Koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika on vaikuttanut eniten niihin nuoriin, jotka jo ennen kriisiä olivat haavoittuvassa tilanteessa | #kallislaina

Meillä kaikilla on erilainen määrä aineellisia, henkilökohtaisia ja olosuhteisiin liittyviä voimavaroja. Mitä vähemmän voimavaroja, sitä suurempi riski on joutua menetysten kierteeseen. (Hedrenius & Johansson, 2013) Koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika on vaikuttanut eniten niihin nuoriin, jotka jo ennen kriisiä olivat haavoittuvassa tilanteessa. Bahar-hankkeessa työskentelemme kunniaan liittyvää väkivaltaa kohdanneiden nuorten kanssa. Nuoret, jotka ovat väkivallan tai sen uhan […]
Julkisesti häpäisty-dokumentti osoittaa yhteiskuntamme kipukohtia – kunniakonfliktityön asiantuntijan ajatuksia nettivihasta

Julkisesti häpäisty-dokumentti osoittaa yhteiskuntamme kipukohdat – kunniakonfliktityön asiantuntijan ajatuksia nettivihasta Perjantaina 9.4.2021 julkaistiin Ylen kanavissa dokumentti Julkisesti häpäisty. Dokumentti käsitteli 25-vuotiasta Mira Aholaa., joka joutui nettivihan kohteeksi petettyään puolisoaan Temptation Island -ohjelmassa. Miran tuntemukset ja kokemukset kuulostivat korvaani tutulta, sillä olen kuullut samanlaisista kokemuksista ihmisiltä, joihin on kohdistunut kunniaan liittyvää väkivaltaa. Ohjelmassa Mira toteaa, että […]
Me ollaan sua varten somessa!

Sua varten somessa-hanke käynnistyi tasan vuosi sitten ja viettää kuluvalla viikolla 1-vuotissynttäreitä. Sua varten somessa on kolmevuotinen hanke, joka ennaltaehkäisee somessa tapahtuvaa kaltoinkohtelua ja häirintää sekä tarjoaa tukea nuorille, jotka ovat kohdanneet somessa häirintää. Hankkeen kohderyhmä on erityisesti 12-21 -vuotiaat nuoret. Hankkeen taustaorganisaatioina toimivat Loisto setlementti, Setlementti Puijola sekä Nicehearts ry. Hankepäällikkö Maikku Talvitie sekä […]
Mistä on pienet sukupuolet tehty? | Poikien Talo 10 vuotta

Kerroin tässä samassa blogissa opinnäytetyöstäni Poikien Talolla suoritettavan työharjoittelujakson alkaessa helmikuussa. Opinnäytetyöni raportti on nyt julkaistu ja luettavissa Theseus-tietokannassa. Tarkastelen työssäni varhaiskasvatusalalla käytettävän kielen ja oppimisympäristöjen sukupuolisensitiivisiä työkäytäntöjä erityisesti sukupuolen moninaisuus huomioiden. Olen huomannut, että teemassa on paljon yhteisiä piirteitä esimerkiksi Poikien Talon toiminnan kanssa huolimatta siitä, että opinnäytetyöni kontekstina ja tutkimusympäristönä on varhaiskasvatus. On […]
Mitä miehen mallilla tarkoitetaan? | Poikien Talo 10 vuotta

Mitä miehen mallilla tarkoitetaan? Miehen mallista puhuminen on useimmiten arvokasta ja hienoa. Mutta. Epäselvien oletusten tiivistyminen miehen malli -käsitteeseen saattaa olla myös ongelmallista, sillä siitä keskusteltaessa ohitetaan useimmiten poikien ja miesten moninaisuus. Miehen mallia käytettäessä jää nimittäin usein täsmentymättä, sopivatko vain tietynlaiset miehet mallin tarjoajiksi vai käykö kaikki. Lisäksi miehen mallin peräänkuuluttaminen saattaa sisältää […]
Pojat on poikia | Poikien Talo 10 vuotta

Pojat on poikia Pojat on poikia -sanonta pitää sisällään oletuksen, että pojat ja miehet ovat sisäsyntyisesti aggressiivisia ja tunnesäätelyltään heikkoja. Tämä sananlasku juontaa juurensa jopa 2500 vuoden takaiseen antiikin Rooman sanontaan ”Sunt pueri pueri, pueri puerilia tracant”, joka voidaan suomentaa karkeasti ”Pojat ovat poikia, ja pojat toimivat kuin pojat”. Vaikka ajat ovatkin olennaisesti muuttuneet, tämä […]