Siirry sisältöön

Meillä kaikilla on erilainen määrä aineellisia, henkilökohtaisia ja olosuhteisiin liittyviä voimavaroja. Mitä vähemmän voimavaroja, sitä suurempi riski on joutua menetysten kierteeseen. (Hedrenius & Johansson, 2013) Koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika on vaikuttanut eniten niihin nuoriin, jotka jo ennen kriisiä olivat haavoittuvassa tilanteessa.  

Bahar-hankkeessa työskentelemme kunniaan liittyvää väkivaltaa kohdanneiden nuorten kanssa. Nuoret, jotka ovat väkivallan tai sen uhan takia joutuneet irtautumaan perheistään, tai joiden perhe on kunniaan liittyvän konfliktin takia torjunut heidät, ovat menettäneet useita voimavarojaan. Jäädessään tutun sosiaalisen verkostonsa ulkopuolelle ei nuorella välttämättä ole ollenkaan aikuisia, joilta saada tukea ja turvaa. Nuori joutuu yhtäkkiä pärjäämään itsenäisesti, asumaan ensimmäistä kertaa yksin ja huolehtimaan toimeentulostaan. Jos rahat eivät riitä, on osattava ja uskallettava etsiä apua. Monet sosiaali- ja terveysalan palveluista ovat saatavissa vain, jos niitä sinnikkäästi osaa ja jaksaa hakea. Avun löytäminenkin vie voimavaroja. Yksinäisyyden ja taloudellisen epävarmuuden lisäksi nuoren tilanteeseen liittyy usein pelon, surun ja ahdistuksen tunteita. Nuori voi kokea traumaperäistä oireilua tai muita mielenterveyden häiriöitä. Kunniaan liittyvä konflikti saattaa olla edelleen käynnissä ja nuoren turvallisuus voi olla uhattuna. Perusturvallisuuteen voivat myös vaikuttaa oleskelulupaprosessit ja niihin liittyvä epävarmuus. Kun perusturvallisuus on horjunut, on vaikea löytää energiaa olla itsevarma, iloinen ja sosiaalinen; jos taas ei ole iloinen ja sosiaalinen, voi olla vaikeaa luoda uusia ihmissuhteita menetettyjen tilalle. Ilman ihmissuhteita voi elämä tuntua merkityksettömältä – mistä siis löytää jaksamista opiskella tai löytää töitä. Menetysten kierre on syntynyt. 

Tällaisessa tilanteessa yhteiskunnan sulkutila aiheuttaa erityisen paljon haasteita. Olemme viimeisen vuoden aikana huomanneet, kuinka poikkeusaika on lisännyt yksinäisyyden ja epävarmuuden tunnetta monilla asiakkainamme olevista nuorista. Kun sosiaalinen verkosto on pieni, tuntuu erityisen pahalta, ettei kouluun tai esimerkiksi ryhmätoimintaan voi enää osallistuakaan. Nämä ovat saattaneet olla nuoren tärkeimpiä arkirytmiä ja sosiaalista kuuluvuutta ylläpitäviä tekijöitä. 

Poikkeusaikana turvaa virukselta on haettu kotoa. Kaikille koti ei kuitenkaan ole turvallinen paikka. Kotihälytysten määrä ja ensi- ja turvakoteihin tehdyt yhteydenotot ovat lisääntyneet korona-aikana. (Vasankari, 2020) Lisääntynyt kotona vietetty aika voi kärjistää tilanteita perheissä tai parisuhteissa, joissa on väkivaltaa. 

Nk. digiloikka, joka koronan aikana on tapahtunut, ei ole yhtä helppoa tai mahdollista kaikille. Osa nuorista ei pysty löytämään kotoaan rauhallista ja turvallista paikkaa puhua omista asioistaan puhelimessa tai videolla. Rankkojen kokemusten takia osan on vaikea luottaa ihmisiin, minkä takia keskustelut etäyhteyksin tuntuvat vaikealta. Joillakin nuorilla oppimisvaikeudet tai esimerkiksi vieras kieli tekevät erilaisten videosovellusten käytön hankalaksi. 

