Miten palautetaan häpeä sinne, minne se kuuluu

 

Seksuaaliväkivalta, olipa se käytännössä mitä vaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sivuuttavaa toimintaa, on häpeällistä. Arkijärjen mukaan häpeä, tai oikeammin häpeän välttely, ohjaa ihmisten moraalista päätöksen tekoa ja käytöstä. Mutkia oikoen, emme halua toimia moraaliamme ja yhteiskunnan normeja vastaan, koska se olisi väärin ja aiheuttaisi häpeää. Häpeä on kohdalle osuessaan niin syvällisen tuskallista, että toimimme mieluusti niin, ettemme joutuisi sitä kokemaan.

Olen kuullut kerrottavan, että vankiloissa seksuaalirikoksista tuomitut asettuvat muurien sisällä vallitsevan hierarkian pohjalle rikoksen luonteesta johtuen. Seksuaaliväkivalta on yhteiskunnassa tuomittavaa, moraalin vastaista ja häpeällistä! Miksi siis kukaan käyttäisi seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan ja antautuisi viiltävän häpeän armoille? Näin ollen on hyvin luontevaa ajatella, että olemme turvassa seksuaaliväkivallalta.

Uskomatonta kyllä, eri muotoista seksuaaliväkivaltaa tapahtuu kuitenkin paljon. Se on vakava ihmisoikeusloukkaus ja suurelta osin piilorikollisuutta, joten rikosilmoituksien määrää katsomalla emme näe totuutta ilmiön laajuudesta. Kenties vain jäävuoren huipun. Vaikuttaakin siltä, ettei häpeän pelko sittenkään suojele meitä seksuaaliväkivallalta, vaan näitä häpeällisiä tekoja, rikoksia, tehdään kumma kyllä täysin häpeämättömästi.

Mikä sitten saa seksuaalirikoksen uhrin kokemaan häpeää? Häpeä syntyy, kun ihmisten välisessä kontaktissa menee jotain pahasti pieleen. Meistä jokainen kysyy toiselta ihmiseltä joko ääneen, hiljaa, tai tietoisuuden takana ”Näetkö minut? Olenko arvokas? Ansaitsenko hyvää?” Seksuaaliväkivalta on piittaamatonta, itsekästä ja hajottavaa. Se viestii uhrille: ”Olet arvoton, käytettävä, objekti vailla omaa tahtoa”.  Seksuaaliväkivallan tekijä sivuuttaa toisen henkilön toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden kaikin tavoin.

Meillä on lupa odottaa muilta ihmisiltä hyvää. Siksi näin syvälle ytimeen kohdistettu julmuus on niin käsittämätöntä, ettei mikään tunnu selittävän tekoa. Jäljelle jää etsiä syytä itsestä ja vetää häpeän raskas viitta ylleen. ”Se johtui jotenkin minusta.” Saman häpeän värittämän virhepäätelmän tekee maailma uhrin ympärillä: ”En ymmärrä tätä, olen neuvoton. Olikohan hän humalassa tai jotenkin liian hyvännäköinen tai liian ystävällinen? Ehkä se tekijäkin oli humalassa eikä siksi tajunnut..”

Amnesty on raportoinut, että vuonna 2017 tehdyistä seksuaalirikosilmoituksista vain 17 % johti tuomioon. Rikosten käsittelyssä oikeussaleissa ja yhteiskunnassa laajemminkin olemme tottuneet kuulemaan uhrien tarinat siitä, miten kaikki kävi. Ne ovat oikeussaleissa väitteitä, joiden puolesta ja joita vastaan etsitään todisteita. Syytetyt, kuten oikeusvaltiossa heidän oikeutensa on, puolustautuvat, eivätkä kerro syyllistyneensä seksuaaliväkivaltaan. Uhri joko valehtelee tai ei ole ilmaissut haluttomuuttaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, he sanovat.

