Nuorten mielenterveyden laiminlyönti on kallis laina
kampanja 17.5.-21.5.2021
Olemme huolissamme siitä, että nuoret ovat maksaneet ja tulevat maksamaan kohtuuttoman kovan hinnan inhimillisenä kärsimyksenä yhteiskunnallisissa koronatalkoissa. Koronapandemia on kestänyt jo yli vuoden ja vaikuttaa yhteiskunnassamme vahvasti vielä pitkään. Emme vielä pysty tietämään tämän poikkeusajan pitkäaikaisvaikutuksia nuorten elämässä.
Miten poikkeustilanne tulee näkymään nuorten mielen hyvinvoinnissa, tuen tarpeessa, ruuhkautuvatko palvelut?
Miten pidämme huolta nuorten jaksamisesta juuri nyt?
Miten autamme heikoimmassa asemassa olevia nuoria kiinnittymään takaisin normaaliin, ja löydämme ne, jotka olemme koronan aikana kadottaneet?
Näihin kysymyksiin tarvitaan vastauksia nyt. Siksi haluamme nostaa esille havaintojamme ja ilmiöitä koronan vaikutuksesta nuorten jaksamiseen ja mielen hyvinvointiin. Haastamme myös muut mukaan! Erityisesti kannustamme nuorisoalan toimijoita osallistumaan ilmiöiden esille nostamiseen oman työnsä näkökulmasta. Tehdään yhdessä näkyväksi nuorten kokemuksia koronavelan maksajina ja tuodaan esille konkreettisia mielenterveystekoja nuorten hyväksi. Haastetaan päättäjät tekemään konkreettisia ratkaisuja, jotta voimme yhdessä rakentaa nuorille siltaa koronan jälkeiseen aikaan.
Tule mukaan puhumaan kanssamme viisi päivää koronan vaikutuksista nuorten mielenterveyteen ja jaksamiseen!
Nosta 17.5.-21.5.2021 välisenä aikana somessa esiin havaintosi, huolesi ja näkemyksesi koronan vaikutuksista nuorten jaksamiseen tai anna nuorelle mahdollisuus tulla kuulluksi omista kokemuksistaan somekanavasi kautta.
Voit myös ehdottaa konkreettisia tekoja – mitä ratkaisuja tai päätöksiä tarvitaan, jotta nuorten osuus koronavelan maksajina on inhimillisesti kestävämpää? Mitä mielenterveystekoja teillä tehdään nuorten hyväksi?
Voit osallistua näkyvästi omilla julkaisuillasi käyttämällä niissä tunnistetta #kallislaina tai käyttää kampanjan valmiita mallipohjia.
Voit tukea myös #kallislaina-kampanjaa Facebookissa profiilikuvan kehyksellä
Kampanjan visuaaliset materiaalit
Kannustamme julkaisemaan sekä havaintoja että mielenterveystekoja, ja olisi hienoa, jos lisäisit julkaisuusi myös mukaan mallipohjissa löytyvän viimeisen kuvan.
Voit lisätä julkaisuusi mukaan saatetekstin:
olemme huolissamme siitä, että nuoret ovat maksaneet ja tulevat maksamaan kohtuuttoman kovan hinnan inhimillisenä kärsimyksenä yhteiskunnallisissa koronatalkoissa. Tarvitsemme mielenterveystekoja. Nyt. Nuorten mielenterveyden laiminlyönti on #kallislaina.
Kampanja käynnistyy maanantaina 17.5. ja kestää perjantaihin 21.5. Kiitos kun olet mukana!
Linkkejä (avautuu uuteen ikkunaan) klikkaamalla pääset muokkaamaan tekstiä suoraan Canva-ohjelmassa.
Instagram feed-kuvat
Klikkaa tästä ja lataa kuvat käyttöösi
Instagram stories-kuvat
Klikkaa tästä ja lataa kuvat käyttöösi




Kampanjan toteuttavat
Lisätietoja kampanjasta
Pauliina Sneck, viestintävastaava
Loisto setlementti ry
pauliina.sneck(at)loistosetlementti.fi
p. 050 305 1717
Instagram user feed
[fts_instagram instagram_id=17841400588828327 access_token=IGQVJYa2FNTnE2S09nZA2ZAfXzMtYmRCZAC1ER3N1bHFqWnVXQ0ZAUU1BvMHc1d3ZATUWNNbjU5a2FmZAnB6NnNnV1ljYmRlTXhlS3lDUzNlaVM1NEgwbFZAxWnlwVXY2cW0zUzRjQVhBelJR pics_count=12 type=basic width=100% popup=no super_gallery=yes columns=3 force_columns=no space_between_photos=10px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no loadmore=button loadmore_count=5 loadmore_btn_maxwidth=300px loadmore_btn_margin=5px]
Instagram hashtag feed
[fts_instagram instagram_id=loistosetlementti hashtag=kallislaina access_token=IGQVJYa2FNTnE2S09nZA2ZAfXzMtYmRCZAC1ER3N1bHFqWnVXQ0ZAUU1BvMHc1d3ZATUWNNbjU5a2FmZAnB6NnNnV1ljYmRlTXhlS3lDUzNlaVM1NEgwbFZAxWnlwVXY2cW0zUzRjQVhBelJR search=recent-media pics_count=12 type=hashtag width=100% popup=no super_gallery=yes columns=3 force_columns=no space_between_photos=5px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no loadmore=button loadmore_count=5 loadmore_btn_maxwidth=300px loadmore_btn_margin=10px]
[fts_twitter tweets_count=6 twitter_height=250px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no search=kallislaina loadmore=autoscroll loadmore_count=6 loadmore_btn_maxwidth=300px loadmore_btn_margin=10px]