Menetysten kierteen voi katkaista ja voimavaroja voi vahvistaa. Kuinka varmistamme, että tavoitamme ne nuoret, jotka edellä kuvattujen seikkojen vuoksi jäävät liian helposti avun ulkopuolelle.  

Nuorten mielenterveyden laiminlyönti on #kallislaina. 

Kirjoittaja Sanja työskentelee Loiston kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikössä 

 

Lähteet:

Hedrenius, Sara & Johansson, Sara 2013. Kriisituki. Ensiapua onnettomuuksien, katastrofien ja järkyttävien tapahtumien käsittelyyn. Tietosanoma. 

Vasankari, Aino 2020. Kotihälytysten määrä on kasvanut jopa neljänneksellä korona-aikana. Yle uutiset. WWW-artikkeli. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-11678580 (viitattu 16.5.2021) 

 

Nuorten mielenterveyden laiminlyönti on kallis laina -kampanjaviikolla 17.-21.5.2021 haluamme herättää keskustelua koronan vaikutuksista nuorten elämään. Tehdään yhdessä näkyväksi nuorten kokemuksia koronavelan maksajina ja nostetaan esille nuorten hyvinvointia edistäviä mielenterveystekoja. Haastetaan päättäjät tekemään konkreettisia ratkaisuja nuorten mielenterveyden hyväksi. Lue lisää ja tule mukaan https://loistosetlementti.fi/kallis-laina-kampanja/

 

Julkisesti häpäisty-dokumentti osoittaa yhteiskuntamme kipukohdat – kunniakonfliktityön asiantuntijan ajatuksia nettivihasta

 

Perjantaina 9.4.2021 julkaistiin Ylen kanavissa dokumentti Julkisesti häpäisty. Dokumentti käsitteli 25-vuotiasta Mira Aholaa., joka joutui nettivihan kohteeksi petettyään puolisoaan Temptation Island -ohjelmassa. 

Miran tuntemukset ja kokemukset kuulostivat korvaani tutulta, sillä olen kuullut samanlaisista kokemuksista ihmisiltä, joihin on kohdistunut kunniaan liittyvää väkivaltaa. Ohjelmassa Mira toteaa, että satojen ihmisten kommentit vaikuttivat hänen minäkuvaansa, ja hän huomaa itsekin joskus ajattelevansa samalla tavalla kuin ihmiset jotka ovat puhuneet hänestä ”ettei ole minkään arvoinen”.  

”Vahvasti koen, että ihmisten kommentit pahensi entisestään mun häpeän tunnetta. Se jätti sellaisen jäljen sinne, niinku, johti mun ajattelemaan itsestäni tosi huonosti silloin”Mira kuvailee tuntemustaan.  

Miran on edelleen vaikea puhua tapahtuneesta. Vaikeus näkyy hänen puheensa sävystä, pitkistä tauoista puheessa ja naurusta. Hän ilmaisee vaikeasti päätyneensä sänkyyn toisen kanssa. ”se häpeä, mitä mä koen siitä teosta on ihan hirveetä, ja aina ku siitä puhuu, niin aina uudestaan valtaa mut, koska petin myös itseni” Mira kertoo.  

Pelko on myös ollut konkreettista kun hän aikoi käydä kotikaupungissaan, ja häntä varoitettiin, ettei kannata tulla: ”sut tapetaan täällä”. Hän kertoi myös pelostaan liikkua julkisissa paikoissa. 

Häpeä on vahvasti läsnä myös sosiaalisessa mediassa

Uhrin tilannekuvaus on täsmällisesti sama, mitä kuulen, kun keskustelen meiltä Sopu-työstä apua hakevien kanssa; huono omatunto, itsesyytökset, häpeän tunne ja seurausten pelko. Tilannetta pahentaa sen, että alistavat kommentit ja uhkaukset tulevat lähipiiriltä ja joskus ihmisiltä, joihin luotat.  