Tarinat, joita emme kuule missään, ovat tekijöiden tarinoita siitä, ”Miten päädyin käyttämään seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan? Millä sen itselleni perustelin? Mitä tietoa tai ymmärrystä vaille olen jäänyt, kun en ymmärtänyt, kuinka valtavaa vahinkoa tein?” Ehkä seksuaaliväkivaltaa tehneen, tai raiskaajan, leima on niin pelätty, pysyvä ja sanonpa vain, häpeällinen, että se estää väkivaltaa käyttänyttä tutkimasta itseään, käytöstään ja käytöksensä perusteita rehellisin silmin. Uskon myös, että näihin kysymyksiin vastauksia etsimällä, voimme palauttaa vastuuta ja häpeää sinne, minne se kuuluu. Häpeä on terve reaktio väärään tekoon. Häpeän ja syyllisyyden kautta voi tapahtua ratkaisevan tärkeää vastuun ottoa siitä, mitä teki väärin. Ehkä tekijän mielen pohjalla polttaa kysymys, ”Voiko kukaan ymmärtää raiskaajaa ja hyväksyä ihmisen teosta huolimatta?”

Seksiä on kaikkialla. Seksuaalikasvatusta taas vain tietyille ikäluokille, vähäisissä määrin ja laadullisesti vaihdellen. Meistä kaikki haparoi seksuaalisuuden äärellä. Moni toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan olemattomin tai vahingollisin opein, koska muutakaan ei ole ollut tarjolla. Minun on vaikea uskoa, että seksuaaliväkivaltaa tapahtuu vain siksi, että ihminen on pohjimmiltaan piittaamaton ja paha. Jotta voimme oppia ymmärtämään seksuaaliväkivaltaa ja vapauttaa uhrin häpeästä, meillä on oltava edellytyksiä kuulla seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden tarinat, oppia niistä ja sillä tiedolla rakentaa meille kaikille turvallisempaa maailmaa.

 

Kirjoittaja Jonna Saxberg on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja työskentelee seksuaaliväkivaltatyöntekijänä Loisto setlementissä 

 

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.

Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.

Häpeä ei kuulu meille.

Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti

#eimeidänhäpeä

Men and boys can be victims of sexual violence

 

In this blog post I want to share thoughts related to sexual violence from the perspective of men who have been targets of sexual assaults. In our work at Sopu, unit of Loisto setlementti, we have worked with several male clients who have faced sexual violence.

Sexual abuse of men or boys can happen in different places and in various circumstances. Some of them face this situation inside their families, so that the abusive person is a member of the family or a close relative. Others have encountered sexual abuse in another country, where they have been living in the middle of a war or a conflict zone. Some others have faced abuse and violence at the reception centers or in other places. Most of these victims think that the aim of sexual violence is to show the perpetrator’s power over the victims, and to dominate and control them.

One common consequence of sexual violence and sexual abuse is the feeling of shame and culpability. Most of the people I have met share this feeling. Many of them have been thinking that they were victims of sexual abuse because they didn’t look manly enough, or they weren’t strong enough to protect themselves, or because they belong to a gender or sexual minority. Also, this feeling of shame can be stronger when the perpetrator is female.

In the context of shame, stigma, and silence surrounding sexual violence against men and boys, acknowledging this phenomenon is a condition to provide adequate services and care. It is also important to challenge the social and cultural assumption that men are not vulnerable, along all the other stereotypes about boys and men.

Shame is one of the reasons that can make the recovery of a survivor take a long time. Shame can affect the way people see themselves, also in the eyes of others, and it can make them question whether they can trust their feelings and experiences. This feeling can also affect their relations with their families or/and their communities. This is why many of the survivors of sexual violence/abuse are also victims of honour related violence.

From the point of view of family or community of the victims, the victim has brought disgrace for the whole family, and caused a public humiliation for other family members/community. Those thoughts come from the social roles and norms of men and boys, and all the stereotypes related to manhood. Therefore, they can abandon the victims and punish them to clean the shame that was caused, in their eyes, by the victim’s action.

I think no one should live in this feeling of shame or feel dishonorable. The great responsibility is in the hands of the society, by questioning the definition of men/boy in different social contexts, also by questioning the expectations towards men and boys. I believe that it’s important for all the families to teach our kids that it’s “ok” to cry and feel vulnerable, no matter what your gender is. No one should have a need to be strong all the time,if you don’t feel so.

 

Kirjoittaja Hassen työskentelee Kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikössä Loisto setlementissä 

 

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.

Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.

Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti

#eimeidänhäpeä

 

 

Seksuaalinen väkivalta ja häpeän kokemus | #eimeidänhäpeä – kampanja

 

Onko seksuaalinen väkivalta uhrin syytä? Olisiko hän voinut toimia toisin, ettei olisi joutunut tilanteeseen, jossa hänen rajojaan on ylitetty? Näihin kysymyksiin törmätään usein seksuaaliväkivallan sattuessa.

