Sukupuolisensitiivisyydestä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijan silmin
Olen aloittanut työharjoittelujakson Poikien Talolla helmikuun alussa. Opiskelen sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa, josta valmistun näillä näkymin tänä keväänä. Olen suuntautunut opinnoissani siten, että olen viimeisiä ammattikorkeakouluopiskelijoita, jotka saavat kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tosin nähtäväksi jää, päädynkö lopulta työskentelemään päiväkodissa. Olen nimittäin opintojeni myötä kiinnostunut yhä enemmän sosiaalityön tarjoamista tavoista edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Nyt odottelen mielenkiinnolla, millaisia uusia näkökulmia näihin mahdollisuuksiin avautuu Poikien Talon kautta.
Yksi minua erityisesti kiinnostava aihe – arvona ja keinona – on sukupuolisensitiivisyys. Toteutin tähän liittyen myös opinnäytetyöni, jonka olettaisin tulevan julkiseksi huhtikuun alussa, kun työ käy vielä läpi viimeisen julkaisuvaiheen. Opinnäytteessäni kehitin erään varhaiskasvatusyksikön kasvattajahenkilökunnan kanssa sukupuolisensitiivisyyttä edistäviä työkäytäntöjä ja tarkastelin sukupuolen moninaisuuden teemaa varhaiskasvatustyössä. Aiheeni syntyi sellaiseen käytännön havaintoon perustuen, että vaikka sukupuolisensitiivisyys onkin varhaiskasvatuksessa lainsäädännön edellyttämää, ovat sitä toteuttavat työkäytännöt vielä varsin hahmottumattomia.
Tutkimukset sukupuolittuneiden, stereotyyppisten kasvatuskäytäntöjen rajoittavista vaikutuksista puhuvat vahvasti sukupuolisensitiivisyyden puolesta tulevien aikuisten kasvatuskäytäntönä. Brittiläisen Fawcett Societyn tekemän tutkimuksen (2020) mukaan varhaiskasvatusikäisiin lapsiin kohdistuvat stereotyyppiset sukupuolinormit varjostavat lasten tulevaisuutta muun muassa poikien huonona lukutaitona ja tyttöjen itsetunto-ongelmina, mutta myöhemmällä iällä myös esimerkiksi kapeutuneina uramahdollisuuksina, mielenterveyden ongelmina, miesten korkeina itsemurhalukuina sekä naisiin kohdistuvana väkivaltana. Tutkimus löytyy täältä.
Sukupuolisensitiivisyys herätti aiheena mielenkiintoni, kun sain tutustua muutamiin lapsiin, joiden kokemus sukupuolesta ei asettunut binäärisen sukupuolijaon piiriin. Näiden lasten kautta tulin itse tietoiseksi esimerkiksi työssä käyttämääni kieleen sisältyvistä sukupuolittuneista käsitteistä tai oletuksista. Ymmärsin myös, miten suuri hyvinvointivaikutus sillä on, että lapsi tulee – tai jos ei tule – kohdatuksi omana erityislaatuisena ja ainutlaatuisena itsenään. Näiden kahden havainnon perusteella tunnen, että opinnäytetyön prosessi avasi minulle sellaisen aihekokonaisuuden, joka tuntuu itselle merkitykselliseltä ja johon haluan edelleen syventyä.
Jyrki Karttunen
sosionomiopiskelija
koreografi