Lopuksi dokumentissa Mira yrittää myös erotella itseään tosi-tv hahmostaan. Häntä myös pelottaa joutua uudelleen somekansan kohteeksi sanomalla tai tekemällä jotain väärää. Käytännössä hän kantaa edelleen häpeäntunnetta, ja hän joutuu rajoittamaan itseään suojautuakseen uudelta häpeältä. 

Mira on hakenut apua masennukseen, ja häntä ovat kannustaneet hänen yli 45 000 seuraajaansa Instagramissa. Mira kuuluu some-kansaan, hän jakaa elämänsä somessa. Somekansa on hänen yhteisönsä. Kasvojen menettäminen siellä voisi romahduttaa hänet uudestaan, ja tämän vuoksi hän onkin varovainen sanojensa ja tekemistensä suhteen.  

Jokainen uhri tarvitsee auttajaa

Ohjelman jälkeen seurasin asiaan liittyviä lehtijuttuja ja kommentteja. Suuremmalta osin lukemani jutut liittyivät naisvihaan, ja kritiikki kohdistui myös ohjelman tuottajiin.  Ajattelin, miksei kukaan kerro Miralle, että hänellä on oikeus vapauteen, hän elää Suomessa, ja täällä häntä ei voida kohdella näin. Että hänen tulisi jättää somemaailma, koska kulttuuri ja ilmapiiri siellä on haitallinen. Keskustelut aiheesta olivat muuten hyviä, jos jättäisi epäasialliset viestit ja uhkat lukematta.   

Mietin, jos kyseessä olisi Miran tilalla ollut ulkomaalaistaustainen nainen, keskustelu olisi saanut täysin toisenlaisen suunnan.  Kehen vihapuhe ja uhka kohdistuisi, naiseen vai yhteisöön jota hän edustaa? Olisiko silloin esillä eri asiat? Tulisiko silloin vahvasti keskusteluun suomalainen kulttuuri ja arvot vastaan vähemmistöjen arvot ja kulttuuri? Tulisiko silloin opettavia kommentteja siitä, miten Suomessa tulisi elää ja millaisia oikeuksia naisella on? Tai puhuttaisiinko jälleen uudesta ilmiöstä, joka on rantautumassa Suomeen? Olisiko hän kokenut kaiken Miran tuntemusten lisäksi sen, että hän ja hänen yhteisönsä ovat viallisia ja ongelma on heissä itsessään.    

Ensimmäinen ja tärkein askel uhrin/kokijan auttamisessa on ymmärtävä vastaanotto. Omanarvontunto näistä tapauksessa romahtaa, ja ihminen on heikoimmillaan. Kaikki panokset pitäisi kohdistaa omanarvontunteen uudelleen rakentamiseen, ja siksi auttajan on tärkeä olla neutraali. Ei kummastella tapahtumia, ei tuoda uhrin erilaisuutta (kulttuuri, uskonto) esiin, mikäli se ei ole asian käsittelyn kannalta olennaista. Auttajan tulisi saada hänet voittamaan omia pelkojaan turvallisesti, eikä pelotella häntä entisestään.  

Meillä on kaikkia koskettavia epäkohtia yhteiskunnassamme, joiden parantamiseksi meidän on puhaltava yhteen hiileen. Toisen ryhmän syyttäminen ja itseään eri asemaan laittamiseen ei poista ongelmia, vaan lisää kansaryhmien välisen jänniteitä. Jokaisen tämänkaltaisen tapahtuman kohdalla voisi miettiä, miten voimme esittää yhteistä voimaa uhrin tukemiseksi. 

