Tupa oli täpösen täynnä, kun viisi sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön asiantuntijaa jakoi osaamistaan Kurkistuksia sosiaalisen nuorisotyön käytäntöihin –dialogihetkessä torstaina 16.1.2020 Nuori2020 -tapahtumassa Tampereella. Mitä kysyttiin? Mistä puhuttiin? Mihin kutsuttiin mukaan? Tässä työpajamme vetäjien merkintöjä intensiivisistä hetkistä tärkeiden aiheiden äärellä.
Sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön lähtökohtia, Tatu Tossavainen,
Loisto setlementti ry
”Jokaisella nuorella olisi sukupuolesta ja muista ihmisyyden piirteistä riippumatta aito mahdollisuus tulla hyväksytyksi omana itsenään ja elää elämäänsä täydesti koko potentiaalillaan.”
Sukupuolisuus vaikuttaa voimallisella tavalla siihen, miten nuoret tulevat kohdatuiksi ja kohdelluiksi, millaisia mahdollisuuksia heille avautuu ja millaisista mahdollisuuksista nuoret tulevat poissuljetuiksi. Esimerkiksi kulttuurissamme vallitsevat stereotyyppiset käsitykset sukupuolisuudesta vaikuttavat monin tavoin siihen, mitä nuoret ajattelevat itsestään, kyvyistään ja omista mahdollisuuksistaan elämässä sekä paikastaan maailmassa.
Sukupuolisensitiivisyydessä ei ole kyse poisottamisesta, häivyttämisestä, kapeuttamisesta tai autoritäärisestä kasvun ja kehityksen ohjaamisesta. Sukupuolisensitiivisyys on mahdollisuuksien rikastuttamista täydempään elämään.
Pelkistetyimmillään sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön voisi kuvata näin:
1) Pyritään tiedostamaan ja tunnistamaan, miten sukupuolisuus elämän eri osa-alueilla vaikuttaa
2) Pohditaan kriittisesti havaittuja sukupuolisuuden vaikutuksia ja luodaan yhdessä inhimillisesti kestävämpiä vaihtoehtoja
3) Toimitaan dialogisesti toivotun tulevaisuuden rakentamiseksi yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla.
Ajanhenkeä ajatellen, tarvitsemme yhä enemmän rohkeaa ja jokaisen ihmisen keskeneräisyyksiä ja haavoittuvuuksia kunnioittavampaa dialogia rakkaudellisessa hengessä.
Miten sukupuolisuus yhdessä muiden ihmisyyden piirteiden kanssa huomioidaan kasvatus- ja nuorisoalalla niin, että inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi nuoruus tulisi todeksi?
Tyhjä pöytä, Matti Virtasalo, Luotolan Nuoret ry
Itse asiassa pöytäähän ei ollut meidänkään ryhmässämme ollenkaan. Dialogin helpottamiseksi istuimme muiden piirien tapaan ilman objekteja välillämme. Tarkoituksena oli houkutella esiin porukasta juuri sillä hetkellä puhututtavia ja mietityttäviä asioita sosiaalisesta ja sukupuolisensitiivisestä nuorisotyöstä. Menetelmänä ei-tietäminen ja olettamattomuus toimivat niin ammattilaisten kuin nuortenkin kanssa tuloksellisesti.
Lähdimme liikkeelle herkullisen kutkuttavasta tilanteesta, kun kukaan ei luonnollisesti tiennyt, mitä tuleman pitää. Keskustelu soljui kunnioittavassa yhdessä ihmettelyn hengessä. Käsiteltyjä teemoja olivat e-pelaaminen, sukupuolisensitiivinen tyttötyö, sosiaalinen vahvistaminen, tunnetaitotyö ja yhdessä työskenteleminen.
