Loisto setlementin vuosien 2023-2025 strategian kärki 2: Vahva asiantuntijuus haavoittuvassa asemassa olevien nuorten elämäntilanteista mahdollistaa rinnallakulkijuuden ja tuen antamisen
Muuttuvan maailman äärellä
Uutta strategiaa laatiessa meille Loistossa oli selvää, että tässä muuttuvassa ja kompleksisessa maailmassa ei kannata tehdä vuosikymmenen strategiaa. Loiston työn kohderyhmän Z-sukupolvi ja Alfa-sukupolvi elävät jo kovin erilaisessa maailmassa kuin 10-15 vuotta sitten nuoruuttaan elävät ja voimme vain kuvitella millaisten ilmiöiden keskellä elämme 10 vuoden päästä. Z-sukupolven nuorille leimallista on arjen ja sosiaalisten suhteiden verkkoon siirtyminen, identiteettikysymykset ja aikaisempia sukupolvia tietoisempi suhtautuminen vähemmistökysymyksiin, ihmisoikeuksiin, eläinten oikeuksiin ja ilmastoon.
Koettu pandemia toi esiin globaalin terveyshuolen alla elämisen ohella korostuneesti sosiaalisten suhteiden merkityksen ja etenkin niiden puuttumisen. Opinnoista tai työelämästä ja yhdessä olemisesta on ollut vaikea saada uudelleen kiinni eristyksissä olon jälkeen. Ennen pandemiaa vielä ihan hyvin pärjäävät nuoret ovat saattaneet itselleenkin yllätyksenä pudota aikaisempaa haavoittuvaan asemaan. Joka tapauksessa on kohtuullista todeta, että nuorten elämäntilanteet ovat tänä päivänä aiempaa haastavampia. Nuorille suunnattu tuki vaatiikin moninäkökulmaista asiantuntijuutta perille päästäkseen.
Loistossa toteutettavan sosiaalisen nuorisotyön pohjana toimii sukupuoli- ja kulttuurisensitiivinen työote, joka on osaamisemme perusta kaikissa työmuodoissamme. Tuemme organisaationa kaikkien työntekijöiden kehittymistä ja kouluttautumista. Panostamme uudella strategiakaudella perehdytykseen ja työntekijöiden osaamisen vahvistamiseen aikaisempaa enemmän, jotta kykenemme yhä edelleen vastaamaan nuorten muuttuviin tarpeisiin laadukkaalla ammatillisella työllä. Uudella strategiakaudella koko Loiston henkilöstö pysähtyy vähintään kerran vuodessa reflektoimaan ja oppimaan uutta sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisyydestä. Lisäksi tarjolla on useita vaihtoehtoja syventää osaamistaan kouluttautumalla esimerkiksi vähemmistöstressistä tai traumasensitiivisyydestä, joitakin teemoja mainitakseni. Loiston ammatillinen asiantuntijuus ei suinkaan synny tyhjiössä, vaan kohtaava työote ja toiminnan ja tuen reflektointi yhdessä nuorten kanssa toimii tärkeänä ylläpitävänä voimana ja siivittäjänä asiantuntijuutemme edelleen kehittymiselle.
Ytimessä yksilöllinen kohtaaminen
Edellisenä vuonna voimaan astunut Loiston organisaatiouudistus toi mukanaan uuden työalan Loistoon. Varsinaista uutta toimintaa tai kohderyhmää ei organisaatiouudistuksen myötä Loistoon tullut, mutta uudelle kohdennetulle työalalla on leimallista työskennellä erityisen kohderyhmän kanssa, jonka tuen tarve liittyy johonkin tiettyyn haasteeseen tai taitekohtaan elämässä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi väkivaltakokemus, vanhemmaksi tuleminen nuorella iällä tai oman seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin pohtiminen. Loiston kohdennettuun työalaan kuuluu Silmu – nuorten perheiden vauvaperhetyö, seksuaaliterveystyö ja -seksuaaliväkivaltatyö sekä kunniaan liittyvän väkivallan vastainen Sopu-työ. Organisaatiouudistuksen myötä kohdennetulla työalalla työskentelevät toimivat nyt uusilla asiantuntija- nimikkeillä. Kohdennetun työn uusista asiantuntijatyön nimikkeistä huolimatta on Loiston kaikissa yksiköissä vahvaa asiantuntijuutta nuorista ja nuorten kompleksisten elämäntilanteiden tukemisesta. Työ on timanttista nimikkeisiin katsomatta.
Asiantuntijan valmiuksia katsotaan yleisesti olevan vahva teoreettinen osaaminen sekä kyky soveltaa osaamista käytäntöön. Loistossa toteutettavalle sosiaaliselle nuorisotyölle on vankka teoreettinen osaaminen asiantuntijatyön alan mukaan ja työllä on selkeät raamit ja rakenteet. Teoriaa sovelletaan ja tuen raameja muokataan kuitenkin aina yksilöllisen tarpeen mukaan ja tapa tukea joustaa nuorten elämäntilanteiden mukaan niin, että jokaisella nuorella on mahdollisuus saada tukea niin pitkään, kuin se hänen tilanteessaan on tarpeen. Loiston työntekijöillä on asiantuntijuutta kohdata nuoret yksilöinä, ymmärtää sukupolvikysymykset, vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, nuoren taustan osatekijät ja nuoren kokemukset niin, että saamallaan tuella nuori voi tunnistaa ja saavuttaa koko upean oman kasvunsa mahdollisuudet. Tällöin tulevaisuudessa näkyy epävarmuuden ja pelon sijaan toiveikkuutta ja luottamusta sekä mahdollisuuksia ja unelmia. Ammatillisen osaamisen kautta annetaan nuorelle kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta omana itsenään ja otetaan nuoren ajatukset toiveet ja pelot todesta. Tämä yhtälö luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen kanssa on ihmeitä tekevä voima. Kompleksisesta nykytoimintaympäristöstä huolimatta on myös asiantuntijalle voimauttavaa saada kerta toisensa jälkeen todeta, että #kohtaaminenmuuttaamaailmaa.
Kirjoittajana Henna Kolehmainen, kohdennetun työn työalajohtaja
Loisto setlementin strategia vuosille 2023-2025
Kärki 1: Luomme yhteisöjä, joissa mahdollistuu toiveikkuuden lisääntyminen tulevaisuutta kohtaan.
Kärki 2: Vahva asiantuntijuus haavoittuvassa asemassa olevien nuorten elämäntilanteista mahdollistaa rinnallakulkijuuden ja tuen antamisen.
Kärki 3: Loiston tärkein voimavara on hyvinvoiva henkilöstö, jonka avulla voimme antaa tukea ja vahvistaa nuorten omia voimavaroja.