Siirry sisältöön

”Tasainen rytmi ympäröi minua. Äidin sydämen jytke kaikuu turvallisena ympärilläni ääntä pehmentävässä vedessä. Kellun kippurassa yhä ahtaammaksi käyvässä kohdussa. Vaihdan asentoa välillä vähän, mutta en enää vähään aikaan ole pyörähdellyt isommin ympäri. Lapsivesi pehmentää myös äidin luita, jotka välillä ottavat vastaan venytellessäni itseäni. Pienillä käsilläni tartun välillä omiin jalkoihini ja käsiini tai ympärilläni kelluvaan napanuoraan. Joskus imen omaa peukaloani.

Kuulen muutakin, kuin tuon sydämen. Äidin suolisto ja hengityskin aiheuttavat ääniä, mutta kuulen asioita myös kohdun ulkopuolelta. Äidin ääni on kaikkein tutuin, mutta on muitakin puheääniä, jotka ovat jo tulleet tutuiksi. Kuulen myös musiikkia ja välillä oudompia ääniä. En pidä äkillisistä kovista äänistä, sellaisten sattuessa saatan tahtomattani säikähtää ja reagoida, hätkähtää niin että äitikin sen huomaa.

Täällä kohdussa on aika pimeää. Katselen vedessä ympärilleni ja joskus täälläkin näyttää valoisammalta, aika vaaleanpunaiselta. Tutkin ympäristöäni katselemalla, kuuntelemalla, tunnustelemalla ja maistelemalla. Lapsiveden maku muuttuu sen mukaan, mitä äiti syö.  Harjoittelen jo imemis- ja nielemistaitoja, joita tarvitsen sitten kohdun ulkopuolisessa maailmassa.

Minulle on kehittymässä ihan ikioma temperamenttini. Osa persoonallisuudestani kehittyy jo nyt, vaikka osa syntyykin tulevaisuudessani ympäristön vaikutuksesta. Minulla on jo nyt omat ilmeeni ja reaktiotapani. Myös rytmini on jo varsin säännöllinen. Äidilläkin on varsin säännöllinen rytmi nukkumisensa suhteen. Siksi meidän rytmit mukavasti mukautuvat toisiinsa.

Olen jo aika valmis kohdun ulkopuoliseen elämään. Odottelen kuitenkin vielä vähän. Vaikka aistinkin jo paljon elämää kohdun ulkopuolelta, on se minulle ihan tuntematon maailma. Toivottavasti siellä on yhtä turvallista kuin nyt tässä. Kunpa samat tutut äänet säilyisivät synnyttyänikin. Millainenkohan on se hetki, kun saavun täältä ulos ja parkaisen, jotta saan omat keuhkot käyttööni, eikä istukkaa ja napanuoraa enää tarvita pitämään minua hengissä. Pitäkää te aikuiset minusta huolta siellä isossa maailmassa, kun minä kohta tulen!”

Edellä oleva kertoja on pian syntyvä vauva nuoren äidin kohdussa. Hän on yksi Loisto setlementin nuorimmista asiakkaista, jotka käyvät viikoittain äitiensä kanssa Silmu-toiminnan nuorten äitien ryhmissä. 

Kohtuvauvan tila on yhteydessä äidin fyysisiin ja emotionaalisiin tiloihin. Sikiöaikaisen vuorovaikutuksen tila luo pohjaa syntymän jälkeiselle kohdun ulkopuoliselle elämälle, joka vaatii uudenlaisen vuorovaikutuksen äitiin. Jokaisen vanhemman omat varhaiset vuorovaikutuskokemukset vaikuttavat hänen tapoihinsa olla suhteessa toisiin ja tulla toimeen vaihtelevien tunteiden kanssa. Vanhemmuudessa tämä tarkoittaa myös eläytymistä lapseensa.

Kun nuoresta tulee äiti tai isä, tulee hänen kyetä normaaliin kehitykseen kuuluvien nuoruuden prosessien lisäksi asettumaan vauvan asemaan ja tulkitsemaan tämän viestejä. Kun itsellä on kesken tärkeä kehitysvaihe siirtyä lapsuudesta aikuisuuteen, on joskus nuoren vanhemmuudessa apua siitä, että joku ulkopuolinen auttaa sanoittamaan vauvan tarpeita ja myös pohtimaan omia tuntojaan vanhempana.

