Rasismi ei kosketa kaikkia samalla tavalla. Monelle se on ilmiö, jota ei tarvitse kohdata omassa arjessa lainkaan. Juuri siksi se voi jäädä näkymättömäksi – ja silloin siihen on myös helppo olla puuttumatta. Nuorten elämässä tämä epätasapaino näkyy hyvin konkreettisesti. Osa nuorista joutuu kokemaan rasismia lähes päivittäin koulussa, harrastuksissa, julkisessa tilassa tai hakiessaan apua tai tukea omaan tilanteeseensa. Samalla osa nuorista kasvaa ympäristössä, jossa rasismi näyttäytyy kaukaisena käsitteenä tai yksittäisinä ylilyönteinä.
Rasismi ei ole vain ihmisten käyttäytymistä. Se näkyy myös rakenteissa – siinä, miten palvelut toimivat, ketkä tulevat kuulluiksi ja kenen kokemuksiin uskotaan. Esimerkiksi väkivaltaa kokeneen ihmisen kohdalla rasismi voi tarkoittaa sitä, että avun hakeminen on vaikeampaa, kokemusta epäillään tai palveluihin pääsy on monimutkaisempaa. Tällaiset tilanteet eivät ole vain yksittäisiä epäonnistumisia. Ne kertovat järjestelmistä, jotka eivät aina kohtele kaikkia ihmisiä samalla tavalla.
Palvelut voivat olla rakentuneet normeista, oletuksista ja vuorovaikutustavoista, jotka eivät ole kaikille tuttuja tai saavutettavia. Siksi on tärkeää kysyä: keiden lähtökohdista palvelujärjestelmämme on rakennettu – ja onko se tässä ajassa riittävän inklusiivinen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta?
Nuorille näillä kokemuksilla on suuri merkitys. Nuoruudessa rakentuu käsitys siitä, kuuluuko joukkoon ja voiko tulevaisuuteen luottaa. Jos nuori kokee, ettei häntä kohdata yhdenvertaisena tai että hänen kokemuksiaan ei oteta vakavasti, luottamus yhteiskuntaan alkaa murentua. Yhteiskuntarauha ei synny siitä, että ristiriitoja ei olisi. Se syntyy luottamuksesta – siitä, että ihmiset kokevat kuuluvansa yhteiskuntaan ja voivat luottaa sen oikeudenmukaisuuteen myös ja erityisesti ristiriitatilanteissa.
Tällä hetkellä myös laajempi maailmantilanne haastaa tätä luottamusta. Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet eivät ole enää kaikkialla itsestäänselvyyksiä. Voiman käyttö ja vastakkainasettelu ovat saaneet ulottuvuuksia, joihin emme ole pitkään aikaan tottuneet.
Juuri tällaisena aikana yhdenvertaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksista kiinni pitäminen on erityisen tärkeää. Ne eivät ole abstrakteja arvoja, vaan arjen turvallisuuden ja inhimillisyyden perusta.
Meillä Loisto Setlementissä työtä tehdään joka päivä. Turvallinen tila, kuulluksi tuleminen ja kokemus siitä, että mikään tekijä tai ominaisuus ei tee ihmisestä vähemmän arvokasta, rakentavat luottamusta yhteiskuntaan. Rasismin vastainen työ ei ole vain syrjinnän kohteeksi joutuvien puolustamista. Se on aktiivista työtä ja toimijuutta yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta – rasistisiin puheisiin puuttumista, rakenteiden kriittistä tarkastelua ja niiden muuttamista sekä yhteisöjen rakentamista, joissa jokainen voi kokea kuuluvansa joukkoon.
Kun pidämme kiinni yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista arjen tasolla, pidämme samalla kiinni myös yhteiskunnan inhimillisyydestä ja turvallisuudesta ja luomme toivoa ja toiveikkuutta. Juuri nyt tarvitsemme sitä enemmän kuin pitkään aikaan.
Oi, onnellinen, joka herättää niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! Niin suuri, suuri on maa.
Ote Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo
kirjoittaja:
Henna Kolehmainen
Työalajohtaja
Kohdennettu työ (Sopu – Kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ, Seksuaaliterveys- ja väkivaltatyö
ja Silmu – nuorten vanhempien vauvaperhetyö)