Monipuolista asiantuntijajoukkoa puhututti useat eri työmuodot, joita kentällä on; Yhtäältä on halua saada vinkkejä, täytettä työkalupakkiin ja toisaalta ideoita menetelmäosaamisensa kehittämiseen. Joka tapauksessa laajaa osaamista tunnistettiin jo eri puolilla Suomea olevan. Kuulimme esimerkkejä yhdessä työskentelystä, joka oli puheissa #nuori2020 -päivillä muutenkin. Työpari toisesta organisaatiosta ja ristiin vaihdellen, auttaa sekä levittämään osaamista että luomaan uusia yhteyksiä organisaatioiden välille. Sektorirajoja kaadetaan jo aivan käytännössä.
Kuten toki jo etukäteen arveltiin, aika kului pikaisesti. Keskustelua olisi voitu jatkaa pitkäänkin. Toisaalta on lohdullista ja hedelmällistä, että pohdittavaa jäi myös jatkoon. Aivan loppupuolella dialogia keskusteluun otettiin mukaan vaikuttavuuden aspekti. Sen syventämiseen monella keskustelijalla oli suurta kiinnostusta.
Iloa ikä kaikki, Tiina Lappalainen, Rovalan Nuoret ry
Keskustelun tavoitteena oli jakaa ideoita ja kokemuksia eri ikäryhmien yhteen saattamisesta ja sukupolvien onnistuneen kohtaamisen vaikutuksista nuoren elämässä, jakaa epäilyksiä ja kannustaa rohkeisiin kokeiluihin.
Piirissä oli jo paljon kokemuksia eri ikäryhmien yhteen saattamisesta erilaisissa toimintaympäristöissä. Suomen pohjoisimmassa Tyttöjen Talossa Rovaniemellä sukupolvien kohtaamiseen kutsuivat sodasta säästyneet hirsiseinät, niiden herättämät keskustelut historiasta sekä iältäänkin moninainen vapaaehtoisten aikuisten joukko. Keskustelussa esille tulleita herätteitä kohtaamiseen ja yhteistyöhön olivat esimerkiksi samojen toimitilojen tai mielenkiinnon kohteiden jakaminen.
Sukupolvien kohtaaminen liitettiin laajempaan toimintakulttuurin murrokseen, jossa resurssien kapeneminen ja monikäyttöisiin tiloihin palaaminen uudistilojen rakentamisessa vaatii työntekijältä, kumppaneilta ja osallistujilta ikäkausisiiloista luopumista omassa ajattelussa. Yhteistä meille kaikille iästä ja muista taustatekijöistä riippumatta on halu tulla kuulluksi ja nähdyksi, olla osa jotain itseä suurempaa ja kokea merkityksellisyyttä suhteessa toisiin ihmisiin.
Onnistuneen kohtaamisen elementteinä pidimme osallistujien osallisuutta ja sen kautta sitoutumista, sekä jonkin yhteisen toiminnallisuuden ympärille rakentumista, oli se sitten vaikkapa ruokaa, musiikkia, tarinoita tai korjattava auto. Toteutuakseen nämä vaativat taustalle myös kyvykkyyksien tunnistamista, demokraattisia rakenteita ja kunnioittavan kohtaamisen kulttuuria.
Vaikuttavimpana sukupolvien kohtaamisessa pidimme ennakkoluulojen murtumista, stereotypiauhkan hälvenemistä, elävää historiaa aikalaistarinoissa ja niiden myötä syventyvää historiatietoisuutta ja itsetuntemusta. Selviytymistarinat ruokkivat toiveikkuutta ja vertaisuuden kokemuksia – omasta elämästä puuttuva tai etäiseksi jäänyt sukupolvien ketju voi korvautua muilla vertais- ja sukupolvisuhteilla. Sekä nuorten että muiden sukupolvien edustajien toiveikkuus omaa tulevaisuutta kohtaan vahvistuu ja usein nuori kokee mahdollisuuksiensa avartuvan.