 

Kirjoittaja Majid työskentelee asiantuntijana Loisto setlementin Kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikössä 

Sua varten somessa-hanke käynnistyi tasan vuosi sitten ja viettää kuluvalla viikolla 1-vuotissynttäreitä. Sua varten somessa on kolmevuotinen hanke, joka ennaltaehkäisee somessa tapahtuvaa kaltoinkohtelua ja häirintää sekä tarjoaa tukea nuorille, jotka ovat kohdanneet somessa häirintää. Hankkeen kohderyhmä on erityisesti 12-21 -vuotiaat nuoret. Hankkeen taustaorganisaatioina toimivat Loisto setlementti, Setlementti Puijola sekä Nicehearts ry.
Hankepäällikkö Maikku Talvitie sekä hanketyöntekijä Reetta Hänninen kirjoittivat hankkeen ensimmäisestä toimintavuodesta katsauksen huhtikuun alussa julkaistuun Loiston vuosikertomukseen, ja julkaisemme tekstin kokonaisuudessaan blogina hankkeen syntymäpäivien kunniaksi. Loisto setlementin vuosikertomukseen pääset tutustumaan kokonaisuudessaan täällä!

 


Me ollaan sua varten somessa!

 

Sua varten somessa -hanke pyörähti käyntiin koronan kynnyksellä maaliskuussa 2020. Somehäirintään puuttuvan hankkeen ensimmäinen vuosi oli vähintäänkin vauhdikas. Kohtaamistyötä tehdään Instagramissa, TikTokissa ja Snapchatissa – samoilla somealustoilla, joilla häirintätilanteetkin tapahtuvat. 

Hankkeen ensimmäinen toimintavuosi alkoi vauhdilla: nelihenkinen digitaalisen nuorisotyön somenyrkki, eli tutummin SVS-tiimi, ehti tapaamaan kasvokkain vain kerran ennen etätyöhön siirtymistä ja lähes kaikki toiminta hankkeen käynnistämisestä tähän päivään on tapahtunut etänä. Ensimmäisen hankevuoden aikana luotiin rakenteet someen jalkautuvaan nuorisotyöhön, käytiin yli 1600 yksityiskeskustelua, koulutettiin 400 ammattilaista somehäirinnän ja tuotettiin somesisältöä yli 250 kertaa.

Chat-ikkunan tuolla puolen 

Hankkeen keskiössä on toteuttaa toimintaa nuoret ja nuorten digitaalinen vuorovaikutusympäristö huomioiden. Toimintaa suunnitellessa somessa viehätti sen lähes saumaton yhteys nuorten arkeen ja toisaalta kammotti somen ankeampi puoli: reaalimaailma, jossa törkykommenttien, nudejen ja kiusaamisprofiilien välissä seikkailevat lapset ja nuoret koittavat elää parasta diginatiivielämäänsä.

Somessa ei kukaan tuntunut haluavan ottaa vastuuta. Vallitseva ajatus aikuistenkin keskuudessa usein oli, että jos olet somessa, niin täytyy myös kestää ikävä kommentointi ja muu internetryönä. Monien alustojen K-13 ikäraja ei vaikuttanut rajaavan jopa huomattavasti tätä nuorempia käyttäjiä pois palveluista. Tuntui karulta, että tämän kaiken keskellä lasten ja nuorten pitäisi itsenäisesti osata toimia, puolustautua ja tarvittaessa hakea apua oikealta luukulta. Ei näin! Apujoukkojenkin tulisi uskaltaa chat-ikkunoiden tuolle puolen ja jalkautua syvälle somen syövereihin.

Sun puolella, häirintää vastaan! 

Toiminta-alustoiksi valikoitui aluksi nuorten suosimat Instagram ja TikTok. Alustoilla pystyi jakamaan sisältöjä helposti ja mukaansatempaavalla tavalla, mutta myös viestittelemään yksilötukea tarvitsevien kanssa.

Somehäirintä ja -kiusaaminen nousivat nopeasti keskustelunaiheiden kärkeen. Häirinnän kanssa painiskelevia nuoria oli myös haastavaa ohjata muiden tukipalveluiden pariin, joten SVS-tiimi päätti suunnata ponnistelunsa näihin teemoihin. Huomattavaa oli myös se, miten usein oli kyse paitsi ikävästä jutusta, myös rikoksesta.

