Siirry sisältöön

”Saanko olla oma itseni?” “Olenko normaali?” “Mistä löytäisin ystävän?”

Chat työmuotona saattaa kuulostaa etäiseltä ja pinnalliselta, mutta kysymykset, joita chatissa pohditaan ovat monimuotoisia ja syviä. Keskustelut kipuavat monille tasoille ja vievät myös työntekijän matkassaan.

Muistan ensimmäisen kerran, kun tein chat työtä. Käteni tärisivät näppäimistöllä ja olin huolissani siitä, etten ole ikinä ollut kovin haka oikeinkirjoituksessa. Graduni piti korjata kahdeksan kertaa ensin ystävieni ja sitten kielenhuollon ammattilaisten toimesta ja silti lauserakenteet halkeilivat ja sanoissa oli aivan liikaa kirjaimia. Onnekseni sain chatata turvallisessa ympäristössä ja kokeneiden chattaajien kanssa. Minua neuvottiin useaan otteeseen hengittämään ja olemaan liikaa stressaamatta. Tämä ei ollut pikakirjoituskilpailu.

Vihreä pallo hypähti ruutuuni ja noukin ensimmäisen nuoren keskustelujonosta linjoilleni. Ehdin hetken jännittää, oliko aloitukseni hymiö liikaa vai olisiko ”Moi” ollutkin ”Moikkaa” parempi aloitus. Tässä ajassa nuori olikin ehtinyt kirjoittaa neljän rivin kuvauksen tilanteestaan. Hänen pulmansa oli useille meistä tuttu: kuinka lähestyä ihastusta. Keskustelu eteni todella mukavasti ja lopulta olimme molemmat todella kiitollisia toisillemme. Olimme löytäneet hänelle sopivia tapoja lähestyä ihastusta ja chattaaja oli todella ilahtunut siitä, että oli uskaltanut kertoa jollekin ihastuksestaan. Minä puolestani olin selviytynyt ensimmäisestä chatistä hengissä ja keskustelun lopussa seisoi kiitos ja sydän. Siinä hetkessä myös tajusin, että pystyn olemaan aivan yhtä lämpöinen, välittävä ja ammatillinen chatin välityksellä kuin livenäkin tapahtuvissa kohtaamisissa.

Tämän jälkeen minulle on kertynyt tunti tolkulla chat-työtä. Osa chateistä on kulunut samassa hengessä ensimmäisen tapaan, joskus chattaajat ovat tulleet mielessään vain yksi selkeä kysymys ja ovat olleet tyytyväisiä saadessaan siihen vastauksen. Toisinaan chattien sävyt ovat olleet todella tummia ja on ollut tärkeää löytää omat rajansa myös työntekijänä. Osa chateista on päättynyt siihen, että chattaaja on poistunut kesken keskustelun. Useimmiten kuitenkin keskustelu viedään hyvässä yhteisymmärryksessä loppuun saakka. Chattaaja on saattanut saada kannustusta puhua asioistaan turvalliselle aikuiselle, tietoa siitä mistä hän löytää tarvitsemansa palvelun tai ohjausta esim. Poikien Talon palveluiden pariin. Toisinaan nuorelle riittää kokemus siitä, että hän on päässyt kertomaan itselleen tärkeistä asioista, hänet on kuultu ja hänelle on annettu tilaa olla oma itsensä ja hyvä juuri sellaisena.

Verkko ympäristönä on nuorille luonnollinen ja helppo. Näin “ei diginatiiville” se saattaa alkuun tuntua vieraalta ja kaukaiselta toimintaympäristöltä, johon on hankala päästä sisälle. Verkkoauttamistyössä on kuitenkin tärkeää muistaa, että siellä koneen, padin tai puhelimen toisessa päässä istuu aivan samanmoinen pulliainen kuin täälläkin. Kohtaamisessa tärkeätä ovat samat asiat kuin kasvokkainkin tehtävässä työssä: kuunteleminen, tilan anto ja toisen arvostaminen. Kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen työote saattaa olla jopa helpompi toteuttaa anonyymisti chatissa. Chattaaja saa kertoa itsestään sellaisella tavalla ja sanoilla, jotka ovat hänelle oikeita. Hän pystyy määrittämään itsensä haluamallaan tavalla ilman ulkoisia ennakko-olettamuksia. Chatin avulla on myös mahdollista kulkea nuoren matkassa tilanteissa, joihin muiden työmuotojen on hankala seurata.Olen ollut chattaajan matkassa junassa, odottanut vuoroa päivystyksessä sekä ollut matkalla jännittävään kesätyöhaastatteluun. Verkossa tehtävän auttamistyön mahdollisuudet ovat äärettömän suuret. Olen todella otettu ja iloinen siitä, että pääsen olemaan osa tätä tärkeää ja jatkuvasti kehittyvää työmuotoa.

