Oliko tuntemukseni orgasmi?

Kysymys:
Hei. Olen kuullut että orgasmin voi myös itse määritellä. Kerran masturboidessani koin uuden tunteen, enkä silloin ajatellut sen olevan oikea orgasmi. Tein näin uudelleen, kunnes löysin tekniikan tunteen saavuttamiseen. Näin olen tehnyt silloin tällöin jo kesästä lähtien. Olen muokannut tyyliä, ja osaan tunnistaa kun “orgasmi tulee”. Se on voimakas hyvänolon tunne päässä ja kehossa. Se kestää muutaman sekunnin , pisimmillään se on ollut lähempänä 10 sekuntia. Osaan myös tunnistaa, milloin se loppuu. Tämän jälkeen en aina pysty saamaan uudelleen. Olen myös lähes joka kerta ejakuloinut, ainakin näin olettasin märästä läntistä? Tunne on käsittämättömän hyvä, ja sen haluaisi saada uudelleen. Voiko tätä kutsua orgasmiksi? nimimerkki Orgasmi?

Hei nimimerkki Orgasmi?

Kiitos kysymyksestäsi! Voit varmasti nimittää kokemustasi orgasmiksi.

Edes tutkijat eivät ole aivan yhtä mieltä siitä, miten orgasmi määritellään. Yleisesti orgasmista puhuttaessa tarkoitetaan seksuaalisen nautinnon huippua, johon liittyy sukupuolielinten supistelua. Kuitenkin maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kertovat mitä erilaisimmista orgasmin tunteista, jotka saattavat jopa lähteä muualta kuin sukupuolielimistä. Koko vartalomme on erogeeninen alue. Orgasmiin on hyvä suhtautua lahjana, pienenä palkintoja ja nauttia siitä sellaisena kuin se on. Joskus orgasmi tulee helposti, joskus se voi jättää tulematta kokonaan.

Naisen orgasmiin ei aina liity ejakulointi, mutta se on myös mahdollista. Naisen ejakuloinnista tiedetään yhä hyvin vähän. Tiedetään, että on naisia jotka ejakuloivat, ja naisia jotka eivät. Ne jotka ejakuloivat, eivät välttämättä ejakuloi aina orgasmin saadessaan. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, kuinka moni nainen pystyy ejakuloimaan.

Joka tapauksessa naisen ollessa kiihottunut, alkaa naisen emätin kostua. Tämä tapahtuu siis ihan kaikille naisille kiihottuneessa mielentilassa. Siihen, kuinka paljon nainen kostuu vaikuttaa mm. se, missä vaiheessa kuukautiskiertoa nainen on tai kuinka kiihottunut hän on. Myös naisten välillä on yksilöllisiä eroja kostumisessa. Emättimestäsi voi siis tulla nestettä, vaikka et ejakuloisikaan.

Toivottavasti sait apua vastauksestani. Masturbointi on turvallinen tapa tutustua omaan kehoon ja saada nautintoa, myös orgasmeja.

Oikein hyvää loppu vuotta sinulle!

T. Seksuaalineuvoja-opiskelija Pipsa

Blogi

Masentava olo

Hei! mitä teen elämälläni olen peruskoulun viimeisellä vuodella eli9lk ja olen aika paska verrattuna muihin minulla on todella huno koulumenestys eikä ole yhtään motivaatiota kouluun kaikki on masentavaa minulla ei…

Lue lisää >
Seksuaalisesta suuntautumisesta

Seksuaalisuus: Oon miettiny jo pitempään että keistä tykkään yms. Mutta sitte luin eri palstoilta että murrosiässä etsitään itteään eikä siks voi viel olla varma suuntautumisesta… Onko totta vai ei? Ku…

Lue lisää >
Miten kertoa kuukautisista isälle?

Miten kertoa isälle kuukautisista? Se on jotenkin vaikeaa. (Asun isän kanssa) Nimimerkki Kysyjä:) — Moikka “Kysyjä”! Kiitos viestistäsi. Uskon, että moni muu nuori pohtii samaa asiaa, joten on tärkeää, että…

Lue lisää >
Kysymyksiä seksuaalisuuteen liittyen

Hei seksuaali aiheisia juttuja joita oon miettinyt. Mitä muutoksia tapahtuu, kun kiihottuu? Esim pojilla mitä silloin tapahtuu? Tapahtuuko kaikilla samat muutokset ja tuntuuko samalta? Onko karvojen sheivaaminen ok nuorena? Tietääkö…

Lue lisää >
Oliko tuntemukseni orgasmi?