Seksuaalinen väkivalta aiheuttaa pelkotiloja, traumoja ja myös häpeää. Uhri saattaa kokea olevansa syypää tapahtuneeseen. Tilannetta pahentaa ajatus muiden reaktiosta tapahtumaan ja mitä tulkintoja tehdään uhrista. Varsinkin jos tapahtuma tulee suuremman yleisön tietoisuuteen, häpeän ja syyllisyyden tunne voi lisätä uhrin kärsimystä.

Seksuaaliväkivallan uhrit eivät aina uskalla hakea apua koska pelkäävät juuri syyllistämistä ja leimatuksi tulemista. Joissakin tapauksissa perheenjäsenet saattavat kokea, että seksuaaliväkivallan uhri menettää maineensa ja kunniansa tapahtuman johdosta. Perheenjäsenten ja läheisten mielestä tapahtuma vahingoittaa myös heidän asemaansa muiden silmissä. Vanhemmat ja seksuaaliväkivallan uhrin puoliso ja muut läheiset saattavat kokea syyllisyyttä siitä, etteivät pystyneet suojelemaan tai auttamaan uhria. Nämä ajatukset juontavat juurensa oletuksesta, että seksuaalista väkivaltaa olisi voitu välttää omilla toiminnoilla tai käyttäytymisellä. Tämänkaltainen ajattelu johtaa usein väkivallan teon vähättelyyn.

Seksuaaliväkivalta on aina tekijän syytä eikä uhria pitäisi syyllistää koskaan. Yhteiskuntaamme juurtuneet sukupuoliroolit ja niihin sidotut odotukset kuitenkin kohtelevat ja kohtaavat seksuaaliväkivallan uhrin eri tavalla. Jokaisessa yhteiskunnassa ja yhteisössä vallitsevat sosiaaliset ja moraaliset normit sitovat yksilöitä. Tilannetta tulisikin lähestyä normien näkökulmasta ja pyrkiä rikkomaan sukupuolittuneita sosiaalisia ja moraalisia normeja.

Yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ajatellaan usein, että yksilön valintojen seuraukset vaikuttavat vain häneen itseensä. Kuitenkin nettiaikana ja somemaailmassa uhria saatetaan häpäistä ja pilkata suurella joukolla. Joukolla, joka on tuntematon ja nimetön. Uhrin kokemuksia voidaan vähätellä ja kärsimystä sivuuttaa.

Sosiaalisen median näkymättömät kommentoijat ja linkkien jakajat ovat kuin entisaikojen väkijoukko, joka vaatii normien vastaisesti käyttäytyneen henkilön lynkkausta. Nykyaikana se ei tapahdu toreilla ja turuilla vaan ihmisten kodeissa päätteiden äärellä tai julkisilla alustoilla koko maailman nähtävillä. Toimintatavoilla on yhtymäkohtia kunniaan liittyvään väkivaltaan ja sen seurauksiin. Uhkaajat, rajoittajat, häpäisijät ja väkivallalla uhkaavat tahot on vaikeata yksilöidä tai tunnistaa. Uhri jää yksin vaikeiden asioiden kanssa, ensin hänen rajojaan on rikottu väkivallan keinoin, sitten hänen rajojaan rikotaan kasvottomina joukkona häpäisemällä ja syyllistämällä.

Sosiaaliset ja moraaliset normit ovat kirjoittamattomia sääntöjä, joita oletetaan noudatettavan. Sosiaalista kontrollia on kaikkialla, sosiaalisessa mediassa, sosiaalisissa suhteissa ja yksilöiden pään sisäisessä maailmassa. Joissakin yhteyksissä puhutaan negatiivisesta sosiaalisesta kontrollista, jolla viitataan kontrolliin, joka esiintyisi muualta maahan muuttaneiden parissa. Sosiaalista kontrollia tapahtuu kuitenkin koko ajan jokaisen elämässä, eikä sitä voi kutsua negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kontrolli on aina rajoittava, jos se rikkoo henkilön koskemattomuutta. Sitä tapahtuu metrossa, kaupassa, netissä ja työpaikoilla. Tärkeintä olisi luopua muiden yksilönvapautta rajoittavista kontrollimekanismeista ja väkivallan uhrin syyllistämisestä ja häpäisemisestä.

Kirjoittaja Johanna Aapakallio työskentelee vastaavana työntekijänä Kunniakäsityksiin ja – konflikteihin liittyvän työn yksikössä Loisto setlementissä.  