Ps. Eikä yksikään keskustelu ole vielä päättynyt siihen, että lauserakenteeni halkeilisi tai sanoissa oli pari kirjainta liikaa tai liian vähän.

Reetta Hänninen
Digitaalisen nuorisotyön koordinaattori, Loisto Setlementti


Loisto Chat palaa takaisin kesälomalta keskiviikkona 11.9. klo 17-19. Olet tervetullut keskustelemaan mieltä painavista asioista nuorisotyön ammattilaisen tai koulutetun vapaaehtoisen kanssa. Kuuntelemme huolesi ja pohdimme kanssasi vaihtoehtoja, jotta tilanteesi helpottuisi.

Hyvää kesän alkua täältä Loisto Setlementin keskustoimistolta! Loiston toiminnot ovat siirtyneet kesäaikatauluihin, mikä tarkoittaa sitä, että toiminta jatkuu hieman suppeampana kesän ajan. Heinä- ja elokuussa on kuitenkin vielä luvassa retkiä, juhlia, ja muuta hengailua! Ajankohtaisen kesäkauden ohjelman voit nähdä:

– Helsingin tyttöjen talon nettisivuilta tai instagramista
– Poikien Talon nettisivuilta tai instagramista
– Espoon Tyttöjen Talon nettisivuilta tai instagramista
– Silmun (nuoret perheet) instagramista tai facebookista.

Heinäkuun tiistait ja torstait vietämme Kalliolan Kesäkodilla Laajasalossa (Mankelipolku 8). Kesäkodin toiminta on tarkoitettu 10-29 -vuotiaille nuorille. Vietämme Laajasalossa kesäpäiviä saunoen, grillaten ja oleskellen turvallisten aikuisten kanssa. Kesäkotitoiminnasta saat lisää tietoa Loisto Setlementin instagramin kautta tai viestillä puh. 040 3716994.

Loisto Setlementti osallistuu myös Pride-kulkueeseen lauantaina 29.6. Jos haluat liittyä seuraamme, tule paikalle Helsingin Tyttöjen Talolle klo. 11! Lähdemme kulkueeseen yhdessä ja osallistumme sen jälkeen picnicille kaivopuistossa.

Kesän viimeinen Loisto Chat pidettiin tällä viikolla. Chatit jatkuvat osaltamme taas syyskauden käynnistyessä. Jos kaipaat kesän aikana juttuseuraa, näet avoinna olevat chatit Netarin chat-kalenterista.

Pop In seksuaalineuvonta jatkuu kesätauon jälkeen Helsingin Tyttöjen Talolla 12.8. (maanantaisin klo 15-17) ja Espoon Tyttöjen Talolla 7.8. (keskiviikkoisin klo 15-17).

Tyttöjen Talojen seksuaaliväkivaltatyö jatkuu myös kesätauon jälkeen elokuun alussa (4.8.).


Jos tarvitset kesällä kriisiapua tai kaipaat toimintaa silloin kun me emme ole tavoitettavissa, voit olla yhteydessä seuraaviin tahoihin:

Helsingin kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystys:
– Puh. 09 3104 4111, joka päivä ympäri vuorokauden
– Akuuttia kriisiapua äkillisissä kriisitilanteissa

Länsi-uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys (Espoo):
– Puh. 09 816 42439, joka päivä ympäri vuorokauden
– Akuuttia kriisiapua äkillisissä kriisitilanteissa

Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelin:
– Puh. 09 2525 0111
– Arkisin klo 9-7, viikonloppuisin ja pyhinä klo 15-7

Helsinki Mission Nuorten kriisipiste:
Ti-to klo 9-11, Albertinkatu 33, Helsinki
– Maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua kriisityöntekijän kanssa 10-29 -vuotiaille

Punaisen ristin nuorten turvatalo:
Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla
– Keskusteluapua hankalaan elämäntilanteeseen ja tilapäistä majoitusta

Nuorisotakuutalo 15-29-vuotiaille:
Helsingissä Myllypuron ostarilla: retkiä, hengailua, ohjattua toimintaa läpi kesän
– Paikalla ohjaajien lisäksi myös työhönvalmentaja, opo ja psykologi

Avoimet chatit:
Netarin chat-kalenteri näyttää kesän aikana avoimet chatit.


Ajankohtaista

Some

[fts_instagram instagram_id=17841400588828327 access_token=IGQVJYa2FNTnE2S09nZA2ZAfXzMtYmRCZAC1ER3N1bHFqWnVXQ0ZAUU1BvMHc1d3ZATUWNNbjU5a2FmZAnB6NnNnV1ljYmRlTXhlS3lDUzNlaVM1NEgwbFZAxWnlwVXY2cW0zUzRjQVhBelJR pics_count=4 type=basic width=100% super_gallery=yes columns=4 force_columns=no space_between_photos=0 icon_size=65px hide_date_likes_comments=yes]