Let’s talk about boys, Kalle Laanterä, Loisto setlementti ry
Piiriin osallistui ilahduttavan monipuolinen kattaus nuorisotyötä tekeviä ja poikien kanssa toimivia henkilöitä eri puolilta Suomea, joka takasi erittäin kiinnostavan keskustelun. Lähdimme liikkeelle siitä, mitä pojille kuuluu vuonna 2020 ja tulimme hyvin nopeasti tietoiseksi siitä, että tutkailemalla poikia yhtenäisenä joukkona, emme ymmärrä yhtään mitään siitä, miten pojilla menee. Meillä on poikia, ketkä ovat hyvin aktiivisia ja monessa mukana. Heillä on kunnianhimoa sekä enemmän kuin riittävästi kulttuurista ja sosiaalista pääomaa pärjätäkseen elämässä. Mutta meillä on kasvava joukko poikia, kenellä on suunta hakusessa. Heille ei ole suotu samoja lähtökohtia ja mahdollisuuksia ja pärjätäkseen he tarvitsisivat tukea, joka ei kuitenkaan ole usein kovin lähellä. Meillä on myös monenlaisia poikia siinä välissä, mutta tämä joukko on kenties supistunut tai emme ehkä edes kovin hyvin tiedä miten heillä menee, sillä aikamme poikien parissa kuluu suurelta osin ääripäiden keskuudessa.
Alueellinen eriarvoisuus näyttäytyy monella tasolla poikien elämässä. Siinä missä välillä mahdollisuuksia on niin paljon, ettei niihin osata tarttua, niin meillä on myös kundeja, keitä ei koulu nappaa, koska heillä on selkeä käsitys jatkaa perheen työtä esimerkiksi maatilalla ja tienestit ovat sen verran hyvät, ettei aina edes kauheasti kiinnosta, mitä ympärillä tapahtuu.
Meillä on myös paljon poikia ammatillisessa koulutuksessa, kenen kanssa tarvitsisi tehdä enemmän sosiaalisesti vahvistavaa työtä. Tämä joukko on mahdollisesti tulevaisuudessa kasvamassa aika suureksi. Ja unohtamatta sitä, että ammatillisessa koulutuksessa tapahtuu todella paljon hyviä asioita, niin nuorisotyölliselle otteelle ja yhteistyölle on tulevaisuudessa suuri tarve toisella asteella.
Keskeinen jaettu ajatus keskustelussa oli poikien kohtaamiseen liittyen. Miten annamme aikaa ja läsnäoloa pojille, miten näemme heidät yksilöinä? Negatiivisen suhtautumisen sijaan meidän tulisi valaa poikiin uskoa ja nähdä heidät positiivisessa valossa, tarjoten kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Tämä vaatii meiltä aikuisilta aikaa ja kiinnostusta. Keskustelimme myös yksinäisyydestä ja siitä, kuinka tärkeitä nuorille, myös kaikille pojille olisi tärkeätä saada vertaisuuden kokemuksia. Yhteisöllisyys ja kokemus kuuluvuudesta kantaa monessa kohtaa kliinistä auttamisjärjestelmän tarjoamaa interventiota pidemmälle. Huomasimme kuitenkin, että monessa tilanteessa turvallinenkaan vertaisryhmä ei anna pojille tilaa tuoda haavoittuvaisuuttaan esille.
Poikien ryhmädynamiikassa huomaamme usein negatiivisia asioita sen sijaan, että kiinnittäisimme huomiota pieniin, täynnä välittämistä ja empatiaa oleviin eleisiin ja tekoihin. Kulttuurista kuvaa poikana olemisesta tulee siis yhä laajentaa!