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan. 

Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.

Häpeä ei kuulu meille.

Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti  

#eimeidänhäpeä

Moi! Me ollaan Luqman ja Mohammad, Itä-Pasilan poikii, ysiluokkalaisii ja kesätöissä Loisto setlementillä Itä-Pasilan nuorisotyössä. Minä (Luqman) oon 15 vuotias ja oon syntynyt ja kasvanut koko elämäni Itä-Pasilassa. Me asutaan samassa talossa, missä Asukastalo on ja oon ollu poikaryhmässä mukana kolmos luokalta asti. Mun kaksi isosiskoa, kolme isoveljeä ja pikkuveli on kanssa ollut mukana tyttö- ja poikaryhmissä ja muissa nuorisotyön jutuissa. Mä (Mohammad) oon syntynyt Jemenissä ja oon somalialainen myös. 10 vuotiaana muutettiin Romaniaan, jossa asuttiin reilu vuosi. Opin siellä englannin kielen ja sitten tultiin suomeen tammikuussa 2016, nyt olen 16 vuotias. Oon ollu poikaryhmässä kutosluokalta asti ja mun kaksi pikkuveljeä on myös poikaryhmissä mukana.

Päästiin kesätöihin Itä-Pasilan sosiaaliseen nuorisotyöhön kesäseteleillä. Kesätöitä ei oo niin helppo saada ja ollaan tosi ilosii siitä, että ollaan saatu täältä töitä. Vähä ärsytti ja jännitti, että alkaako työt koronan takia ollenkaan, oli jo tullut mietittyä sitäkin, mitä tekee palkkarahoilla. Ei palkka kuitenkaan ole ainoo asia. Meidän mielestä on kiva, että on kesätyö, joka on jotain muuta kun vaikka kaupassa hyllytystä, jotain kivempaa ja luovempaa. On kiva saada erilaista työkokemusta ja mä (Luqman) en tiedä mitä musta tulee isona ja eihän sitä tiedä vaikka nuorisotyö olis se juttu. Mä (Mohammad) haluun isona olla bisnesmies, mutta jostain on aloitettava.

On ollut kiva päästä näkeen toiselta puolelta miten nuorisotyötä toteutetaan, suunnitteluineen ja valmisteluineen. Kun on ollut aikaisemmin vaan osallistujana, ei oo ihan tajunnu kuinka paljon työtä kaikki jutut vaatii etukäteen. Ollaan suunniteltu Markuksen ja Johannan kanssa kaupunkiseikkailua, joka päivä pitää käydä kaupassa ostamassa eväitä retkille ja ryhmiin, suunnitella aikataulut ja osallistujamäärät, varsinki nyt kun ne on koronan takia rajoitettu. Ekalla viikolla pidettiin ryhmiä, koska ne oli kevään ollu tauolla ja kokoonnuttiin kaikkien ryhmien kanssa kerran piknikillä. Tokalla viikolla tehtiin retkiä, korkeasaareen, Kalliolan kesäkodille, uimastadikalle ja Nuuksioon. Nyt vikalla viikolla ollaan taas oltu kesäkodilla, tällä kertaa poikien kanssa, tänään on vuorossa minigolffia ja huomenna meidän vikana työpäivänä kaupunkiseikkailu.

Vähän on ollu vaikee herää aamusin töihin, mut ei olla myöhästytty. Mua (Mohammad) vähän harmittaa, että tää loppuu jo, olis ollu kiva jatkaa pidempään vielä, koska kaikki retket on ollu niin hauskoja. Mun (Luqman) mielestä myös, mutta on kyllä kiva, että saa nukkua pidempään nyt tän jälkeen ja viettää kesälomaa. Me ollaan tosi kiitollisia tästä kesätyöstä ja on tosi jees, että saa vähän taskurahaa, voi ostaa vaikka vaatteita esim. Täst työkokemuksesta on varmaan apuu muutenki, kun hakee töitä jatkossa.

Hauskaa kesää!
Luqman & Mohammad

 

 

Itä-Pasilan betonisydämessä sijaitsevan toiminnan kohderyhmänä ovat alueen lapset ja nuoret. Pääpaino toiminnassa on tyttö- ja poikaryhmillä, joissa huomioidaan kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen työote. Itä-Pasilassa järjestetään myös harrastustoimintaa, jota on toteutettu yhteistyössä Walter ry:n kanssa. Muita työmuotoja ovat retket, leirit, erilaiset tapahtumat yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa, yksilöllinen tuki ja läksyaputoiminta.