Somealustoilla häärää lapsia ja nuoria, mutta myös trolleja, some-etiketin alkeet reputtaneita öyhöjä sekä aikuisia groomaajia, jotka tietoisesti houkuttelevat lapsia seksuaalisiin tekoihin. Tilanteet ovat usein jo pitkällä, ennen kuin nuori edes ymmärtää olevansa häirinnän tai rikoksen kohteena.  TikTok –    videot saivat aikaan keskusteluvyöryn: lähes jokainen nuori, jolta asiaa kysyttiin, oli kohdannut somessa kiusaamista, useimmat myös seksuaalista häirintää. Työskentelytavat kehittyivät hankkeen törmätessä uusiin ilmiöihin, ja nuorilta tulleita keskustelunaiheita ja kommentteja nostettiin pienellä kynnyksellä keskiöön. Seuraajajoukko kasvoi aina vain suuremmaksi ja hankkeen alkuperäinen 12–21-vuotiaiden kohderyhmä laajennettiin 8–21-vuotiaisiin. Nuorin viestiä SVS-tiimille laittanut on ollut kuusivuotias.

Apua auttajille 

Puolen vuoden jälkeen olimme kohdanneet lähes 1000 nuorta ja hanke oli saanut myös ammattilaisten huomion. Somehäirintään puuttumisen keinot eivät suinkaan olleet kovin tuttuja monelle nuorisotyön toimijalle ja kun mahdollisuus aukesi kouluttaa ammattilaisia ilmiöstä Pelastakaa lapset ry:n kanssa, hyppäsimme tähänkin innolla mukaan. Suosittu koulutuskokonaisuus saa jatkoa keväällä 2021.

Yksi merkittävimmistä yhteistyökumppaneista on Keskusrikospoliisin Child Sexual Exploitation -tiimi, jonka asiantuntemusta ja näkemystä hyödynnämme viikottain: rikosilmoituksia tehdään paljon. Tämä työn ikävämpi puoli on kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja auttaa myös rakentamaan kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta.

Rikos- ja lastensuojeluilmoitukset ovat koetinkivi myös nuoren kanssa rakennetulle luottamukselle. Vanhemmalle kertominen poliisijuttuun johtaneesta viestittelystä voi tuntua maailman kamalimmalta asialta. Yksityiskeskusteluissa tilanteet etenevätkin usein verkkaisesti kuulostellen ja turvallisuudentunnetta luoden.

Sua varten somessa-tiimin viesti on, että täällä ollaan sua varten, sun puolella, sut nähden. Tapahtui yhteydenotto yksityisviestillä, kommenttikentässä tai tägäämällä SVS kiusaamiskommenttiin. Toistaiseksi olemme kohdanneet jokaisen nuoren tavalla tai toisella. Saatu palaute on ollut aivan ihanaa ja monesti nuori palaa vielä myöhemmin kertomaan miten menee. Lue vaikka itse!

KUVAT: nuorilta tulleita palaute-screenshotteja

Hanke juhlistaa ensimmäisen vuoden taivaltaan näkyvästi somekanavissa @suavarten_official – tule mukaan juhlatunnelmaan!

The Bahar Project – new beginnings and a sea of opportunities for young people affected by honour related conflicts

 

Bahar, Persian/Turkish for spring or a new start, and Arabic for sea, is the name of Loisto Setlementti’s 3-year project that forms a part of the NGO’s unit for preventing and solving honour related conflicts and violence. While preventive work is done among families and wider communities to mitigate or manage honour related conflicts, there are many young people who temporarily or permanently decide to or are forced to leave their families. Reasons for this vary for example from not finding a way to peacefully co-exist, not being able to openly be who they are, to be in love or start a relationship with whom they want, or not feeling safe, sometimes threatened by forced marriage or violence.

