Karanteenipäiväkirjat
Karanteenipäiväkirjat on Loisto pajan nuorten 17.3.- 29.5.2020 välillä toteutettu taideprojekti, joka kokoaa ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisessa tilanteessa, koronavirusepidemian lamaannutettua suuren osa yhteiskunnan normaaleista toiminnoista.
Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan.
Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Myös me toivomme, että taiteen ja luovuuden avulla emme vaipuisi synkkyyteen vaan pysymme aktiivisina ja toiveikkaina tekijöinä.
Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?
Blogi löytyy osoitteesta: https://karanteenipaivakirjat.wordpress.com/
Otteita Karanteenipäiväkirjoista
Ensimmäinen tiistai 17.3.
“Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkeillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.”
“I imagine historians in the future will talk of this time. And I’m here watching live streams, making food. I read that in Ancient Greece the phrase ‘May you live in interesting times.’ Was considered a curse. I guess the greeks were right.”
“Tällä hetkellä vaan tilanne on vähän erilainen kuin aiemmin. Nyt haluaisin nähdä ihmisiä, haluaisin pitää päivärytmin ja viikon rutiinit, kun on vihdoin päässyt sellaiseen tilanteeseen, että arki sujuu ja ei tarvitse ajatella liikaa sitä, mitä vois tai pitäis olla tekemässä. Siinä on paljon hyvää, että ei tarvitse itse keksiä kaikkia päivän aktiviteetteja. Tai miettiä muutenkaan päivän sisältöä enempää kuin mitä aikoo syödä lounaaksi tai miten sovittaa aikataulut niin, että ehtii paikasta toiseen.” “Oulussa perjantaina paikallisliikenteen kulkuneuvossa ihmiset ottivat tavallistakin enemmän etäisyyttä toisiinsa: Perjantai 13. päivä ja koronatilanne vaikuttivat ihmisiin, aikalailla sama meno jatkui illalla junassa kohti Ylivieskaa. Suunnitelmissani oli mennä takaisin Helsinkiin maanantaina, mutta ajattelinkin jäädä Sieviin toistaiseksi: En halunnut mennä oleskelemaan asunnolleni yksikseni, kun käytännössä kaikki virikkeet peruttu tai siirretty. Eiköhän kantakaupungin kiviset talot hetken pärjää ilman minuakin.” “Haluaisin sulkea silmäni ja korvani koko aiheelta ja uppoutua omaan ihanan turvalliseen ja iloiseen kotipesääni… Olla vapaana kaikesta huolesta ja murheesta. Havaitsen keittiön ikkunan alla olevan normaalisti vilkkaan autotien liikenteen rauhoittuneen ja naapurista kuulen ihmisten ääniä (joita yleensä päiväsaikaan arkena en ole kuullut). Olen iloinen, että Loisto-pajakin voi hyvin toimia etänä. Tosin jokainen omien seinien sisällä, mutta yhteys kuitenkin säilyy ja koen etten ole vain yksin.”
Toinen tiistai 24.3.2020
“Herään aamuisin ennen kahdeksaa siihen, että aurinko paistaa ikkunasta sisään. – – Kun pääsee käymään ulkona, ei halua enää tulla takaisin. Tekee koko ajan enemmän mieli lähteä jonnekin kauas kaikesta, jäädä metsän keskelle kuuntelemaan pikkulintujen laulua ja seuraamaan oravan hyppelyä puissa.. Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.” “Liikaa asioita, koska muutto. Haluaisin totella karanteenikehoitusta, mutta kukaan muu ei voi asioitani hoitaa. Vasta ensi viikolla aika lääkärille (puhelinaika, oletan). En aio säästellä sanoja, tarvitsen apua ja paljon! “Karanteeni” tekee minut hulluksi, onneksi pian on oma kotipesä, mihin voi linnoittautua ja voi tehdä etähommia tietokoneella (ah mitä luksusta!).”