Vauvan ääntä ja tarpeita me sanoitamme Silmu-toiminnassa samalla, kun tuemme nuoria äitejä ja isiä heidän nuoruuden ja vanhemmuuden kaksoishaasteessaan kunkin yksilöllisten tarpeiden mukaan. Iästä ja yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen toisilla nuoruuden prosessit ovat käynnissä vanhemmaksi tullessa, toisilla jo takana päin. Jokainen vanhempi hyötyy silti vertaistuesta sekä siitä, että saa osakseen neuvoja ja vanhemmuutta vahvistavia viestejä. Nykypäivän Suomessa nuori harvoin löytää vertaistukea vanhemmuuteen ystäväpiiristään, kun vanhemmaksi tullaan yhä vanhemmalla iällä. Myös perhe ja suku voivat asua kaukana, jolloin nuori on tilanteessaan usein yksin. Siksi Silmussa kuljemme nuorten vanhempien rinnalla heidän uudessa elämänvaiheessaan ja tarjoamme nuorille mahdollisuuden keskinäiseen vertaistukeen niin raskausaikana kuin vauva-arjessakin.

”Lepään isäni sylissä poski hänen rintakehäänsä vasten. Isän sydän sykkii tasaiseen tahtiin korvani alla. Olo on turvallinen. 

Välillä minun on hankalampi olla kuin nyt. Silloin, kun on nälkä, vatsakipu tai muuten vain turvaton olo. En aina osaa kertoa, mikä minulla on hätänä. Mutta onneksi tiedän, että saan itkullani vanhempani lähelle ja he osaavat auttaa minua hätäni kanssa. Se on se yhteinen kielemme. Joskus minulle tulee ihan vain hätä siitä, että olen yksin. Silloin itken vähän ja riittää, kun vanhempi tulee lähelle ja hymyilee. Silloin tiedän olevani turvassa. Kun olo on jostain syystä vielä tuskaisempi, tarvitsen enemmän. Silloin tarvitsen kosketusta, lohdutusta, syliä, silittämistä, keinuttamista tai rintamaitoa. Kun mahaani koski, ei mikään näistäkään auttanut, mutta vaikka minuun sattui, koin olevani turvassa, kun minua kannettiin sylissä ja lohdutettiin.

Välillä minulle tulee nälkä ja silloinkin ilmoitan sen itkulla. Yleensä äiti ja isä tietävät, että minulla on nälkä, kun hamuilen suullani rintaa etsien. Joskus alan sylissä ollessani vahingossa imeä äidin tai isän käsivartta tai vaatetta. Jos he eivät silti tajua, niin huudan vielä kovempaa, niin että viimein saan äidin rinnan suuhuni. Joskus meinaan vielä siinäkin vaiheessa hermostua, kun pitää malttaa imaista muutama kerta ennen kuin maito tulee. Mutta kun lämmin maito tulvahtaa suuhuni, en kaipaa enää mitään muuta.

Joskus vanhempani eivät ole ymmärtäneet minua. Pari kertaa olen huutanut ihan hirveästi. Toisen kerran olin yksin huoneessa, ja kun kukaan ei heti tullut, hätäännyin. Onneksi äiti sitten tulikin ja otti minut syliin, hätä unohtui heti ja asiat olivat mallillaan. Se toinen kerta oli sellainen, että minun oloni ei ollut turvallinen, vaikka äiti oli vieressä. Pelkäsin vähän, kun äiti huusi ja itki, eikä pitänyt minua turvallisen tuntuisesti sylissään. Mutta silloinkin kävi hyvin, lopulta sain nukahtaa äidin turvalliseen syliin. Jos näin ei olisi käynyt, ja jos äiti olisi aina tuollainen, joutuisin keksimään keinot, joilla välttäisin aiheuttamasta tuota pelottava käytöstä. Ehkä en enää edes huutaisi, vaan tukahduttaisin oman hätäni. Onneksi ei tarvitse. En pelkää sellaisia tilanteita enää, koska kertaakaan minua ei lopulta ole jätetty yksin. Uskallan edelleen huutaa, kun sille on tarve. Minun kieltäni ymmärretään ja minä ymmärrän, että vanhempani on saatavilla. Saan hoivaa ja turvaa silloin, kun sitä tarvitsen. 