Kysymys: Hei. Olen kuullut että orgasmin voi myös itse määritellä. Kerran masturboidessani koin uuden tunteen, enkä silloin ajatellut sen olevan oikea orgasmi. Tein näin uudelleen, kunnes löysin tekniikan tunteen saavuttamiseen.…

Lue lisää >
Seksitavoista

Täällä on kysymys seksitavoista ja mä haluaisin tietää miten niitä voi kokeilla tehdä tytölle ja pojalle? Mitä silloin oikeastaan tapahtuu eri tilanteissa ja onko aina lopuksi yhdyntä ja laukeaminen? Kun…

Lue lisää >
Erilaiset seksitavat

Kysymys: Mitä seksi tapoja on olemassa? Miten niitä tehdään? Mitä sellaisia nuoret yleensä tekee ja mitä vanhemmat ihmiset? — Hei,  Kiitos kysymyksestäsi. Seksitavoista puhuttaessa pitää ihan ensiksi miettiä sitä, mikä…

Lue lisää >
Rajoja rikottu?

Kysymys: Olin viikonloppuna viettämässä iltaa kavereideni kanssa ja alkoholikin maistui ehkä liiankin hyvin. Olin melko humalassa, sillä loppuillasta ei ole mitään selkeää muistikuvaa. Yöksi päädyin kaverilleni. Aamulla heräsin yksin sängystä…

Lue lisää >
Masennuksesta ja seksuaalisuudesta

Elikä olen 17 ja tyttöystävä on 16. Tyttöystävällä on masenusta ja se vaikuttaa seksuaalisuuteen… Halutaan kokeilla kaikkea vaikka meillä ei ole kokemuksia mutta tyttöystävän on vaikeeta ryhtyä mihinkään. Suhde on…

Lue lisää >
minipillerit ja raskauden mahdollisuus

Hei. Kysyisin, tarviiko minun huolestua olevani raskaana, kun olen syönyt minipill minipillereitä toukokuusta, kolmas laatta juuri loppumassa. Kuukautisten pitäisi nyt tulla, on tullut muulloin tasan 4vko välein näiden pillereiden aikana,…

Lue lisää >
Psykologilla käynti vanhempien tietämättä

Pystyykö psykologilla käymään alaikäisenä ilman, että vanhemmille kerrotaan asiasta mitään? Oon kyllä vanhempien kans läheinen, mutta omista asioista puhuminen ei silti oo mitenkään luontevaa ja sellasta mitä haluaisin tehä. Onko…

Lue lisää >
Aseksuaalisuus

Kysymys Olen viimeisen 3 vuoden aikana pohtinut olenko aseksuaali, mutta olen asiasta melko varma. En ole ennen kokenut, että aseksuaalisuudestani olisi haittaa parisuhteessa. Nyt tuli kuitenkin tilanne, jossa suhteen toinen…

Lue lisää >
Biseksuaalisuus

Kysymys: Yks tyyppi on jatkuvasti sanonu mulle että biseksuaalisuus ei oo oikeesti seksuaalisuus ja et se on vaa vaihe ku ei vielä tiiä mitä haluaa. Sen lisäks se on sanonu…

Lue lisää >
raskaana?

Kysymys: Moi! Mun kysymys liittyy mahdolliseen raskauteen. Harrastin suojaamatonta seksiä vappuna… Otin jälkiehkäisypillerin alle 12h kuluttua, mutta mun kuukautiskierto oli just puolessa välissä. Mun menkat alkoivat tasan viikon päästä pillerin…

Lue lisää >
Serkun vieressä nukkuminen

Kysymys: Hei! Tulin kyselemään, että onko outoa jos olen 14 vuotias tyttö ja nukun aina 13 vuotiaan poika serkkuni kanssa. Me ollaan siis tosi läheisiä pienestä pitäen ollaan aina leikitty…

Lue lisää >
Pan seksuaalisuus

Kysymys: Elikkäs jos niinkun oon pan ja nii mut en uskalla ilmasta siitä kun oon koulukiusattu jo nytki ja viiltelen siitä yms Hei! Kiitos viestistäsi. Todella kurja kuulla, että sinua…

Lue lisää >