Siirry sisältöön

STEAn avustusehdotus Loisto setlementin toimintaan julkaistu

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) julkaisi torstaina avustusehdotuksensa ja voimme Loistossa iloksemme todeta, että saamme jatkaa sosiaalista nuorisotyötä yhteensä yli 1,5 miljoonan euron avustuksella. Avustus jakaantuu Loiston eri toiminnoille niin pysyvään toimintaan kuin kehittämishankkeisiin. Sen avulla toteutetaan muun muassa kunniakäsityksiin liittyvien konfliktien ennaltaehkäisevää työtä, tuetaan nuorten isien ja perheiden hyvinvointia, tuetaan haavoittuvassa asemassa olevia nuoria Tyttöjen Taloilla ja Poikien Talolla sekä jalkautuvan toiminnan avulla.

Uutena avauksena Loistolle ehdotettiin rahoitusta Sua varten somessa – Sosiaalista nuorisotyötä sosiaalisessa mediassa – hankkeeseen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Puijolan setlementin ja Nicehearts ry:n kanssa ja siinä tarjotaan yksilöllistä ja ryhmämuotoista tukea kaltoikohdelluille nuorille digitaalisissa ympäristöissä.

Kiitämme tuesta, jolla voimme jatkaa työtämme tukeaksemme ja vahvistaaksemme haavoittuvassa asemassa olevia nuoria heidän elämänpoluillaan. Haluamme tarjota kaikille tunteen kuulumisesta, hyväksytyksi tulemisesta ja kohtaamisesta. Tämän työn ammattimainen toteuttaminen on mahdollista niin valtiolta, kaupungeilta kuin eri säätiöltä saatavan rahoituksen avulla.