Suhisevat villasukat turvallisessa tilassa
Viime päivinä olen joutunut kävelemään harva se päivä sukat märkinä. Syksy on tehnyt tuloaan, sateen jälkeinen tuoksu on erilainen kuin kesäisin. Ensimmäiset ruskan merkit näkyvät jo metsässä ja eräänä iltana havahduin koiran kanssa kävellessäni pimeyteen, joka tulee taas joka päivä aikaisemmin. Pidän itse syksystä vuodenaikana, useimmiten sukat märkinäkin. Siinä missä keväisin puhutaan uuden alusta, syksyisin voimme palata kesälomien jälkeen arkeen, ehkä johonkin tuttuun ja turvalliseen. Ymmärrän myös, että jollekin toiselle lisääntyvä pimeys ja elämäntilanne, jossa ei tiedä millaiseen arkeen palata, voivat luoda turvattoman olon, ja tunteen, että jää yksin omien ajatusten kanssa.
Meille Loistossa syksyn saapuminen tarkoittaa toiminnan käynnistymistä kesätapahtumien jälkeen. Syyskausi on alkanut eri puolilla pääkaupunkiseutua, uudet ja vanhat ryhmät kokoontuvat jälleen yhteisen asian äärelle ja ovet ovat avoinna nuorille avoimien iltojen muodossa. Meille voi tulla myös juttelemaan turvallisen aikuisen kanssa kahden kesken erilaisissa elämäntilanteissa. Olemme täällä sinua varten.
Syksyisin huomaan myös aika merkityksellisen ilmiön eri puolilla Loiston toimintoja: eri väriset ja malliset villasukat suhisevat pitkin käytäviä ja teen kulutus kasvaa. Villasukat ja lämmin juoma ovat hyvin konkreettinen esimerkki arjesta ja turvallisesta tilasta toiminnassamme. Turvallinen tila on sellainen, jonne saa tulla omana itsenään, viettää aikaa kunnioittavassa ilmapiirissä ja yhteisen tekemisen kautta kokea kuuluvansa yhteisöön. Joskus yhteinen hetki voi rakentua juuri sen ympärille, että kohtaamme toisemme lämpimän juoman äärellä, lämmittävät villasukat jalassa.
Turvallisen tilan, villasukkia ja kupin teetä löytää Loiston eri toiminnoista useana päivänä viikossa, eri puolilta pääkaupunkiseutua. Me Loistossa haluamme, että jokainen kävijämme voisi loistaa omana itsenään, myös pimeässä. Siksi eri toiminnoissa on tarjolla Loisto-heijastimia, jollaisen voi ottaa mukaansa meillä vieraillessaan.
Toimintojen syksyn ohjelmat löydät mm. Loiston instagramista sekä toimintojen omilta nettisivuilta ja somekanavilta!
Pauliina
(kirjoittaja työskentelee Loiston viestintävastaavana ja kuluttaa vähintään yhdet villasukat puhki vuodessa)