Siirry sisältöön

Loisto Pajan kevätkaudelle on haku auki!

Loisto Pajan kevätkausi 2.2.-10.6.2021  


Loisto Paja on kulttuurituotantoon, tapahtuman järjestämiseen ja itseilmaisuunkeskittyvä nuorten työpaja. Pajan aikana toteutetaan pieniä tapahtumia, joissa avautuu mahdollisuus tuottaa myös esityksellisiä ja luovia sisältöjä. Loisto Pajalla tavoitteena on oppia tunnistamaan omia vahvuuksia, rohkaistua innostumaan itselle mielenkiintoisista aiheista, päästä toteuttamaan itseä turvallisessa ryhmässä, ja saada varmuutta ja suuntaa oman elämän jatkopoluille. Paja on tarkoitettu 17-29 -vuotiaille opiskelu- ja työelämän ulkopuolella oleville, joita luova työskentely ja tapahtuman tuottamisen taidot innostavat. Paja sisältää ryhmä- ja yksilövalmennusta.   

Pajatoimintaa on kolmena päivänä viikossa tiistaista torstaihin klo 9:30-14. Loisto paja sijaitsee osoitteessa Hämeentie 13 B (Kaikupiha). Pajalla voi olla työkokeilussa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai vapaaehtoisella sopimuksella. Pajalaisilla on hyvä olla sen verran toimintakykyä ja oma-aloitteisuutta, että pystyy sitoutumaan toimintaan ja työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen. 

   

Pajan toimintaan voi tulla tutustumaan. Tutustumiskäynnillä keskustellaan nuoren lähtökohdista ja tarpeista, ja mietitään pajan sopivuutta yhdessä. Ota yhteyttä soittamalla, sähköpostilla, viestillä Loisto Pajan ohjaajaan Vuokkoon, puh. 050 571 2876,vuokko.tupola@loistosetlementti.fi    

  
Loisto pajan t
Tunnelmiin voi tutustua myös Instagramissa