Itä-Pasilan sosiaalisen nuorisotyön OWN- One with nature- Erasmus+ -projekti Pikku-Syötteellä
Erasmus+-projekti, joka tapahtui viime joulukuussa, oli huippu reissu monen mielestä. Reissu otti paikkaa aluksi Helsingissä, josta reissasimme Oulun puolelle.
Helsingissä kroatialaiset nuoret pääsivät seikkailemaan kaupungissa ja näkemään suomalaisia nähtävyyksiä, jonka jälkeen kokoonnuimme Pasilan naapuruustalolle ja seuraava määränpää oli Pasilan juna-asemalle ja sieltä kohti Oulua. Oulussa nappasimme linja-auton, jolla matkustimme 3 tuntia laskettelukeskukseen Pikku-syötteelle.
Aamu 10 aikaan saavuttiin hotellille, jossa oli aivan huikeat maisemat, jonka jälkeen pidimme tapaamisen ja keskustelimme säännöistä ja rajoituksista. Loppuillasta oli omaa toimintaa ja kavereiden kanssa hengailua sekä kehitimme sosiaalisia taitojamme tutustumalla enemmän kroatialaisiin, koska siellä oli uusia naamoja.
Tapaamisissa puhuttiin ja katseltiin videoita meidän reissun teemasta, joka oli luontoaiheinen. Käsiteltiin tosi paljon ilmastonmuutosta, sekä ilmastonmuutoksen seurauksia ja miten sen haittoja voidaan vähentää.
Reissussa oli paljon aktiviteetteja joista aivan lempparimme oli ehdottomasti laskettelu, koska se oli monelle ensimmäinen kerta. Toinen kiva oli lumikenkäkävelyreissu. Luontotaitoja harjoiteltiin myös ja sytytettiin nuotioita sekä lumesta keitettiin teetä, joka maistui aivan loistavalle.
Viimeisenä päivänä reissasimme rohkeasti kohti Rovaniemeä sekä joulupukin tunturia. Pääsimme tapaamaan joulupukin ja yksi meistä istui hänen sylissä.
Reissu oli mahtava kokemus ja parasta oli, että pääsi tutustumaan paremmin kroatialaisiin sekä suomen ryhmään.
Blogitiimi: Amin, Parus, Mohamed ja Kadim
Itä-Pasilan sosiaalinen nuorisotyö järjesti OWN- One with nature- Erasmus+-projektin Pikku-Syötteellä 4.-13.12.2022