Yksin en maailmassa pärjäisi. Olen ihan täysin riippuvainen aikuisista. He luovat maailmaani järjestyksen ja turvan sillä, että tiedän heidän olevan saatavilla aina, kun heitä tarvitsen. Ja minä tarvitsenkin usein. En pelkästään tullakseni ravituksi tai puetuksi, vaan selvitäkseni tässä maailmassa tarvitsen myös hoivaa ja rakkautta. Jos minut jätettäisiin yksin, joutuisin keksimään jonkun keinon pärjätäkseni turvattomuuteni kanssa, ja kaikki voimavarani menivät siihen normaalin kehittymisen sijaan. Onneksi minun ei ole tarvinnut, kun saan elää turvallisessa ympäristössä.

Olen onnellinen vauva. Kun ympäristöni on ennakoitavissa ja tiedän, että minun ei itse tarvitse huolehtia turvallisuudestani, on minulla voimavaroja tutustua maailmaan ja oppia uutta. Nyt olen vielä aika avuton, mutta ensimmäisen ikävuoteni aikana elämässäni kuulemma tapahtuu valtavasti. Siitä minä en ymmärrä, minä ymmärrän vain tämän hetken.

Minulle lähitulevaisuus, seuraava elinvuoteni tuo huikeita asioita elämääni. Opin asian kerrallaan. Tulen oppimaan, miten itse hallitsen ruumiinjäseniäni. Ensin löydän omat käteni ja jalkani, ja ymmärrän, mitä niillä voin saada aikaan. Tähän mennessä olen osannut ilmaista itseäni vain itkien, mutta hymyilemään opittuani olen huomannut, että hymyni aiheuttaa reaktioita ympäristössäni. 

Elämäni muuttuu vielä ihmeellisemmäksi, kun opin itse liikkumaan. Maailma muuttuu ihan toisenlaiseksi. Silti en vielä tajua siitä maailmasta mitään, tarvitsen vanhempiani ja muita aikuisia vielä tosi, tosi pitkään avuksi.

Joskus vielä olen iso lapsi ja hurjan pitkän ajan päästä olen aikuinen. Se on mahdotonta tajuta nyt. Elän sellaista tärkeää aikaa, joka vaikuttaa koko lapsuuteeni, nuoruuteeni ja aikuisuuteeni. Sanovat, että se, miten minusta nyt huolehditaan, vaikuttaa koko elämäni käytökseen ja siihen, miten koen asioita isona. Tulevasta minun ei nyt tarvitsekaan tietää eikä siitä mitään ymmärtää. Nyt minä saan olla vauva, jonka puolesta muut ajattelevat asioita. Minä vain olen ja ilmaisen itseäni osaamillani tavoilla. Muut sitten onneksi tietävät, mikä minua helpottaa. Jossain minua odottaa oma elämäni, vuosi toisensa jälkeen. Mutta nyt on nyt ja tämä on minulle kaikki.”

Edellä olevat lainaukset ovat opinnäytetyöstä, joka löytyy osoitteesta  https://www.theseus.fi/handle/10024/150578

Opinnäytetyön liitteestä löytyy vauvan tarinan lisäksi nuoren äidin ja isän tarina.

Silmu-toiminta tarjoaa tukea nuorella iällä vanhemmaksi tuleville. Lisätietoa toiminnasta löytyy osoitteesta www.silmutoiminta.fi

Katja Villanen-Juvakka
Kirjoittaja työskentelee Silmu-toiminnan johtajana

Ajankohtaista

Some

To see the Instagram feed you need to add your own API Token to the Instagram Options page of our plugin.
Oops, something is wrong. Instagram feed not loaded