Starting anew, detaching from one’s family and wider community, especially for young people from collectivist cultures where a group’s needs and goals play a central role in the individual’s life, can feel like a shock. Many of the young people struggle to live alone for the first time in their lives, take care of their mental health, and to build new social networks. Many need long-term support to manage everyday life independently, make decisions, to strengthen their self-esteem, to deal with trauma, to work on safety issues and healthy boundaries, and to reflect on one’s own family relations. Crisis work does not provide this kind of support and many young people are left alone, often feeling the pressure to return to their family where they faced a risk of mental or physical violence. Everybody needs other people, social relations, but if one may not have those relations safely among family members, communities or in the society, they may end up being victims of harassment, assault, or sexual violence.  To fill this gap, the Bahar project started in 2018 and is now onto its final year, supporting young people (15-29 years old) in the Helsinki Capital Region.

Like the deep calm of the seabed while a storm is raging on the surface, the Bahar team aims to help the young people in their search for a place of inner and external safety amidst the multiple challenges, tragedies as well as opportunities of life. We believe that the key to the success of Bahar-work has been its flexibility, non-formality, and long-term support, allowing trust to grow between the client and the worker, meeting peers who are in same situation, sharing experiences with others. Some of the specific results of the project have been better housing, studying and job situations, support in the asylum process or gaining a residence permit, better mental health, less alcohol abuse and risk behaviour, higher self-esteem and sense of independence, gaining more trust to speak about traumatic events, more trust to authorities and having the courage to report crimes.

This spring, the Bahar team is honoured to have our work recognised by the Nordic Council of Ministers and selected as one of the best practices on the Integration Norden platform among other Nordic programs and projects. Honour-related issues are not yet well identified or understood at a societal level in Finland and while there are many dedicated actors with solid expertise in the topic, more research, knowledge-sharing, and dialogue is needed to prevent honour related conflicts and to provide a wider network of support for those affected by it. Here, we celebrate the existing cooperation among organisations, authorities and initiatives of Nordic countries and invite new forms of exchange. Together, we hope to keep challenging presumptions and stereotypes that limit our ability to recognise and fully understand the complexity of honour related issues, starting from simple victim-perpetrator dichotomies to gendered ideas that honour related violence only affects young women and that its perpetrators would always be men. While this is so in a significant number of cases, also boys or men can be victims of honour related violence. Moreover, an important target group in the Bahar project is LGBTIQ individuals who face highly vulnerable situations because of honour-related issues being tightly connected to heteronormativity. LGBTIQ individuals face also more often threat from anonymous people from same ethnic/religious background as well as Finnish people in the public area thus they are more vulnerable.

 

 

Bahar tarjoaa pitkäaikaista tukea nuorille, jotka ovat irtautuneet perheestään tai yhteisöstään kunniaan liittyvän konfliktin tai väkivallan takia. Itsenäistyminen ilman perheen tai yhteisön tukea voi tuntua pelottavalta ja yksinäiseltä, ja Baharin työntekijät tukevatkin nuoria käytännön asioissa, haaveiden, tulevaisuuden ja ihmissuhteiden pohtimisessa sekä kriisitilanteista selviämisessä.
Olemme ylpeitä siitä, että Bahar-hanke on valittu yhdeksi parhaista käytännöistä Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen ”Integration Norden” -sivustolla. Lisätietoa Baharista ja muista parhaista käytännöistä, jotka koskevat kunniaan liittyvää väkivaltaa löytyy tästä linkistä
Bahar-hanke on osa STEA:n rahoittamaa Arvokas-ohjelmaa. Hanke alkoi vuonna 2018 ja päättyy vuoden 2021 lopussa. Bahar-hanke ja Sopu-työ muodostavat Loisto setlementin Kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikön.

Miten palautetaan häpeä sinne, minne se kuuluu

 

Seksuaaliväkivalta, olipa se käytännössä mitä vaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sivuuttavaa toimintaa, on häpeällistä. Arkijärjen mukaan häpeä, tai oikeammin häpeän välttely, ohjaa ihmisten moraalista päätöksen tekoa ja käytöstä. Mutkia oikoen, emme halua toimia moraaliamme ja yhteiskunnan normeja vastaan, koska se olisi väärin ja aiheuttaisi häpeää. Häpeä on kohdalle osuessaan niin syvällisen tuskallista, että toimimme mieluusti niin, ettemme joutuisi sitä kokemaan.