Yhdeksäs torstai 14.5. – 2 kuukautta etänä
“Olen oppinut jäsentämään ajatuksiani kirjoittamalla, heittäytymistä esim. kansanradiohahmoksi ja editoimaan vähän videota. Välillä olen kokenut onnistumisen iloa tehdyistä tehtävistä ja toisinaan on ollut aika takkuista ja on tuntunut yksin puurtamiselle. Etänä ilman kasvokkain kohtaamista ja yhdessä tekemistä. Tuntuu sille ettei ole enää normaalia arkea. Ainakaan vähään aikaan. Vaikka pikkuhiljaa rajoituksia puretaan turvavälit ja käsien pesut jatkuvat.”
“Opin kyllä, että maailma odottaa ja voin mennä omassa tahdissani. Ettei ole kiire. Sitä ajatusta on kyllä vaikea saada aivoihin jäämään. Luovuuteni pääsi valloilleen ja jaksoin jatkaa monia maalauksiani ja tehdä myös vähän jotain uutta. Lopulta tajusin meneväni liian kovaa vauhtia ja oli pakko hidastaa. Innostukseni loppui, alkoi stressaamaan, päivät menivät liian nopeasti eikä ollut enää mitään hajua mikä päivä oli ja mitä oli lähipäivinä tehnyt. Koska kaikki päivät tuntuivat täysin samalta. Ihan kun oisin elänyt päivääni yhä uudelleen ja uudelleen. Koska rutiinia ei hirveästi ollut normaalissa arkielämässä muuta kuin pajalla käyminen ja pakolliset menot ajoittain niin ne vähäisetkin rakenteet kaatuivat karanteenin myötä. Se sai minut hieman hämilleen. Vaikeaa on luoda rutiini jos sitä alunperinkään ei ole oikein ollut. Lopulta hyväksyin asian ja annoin elämän vaan mennä. Yritin olla miettimättä. Sain intoa hieman takaisin, jotta pystyin taas luomaan taidetta. Etenin hitaammin.”
“Joskus aika käynyt pitkäksi tosin kävelyllä käyminen ja luovien asioiden tekeminen on ollu isossa osassa. Kitaran soitto, laulaminen ja tanssi ja ulko-salilla käynti, pelailu, dokumenttien/leffojen katselu tässä ajassa. Olen oppinut sen itsestäni, että tarvitsen ihmisiä ympärilleni enemmän. Opin paljon paremmin ryhmässä missä kaikki on yhdessä. Sielunelämääni olen päässyt myöskin tutkimaan runojen muodossa ja itsetutkinnassa ottanut selvää mikä on mulle kaikista luonnollisinta. Spoken word oli avaava kokemus, haluan jatkossakin tehdä. Maailma pyörii vielä entisellään.”
“Uusiin tilanteisiin tottuu yllättävän sujuvasti, niihin sopeutuu ja lopulta ei enää edes muista, minkä vuoksi ajatteli, että ei tulisi pärjäämään. Rutiinien tilalle on tullut uusia, ihmiskontaktit on säilyneet aivan hyvin myös netin välityksellä. Ja kun aikaa päivästä ei kulu niin paljoa siihen, että matkustaa paikasta toiseen, se aika tulee käytettyä muilla tavoin. Voisin sanoa maaliskuiselle itselleni, että on ihan hyvä uskoa siihen, että kyllä se siitä ja että kaikki tulee menemään ihan hyvin. Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä ja ahdistuksista ja epävarmuuden tunteista aika kuluu ja nyt on ainakin aikaa keskittyä sellaisiin asioihin, joista tulee hyvä olo.”
Päiväkirjamerkintöjen lisäksi blogi sisältää erilaisten harjoitusten teon yhteydessä syntyneitä muita luovia tuotoksia, tanssivideosta maalauksiin ja spoken word teoksiin. https://karanteenipaivakirjat.wordpress.com/