Sosiaalinen nuorisotyö on pitkäjänteistä, vuorovaikutteista ja nuorisolähtöistä. Nuorisotyötä tehdään Kalliolan Setlementin Itä-Pasilassa sijaitsevasta Asukastalosta käsin ja saman katon alla toimii myös Helsingin kaupungin Leikkipuisto Lehdokki. Itä-Pasilan sosiaalinen nuorisotyö on vahvasti yhteisöllistä nuorisotyötä.

Lisätietoja toiminnasta saat Markukselta ja Johannalta.

markus.tammivuori@loistosetlementti.fi, p. 040 504 6869, johanna.seppa@loistosetlementti.fi, p. 040 504 6552
Pasilan asukastalo, Topparikuja 2, 00520 HKI

Loisto pajalla luovuuden kukat ponnistavat poikkeusoloistakin

 

Loisto pajan toimintaan kuulu olennaisena osana tapahtumatuotanto, jossa nuoret ovat pääosassa. Tapahtuman sisällöksi syntyy ”esityksellinen tulostus” nuoria kiinnostavista yhteiskunnallisista aiheista. Jo ennen poikkeustilan alkamista nuoret olivat tehneet tekstimateriaalia ja päättäneet tärkeimmiksi teemoiksi yksinäisyyden, erilaisuuden ja epäonnistumisen pelon. Näitä teemoja nuoret halusivat käsitellä ja tuoda esille.

Etäpajan aikana kuvattiin paljon materiaalia, joissa nämä teemat tulivat esille. Syntyi muun muassa piirrettyjä ja animoituja hahmoja, Spoken Word -videoita ja aiemmin tehtyyn biisiin kuvattiin musiikkivideo – jokainen omalla puhelimellaan kuvaten.

Lopuksi näistä tuotoksista yhdisteltiin tarina, jossa seikkailevat hahmot sijoittuvat Loistolan kylään ja vieraiksi yhdessä taiteilijoiden kanssa Loistolan kylän ajankohtaisohjelmaan Loistola Studio. Loistolan Studio on pienen Loistolan -kylän ajankohtaisohjelma, jossa käsitellään kyläläisten asioita, paikallisuutisia sekä muita ajankohtaisia tapahtumia. Kyläläisiä puhuttavat yksinäisyys, erilaisuus ja epäonnistumisen pelko, toisaalta kyläläiset ovat myös huumori-tyyppejä! Studio-ohjelmaan kuuluu kyläläisten sekä asiantuntijoiden haastatteluja, paikallisradio Höyryn kuulumiset sekä paikallisten taiteilijoiden kannanotot.Videoteos Loistolan Studio esitettiin torstaina 11.6. kutsuvieraille kulttuurikeskus Caisassa. 

Suurempaa yleisöä varten Loisto pajan nuoret ovat tuottaneet musiikkivideon, jossa kevään teemat tuodaan esiin musiikin ja spoken wordin kautta.

Loistolan Studio on toteutettu yhteistyössä:
Kuvaus ja käsikirjoitus: Pajalaiset + ohjaajat
Ohjaus: Maria Karppinen ja Kaisa Tabell
Leikkaus: Lauri Lehtipuu
Musiikkivideon leikkaus: Henri Näre

——–

Haku syksyn Loisto paja jaksolle on myös alkanut! Loisto pajan uusi ryhmä käynnistyy tiistaina 1.9. ja toiminnasta kiinnostuneet nuoret voivat jo nyt hakea mukaan ottamalla yhteyttä Loisto pajan ohjaajaan Maria Karppiseen, maria.karppinen@loistosetlementti.fi,  puh. 050 449 3006.
Pajaan mukaan hakevat nuoret haastatellaan viikolla 33.

 

Työharjoittelussa Silmu-toiminnassa

 

Helmikuun alussa aloitin työharjoitteluni Loisto setlementin Silmu-toiminnassa. Opiskelen Laurean ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja tämä on viimeinen harjoitteluni. Työharjoitteluni aikana kirjoitin myös opinnäytetyöni liittyen Silmussa tehtävään työhön.