Olen kuullut kerrottavan, että vankiloissa seksuaalirikoksista tuomitut asettuvat muurien sisällä vallitsevan hierarkian pohjalle rikoksen luonteesta johtuen. Seksuaaliväkivalta on yhteiskunnassa tuomittavaa, moraalin vastaista ja häpeällistä! Miksi siis kukaan käyttäisi seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan ja antautuisi viiltävän häpeän armoille? Näin ollen on hyvin luontevaa ajatella, että olemme turvassa seksuaaliväkivallalta.

Uskomatonta kyllä, eri muotoista seksuaaliväkivaltaa tapahtuu kuitenkin paljon. Se on vakava ihmisoikeusloukkaus ja suurelta osin piilorikollisuutta, joten rikosilmoituksien määrää katsomalla emme näe totuutta ilmiön laajuudesta. Kenties vain jäävuoren huipun. Vaikuttaakin siltä, ettei häpeän pelko sittenkään suojele meitä seksuaaliväkivallalta, vaan näitä häpeällisiä tekoja, rikoksia, tehdään kumma kyllä täysin häpeämättömästi.

Mikä sitten saa seksuaalirikoksen uhrin kokemaan häpeää? Häpeä syntyy, kun ihmisten välisessä kontaktissa menee jotain pahasti pieleen. Meistä jokainen kysyy toiselta ihmiseltä joko ääneen, hiljaa, tai tietoisuuden takana ”Näetkö minut? Olenko arvokas? Ansaitsenko hyvää?” Seksuaaliväkivalta on piittaamatonta, itsekästä ja hajottavaa. Se viestii uhrille: ”Olet arvoton, käytettävä, objekti vailla omaa tahtoa”.  Seksuaaliväkivallan tekijä sivuuttaa toisen henkilön toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden kaikin tavoin.

Meillä on lupa odottaa muilta ihmisiltä hyvää. Siksi näin syvälle ytimeen kohdistettu julmuus on niin käsittämätöntä, ettei mikään tunnu selittävän tekoa. Jäljelle jää etsiä syytä itsestä ja vetää häpeän raskas viitta ylleen. ”Se johtui jotenkin minusta.” Saman häpeän värittämän virhepäätelmän tekee maailma uhrin ympärillä: ”En ymmärrä tätä, olen neuvoton. Olikohan hän humalassa tai jotenkin liian hyvännäköinen tai liian ystävällinen? Ehkä se tekijäkin oli humalassa eikä siksi tajunnut..”

Amnesty on raportoinut, että vuonna 2017 tehdyistä seksuaalirikosilmoituksista vain 17 % johti tuomioon. Rikosten käsittelyssä oikeussaleissa ja yhteiskunnassa laajemminkin olemme tottuneet kuulemaan uhrien tarinat siitä, miten kaikki kävi. Ne ovat oikeussaleissa väitteitä, joiden puolesta ja joita vastaan etsitään todisteita. Syytetyt, kuten oikeusvaltiossa heidän oikeutensa on, puolustautuvat, eivätkä kerro syyllistyneensä seksuaaliväkivaltaan. Uhri joko valehtelee tai ei ole ilmaissut haluttomuuttaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, he sanovat.

Tarinat, joita emme kuule missään, ovat tekijöiden tarinoita siitä, ”Miten päädyin käyttämään seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan? Millä sen itselleni perustelin? Mitä tietoa tai ymmärrystä vaille olen jäänyt, kun en ymmärtänyt, kuinka valtavaa vahinkoa tein?” Ehkä seksuaaliväkivaltaa tehneen, tai raiskaajan, leima on niin pelätty, pysyvä ja sanonpa vain, häpeällinen, että se estää väkivaltaa käyttänyttä tutkimasta itseään, käytöstään ja käytöksensä perusteita rehellisin silmin. Uskon myös, että näihin kysymyksiin vastauksia etsimällä, voimme palauttaa vastuuta ja häpeää sinne, minne se kuuluu. Häpeä on terve reaktio väärään tekoon. Häpeän ja syyllisyyden kautta voi tapahtua ratkaisevan tärkeää vastuun ottoa siitä, mitä teki väärin. Ehkä tekijän mielen pohjalla polttaa kysymys, ”Voiko kukaan ymmärtää raiskaajaa ja hyväksyä ihmisen teosta huolimatta?”