Keskustelimmekin paljon rooleista ja lokeroista, jotka varsin usein ärsyttävät poikia. Miehuuteen liittyvien kulttuuristen oletusten ristiriita monen pojan omakohtaisten ajatusten kanssa on selkeä ja näistä on tärkeätä puhua poikien kanssa. Poikien kanssa on tarvetta puhua myös seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä, koska näistä eivät aikuiset tarpeeksi puhu poikien kanssa ja esimerkiksi seurustelusuhteisiin liittyvät kysymykset ovat aika kipeitä ja kouriin tuntuvia monien poikien kohdalla. Jos emme pysty näitä asioita poikien kanssa turvallisesti käsittelemään, niin pahimmillaan ne johtavat rajojen ylityksiin ja väkivaltaan sekä lisäävät pahoinvointia yleisesti.
Kulttuurisensitiivisyys nuorisotyössä ja turvallisempi tila, Saana Hannonen,
Loisto setlementti ry
Piiriin oli kokoontunut yli kaksikymmentä nuorisotyön ammattilaista ympäri Suomen, jotka työskentelivät niin kunnilla, seurakunnilla kuin järjestöissäkin. Yhteisessä keskustelussa pohdimme miten kulttuurin, uskonnon, etnisyyden, kielen ja historian merkitys otetaan huomioon nuorisotyön kentällä sekä miten työssä huomioidaan rasisminvastaisuus ja kaikille turvallisempi tila.
Noin puolet keskusteluun osallistuneista vahvisti olevansa jokseenkin uuden asian äärellä, ja moni kertoi kaipaavansa lisää rohkeutta ja konkreettisia välineitä nuoren kohtaamiseen kulttuuritaustaa kunnioittaen, rasismiin puuttumiseen ja sen kokemusten käsittelyyn sekä konflikti- ja ristiriitatilanteiden selvittelyyn.
Lähestyimme teemaa seuraavien kysymysten kautta:
-Miten kulttuurisensitiivisyys (KST) ymmärretään ja miten se on huomioitu eri toiminnoissa? Sana ei ole vielä yleisesti käytössä ja monesti kuulee puhuttavan esimerkiksi monikulttuurisesta työstä tai maahanmuuttajatyöstä. KST voi olla monikulttuurista (ja onkin) tai eriytyä maahanmuuttajatyöksi, mutta pelkkä monikulttuurisuus ei tee työstä kulttuurisensitiivistä.
-Miten työntekijä voi vaikuttaa turvallisemman tilan ylläpidossa? Miten voidaan vastuuttaa nuoria ja millaisia toimivia käytäntöjä eri paikoissa on psyykkisesti ja fyysisesti turvallisesta tilasta? Monessa paikassa nuoret oli otettu yhdessä mukaan luomaan turvallisemman tilan sääntöjä ja annettu vastuuta esimerkiksi isostoiminnan muodossa. Poikkeuksetta nuorten osallistaminen ja vastuuttaminen toiminnassa ja avoin keskustelu nähtiin konflikteja, kiusaamista, syrjintää ja rasismia vähentävänä.
Osasta puheenvuoroja kävi ilmi, että kulttuuristen tekijöiden huomiointia ja eri taustaisten nuorten kohtaamista ei olla aina osattu huomioida ennakkoon. Niissä paikoissa, joissa konflikteja ja vahvoja ennakkoluuloja oli puolin ja toisin paljon, toivat työntekijät esiin tietynlaista turtumista, joka vaikutti tilanteisiin ja esimerkiksi rasistiseen puheeseen puuttumiseen. Keskustelua käytiin vakavista ja ongelmallisista teemoista kuitenkin kehittävässä ja dialogisessa hengessä. Yhteiseksi kysymykseksi nousi keskustelun lopussa se, milloin käsitämme rasismin ja syrjinnän nuorisotyössä poikkeuksetta puuttumisen arvoisena ilmiönä ja miten työntekijöiden valmiuksia teemojen käsittelyyn voitaisiin lisätä?
Mikäli hyvän puolesta toimiminen kanssamme kiinnostaa, olethan yhteydessä ystävä!
Rakkaudellisesti,
Sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön asiantuntijayhteisö
www.sukupuolisensitiivisyys.fi