Mustavalkoisessa kuvassa kolme poikaa juoksee pellolla selät kuvaajaan päin

Mistä on pienet sukupuolet tehty? | Poikien Talo 10 vuotta

Kerroin tässä samassa blogissa opinnäytetyöstäni Poikien Talolla suoritettavan työharjoittelujakson alkaessa helmikuussa. Opinnäytetyöni raportti on nyt julkaistu ja luettavissa Theseus-tietokannassa.

Tarkastelen työssäni varhaiskasvatusalalla käytettävän kielen ja oppimisympäristöjen sukupuolisensitiivisiä työkäytäntöjä erityisesti sukupuolen moninaisuus huomioiden. Olen huomannut, että teemassa on paljon yhteisiä piirteitä esimerkiksi Poikien Talon toiminnan kanssa huolimatta siitä, että opinnäytetyöni kontekstina ja tutkimusympäristönä on varhaiskasvatus.

On oleellista luoda hienojen teorioiden rinnalle ja niiden lisäksi käytäntöjä, joissa sukupuolisensitiivisyys toteutuu toimintana. Tähän perustui myös opinnäytetyöprosessin käytännön työskentely, joka auttoi yhteistyökumppanina toiminutta varhaiskasvatusyksikköä luomaan yhteisiä, sukupuolisensitiivisiä pelisääntöjä kielen ja oppimisympäristöjen suhteen.

On aikuisena käänteentekevää kuvitella edes hetken, millainen kokemus omasta itsestä syntyy lapselle, jolla on harvinaisempi sukupuoli-identiteetti, jos ympäristö toistuvasti (ja usein tiedostamattaan julmalla tavalla) haluaa asettaa hänet sukupuolirooliin, johon hän ei koe samaistuvansa. Todellisuutta rakentava kieli on voimakas vallankäytön mekanismi ja vaatii rinnalle empatiaa ollakseen vastuullista.

Yksi suurimmista opinnäytetyön kirjoittamisen aikaisista ahaa-elämyksistä oli itselleni se, ettei käsite sukupuolen moninaisuus ole kattokäsite kaikille sukupuolivähemmistöille. Sen sijaan käsite henkii aitoa yhdenvertaisuutta: sukupuolen moninaisuus sisältää myös sen kaikkein yleisimmän cis-sukupuolisuuden, mutta ymmärtää samalla tämän enemmistön armollisen mahdollisuuden olla myös jotain muuta. Sitä paitsi, kun me kaikki edustamme sukupuolen moninaisuutta, olemme tällöin samaan aikaan sekä enemmistö että vähemmistö.

 

Jyrki Karttunen
sosionomi-opiskelija, koreografi
harjoittelija@poikientalo.fi

#tunnekundi