Seksiä on kaikkialla. Seksuaalikasvatusta taas vain tietyille ikäluokille, vähäisissä määrin ja laadullisesti vaihdellen. Meistä kaikki haparoi seksuaalisuuden äärellä. Moni toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan olemattomin tai vahingollisin opein, koska muutakaan ei ole ollut tarjolla. Minun on vaikea uskoa, että seksuaaliväkivaltaa tapahtuu vain siksi, että ihminen on pohjimmiltaan piittaamaton ja paha. Jotta voimme oppia ymmärtämään seksuaaliväkivaltaa ja vapauttaa uhrin häpeästä, meillä on oltava edellytyksiä kuulla seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden tarinat, oppia niistä ja sillä tiedolla rakentaa meille kaikille turvallisempaa maailmaa.

 

Kirjoittaja Jonna Saxberg on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja työskentelee seksuaaliväkivaltatyöntekijänä Loisto setlementissä 

 

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.
Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.
Häpeä ei kuulu meille.
Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti
#eimeidänhäpeä

Men and boys can be victims of sexual violence

 

In this blog post I want to share thoughts related to sexual violence from the perspective of men who have been targets of sexual assaults. In our work at Sopu, unit of Loisto setlementti, we have worked with several male clients who have faced sexual violence.

Sexual abuse of men or boys can happen in different places and in various circumstances. Some of them face this situation inside their families, so that the abusive person is a member of the family or a close relative. Others have encountered sexual abuse in another country, where they have been living in the middle of a war or a conflict zone. Some others have faced abuse and violence at the reception centers or in other places. Most of these victims think that the aim of sexual violence is to show the perpetrator’s power over the victims, and to dominate and control them.

One common consequence of sexual violence and sexual abuse is the feeling of shame and culpability. Most of the people I have met share this feeling. Many of them have been thinking that they were victims of sexual abuse because they didn’t look manly enough, or they weren’t strong enough to protect themselves, or because they belong to a gender or sexual minority. Also, this feeling of shame can be stronger when the perpetrator is female.

In the context of shame, stigma, and silence surrounding sexual violence against men and boys, acknowledging this phenomenon is a condition to provide adequate services and care. It is also important to challenge the social and cultural assumption that men are not vulnerable, along all the other stereotypes about boys and men.

Shame is one of the reasons that can make the recovery of a survivor take a long time. Shame can affect the way people see themselves, also in the eyes of others, and it can make them question whether they can trust their feelings and experiences. This feeling can also affect their relations with their families or/and their communities. This is why many of the survivors of sexual violence/abuse are also victims of honour related violence.

From the point of view of family or community of the victims, the victim has brought disgrace for the whole family, and caused a public humiliation for other family members/community. Those thoughts come from the social roles and norms of men and boys, and all the stereotypes related to manhood. Therefore, they can abandon the victims and punish them to clean the shame that was caused, in their eyes, by the victim’s action.

I think no one should live in this feeling of shame or feel dishonorable. The great responsibility is in the hands of the society, by questioning the definition of men/boy in different social contexts, also by questioning the expectations towards men and boys. I believe that it’s important for all the families to teach our kids that it’s “ok” to cry and feel vulnerable, no matter what your gender is. No one should have a need to be strong all the time,if you don’t feel so.

 

Kirjoittaja Hassen työskentelee Kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikössä Loisto setlementissä 

 

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.
Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.
Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti
#eimeidänhäpeä

 

 

Ajankohtaista

Some

To see the Instagram feed you need to add your own API Token to the Instagram Options page of our plugin.
Oops, something is wrong. Instagram feed not loaded