Ehdin tutustua 1,5 kuukautta Silmun normaaliin arkeen. Silmussa on ihana tiivis työporukka, ja koin alusta asti oloni tervetulleeksi, niin Silmuun kuin Loistoonkin. Normaali arki Silmussa oli mukavaa ja mielenkiintoista. Paljon ehdin nähdä ja kokea. Ehdin tutustua Silmun kävijöihin, mukaviin vanhempiin ja ihaniin lapsiin.

Mieleenpainuvimpina kokemuksina harjoittelun alkupuolesta jäivät muun muassa talvilomaretki Annantaloon, Silmun laskiaisjuhlat, osallistuminen Loiston ammattilaisten avoimiin oviin sekä mielenkiintoinen koulutus digitaalisesta nuorisotyöstä.

Maaliskuun puolessa välissä elämä mullistui ja hallituksen rajoitukset määräsivätkin kaikki kotiin etätöihin. Työharjoitteluni oli sovittu kestävän toukokuun loppuun saakka, jotta saisin kaikki tarvittavat tunnit täyteen. Olin suorittanut jo kaikki muut opinnot, joten valmistumiseni oli kiinni juuri tästä harjoittelusta.

Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että Silmun tiimi kyllä pitäisi minut mukana harjoittelijana, vaikka kaikki pitikin miettiä uusiksi. Kuulin monista sosionomiopiskelijoista, joiden harjoittelut jouduttiin keskeyttämään koronatilanteen takia. Tämä on tietenkin ymmärrettävää erilaisten tilanteiden vuoksi, mutta olen todella kiitollinen Silmulaisille, kun sain jatkaa harjoitteluni loppuun asti.

Silmun ryhmät päättyivät fyysisesti, mutta jatkuivat osittain virtuaalisina. Oman työharjoitteluni teema oli työn kehittämisen harjoittelu, joten työharjoitteluuni kuuluikin muutakin, kuin vain asiakastyötä.

Sanomattakin lienee selvää, että olisin saanut harjoittelusta enemmän irti, jos olisin päässyt tekemään, kokemaan ja näkemään. Olen valinnut sosiaalialan, enkä välitä istua tietokoneella montaa tuntia päivässä. Mutta, vaikka kotona työharjoittelun tekeminen on ollut aika ajoin raskasta, on tässä ollut omat hyvätkin puolensa. Ajan, jonka normaalisti viettäisin bussissa, olen voinut nyt käyttää omien lasteni kanssa. Ja ulkoiltu on, paljon, kun minnekään muuallekaan ei ole voinut mennä.

Etätyöt tulevat varmasti lisääntymään lähes joka alalla jossain määrin koronan jälkeenkin. Nyt valmistuessani, koen olevani ajan tasalla etätöiden mahdollisuuksista sosiaalialallakin.

Silmussa työharjoittelussa tuntui, että olin osa tiimiä. Ilmapiiri oli hyväksyvä, avoin ja kannustava koko ajan. Tuntui, että kaikenlaista voisi keksiä, tehdä ja toteuttaa. Vaikka olen tehnyt töitä kotona yksin, olen silti ollut tiiviisti yhteydessä Silmulaisiin, ja tiennyt, että saan apua ja tukea, jos tarve vaatii.

 

Kiitos Silmu ja Loisto setlementti loistavasta harjoittelupaikasta!

Anniina Jauhiainen
Kirjoittaja valmistui sosionomiksi työharjoittelun jälkeen

 

 

Haluaisitko suorittaa opintojasi Loisto setlementissä?

Loisto setlementin toiminnot tarjoavat mielellään mahdollisuuden opintojen suorittamiseen esimerkiksi työharjoittelujaksona tai opinnäyte-tai tutkimustyönä. Tarjoamme harjoittelujaksoja ensisijaisesti opintojensa loppuvaiheessa oleville opiskelijoille, jotka suorittavat vähintään AMK-tasoista tutkintoa. Meille on tärkeää, että opiskelijat pääsevät osaksi työyhteisöämme ja saavat kattavan käsityksen Loistossa tehtävästä sosiaalisesta nuorisotyöstä ja tästä syystä suosimme harjoittelujaksoja, joiden kesto on vähintään kymmenen viikkoa. Myös erilaiset projektiluontoiset harjoittelujaksot, kuten ryhmänohjaus, tapahtumien järjestäminen tai muut lyhytkestoiset työelämään sijoittuvat toiminnalliset opinnot ovat mahdollisia. Jos olet kiinnostunut harjoittelusta tai tutkimustyön tekemisestä Loisto setlementissä, voit ottaa yhteyttää suoraan toimintoihimme.