Ahdistus, pelko, kodinmenetys ja pilkkasanat kulkevat nuorten toteuttaman näytelmän kantavina teemoina. Raskaita teemoja käsitellään myös kevyemmällä kosketuksella. Välillä katsotaan tosi-tv:stä henkilödraamaa ja etsitään deittipalvelu Tinderistä aviomiesehdokkaita. Sitten taas tanssitaan strobovalojen välkkeessä.
Q-TEATTERIN AULA TÄYTTYY yleisöstä ennen Purkutuomio-ryhmän Reikä kuplassa -esitystä. Ihmiset seurustelevat rennosti keskenään: nuoret tytöt kikattelevat, ja aikuiset keskustelevat arkisista asioista pöydän äärellä. Kaikki eivät mahdu istumaan. Alkamassa on nuorten toteuttama produktio, jossa raskaita aiheita käsiteltiin osallistavan ja liikunnallisen teatterin keinoin.
Verhon takana pauhaa musiikki, siellä valmistaudutaan illan esitykseen. Ilmassa leijuu teatterisavua, ja ihmiset rapistelevat kärsimättöminä tuoretta käsiohjelmaa. Kello lähestyy tasatuntia.
Verhot avataan, ja yleisö päästetään sisälle Puoli-Q:n näyttämölle.
LATTIALLA ON RYPISTYNEITÄ sanomalehtiä, reppuja, lautoja, joista nousee teräviä nauloja – tukipylväät on teipattu täyteen julisteita ja ruskeaa suojapaperia. Paikka näyttää keskeneräiseltä kellariremontilta. Lavan laidalla on abstrakti maalaus, jossa värejä on käytetty säästelemättä.
Yleisö löytää paikkansa ja istuutuu hiljaisena odottamaan. Valot sammuvat, ja tilaan laskeutuu pimeys kuin hehkulanka olisi katkennut syvällä luolan uumenissa.
Lavalle ilmestyy hento valokeila, ja siihen astuu nuori nainen viulunsa kanssa. Hän aloittaa melankolisen soiton, johon yleisö keskittyy herpaantumatta. Näyttelijät ilmestyvät lavan laidalta näyttämölle ja lähtevät astelemaan hitaassa ketjussa kohti katsojia. Savukone puhaltaa ilman sakeaksi, pian näyttelijät hukkuvat paksuun savuun kuin usvaan. Äkkiä hälytysvalot syttyvät katossa, ja hetken koko kellari pauhaa varoitusääntä. Sitten tulee jälleen pimeys ja hiljaisuus.
Koti räjäytetään maan tasalle
Nuorten toteuttaman esityksen pääosassa on Pilvi, jonka asuintalo meinataan räjäyttää maan tasalle. Sen tilalle rakennetaan pilvenpiirtäjä – siis pilvenpiirtäjä keskelle perinteistä Töölöä! Pilvi pohtii hermostuneena, mitä hän voisi tehdä: hänellä ei olisi kohta enää kotia.
RIKAS MAANOMISTAJA LUPAA talon asukkaille asunnon uudesta talosta, mutta samalla vuokra tulee nousemaan 210 prosenttia. Asukkaat yksi toisen jälkeen pohtivat, miten saada vuokransa maksettua. Maanomistajan vastaus on selkeä: menkää töihin.
Pilvellä on kokemusta ainoastaan mansikoiden myynnistä, mutta maaliskuu ei ole mikään marjasesonki. Hän päättää kuitenkin yrittää ja menee torille kauppiaaksi ikävin seurauksin; marjat olivat pilaantuneet pakastuksessa, ja häntä syytetään myrkkymansikoiden myynnistä. Koko tori alkaa syyttää Pilveä heidän maineensa pilaamisesta.
Mutta en sun särkyä anna mä en
Esityksen käsittelemät aiheet ovat tärkeitä mutta raskaita: ahdistus, pelko, kodinmenetys ja pilkkasanat kulkevat kantavina teemoina. Kukaan ei halua kuulla olevansa tyhmä tai nolo. Tai että pilaa kaikkien illan. Tai ettei ole koskaan onnistunut missään.
PILVI YRITTÄÄ KAIKKENSA saadakseen asiat toimimaan, mutta aina nuoren voimat eivät riitä. Lopulta hän romahtaa hätämajoitustilan lattialle.
Raskaita teemoja käsitellään myös kevyemmällä kosketuksella. Välillä katsotaan tosi-tv:stä henkilödraamaa ja etsitään deittipalvelu Tinderistä aviomiesehdokkaita. Sitten taas tanssitaan strobovalojen välkkeessä. Esityksessä leikitellään hiljaisuudella ja äänten sekamelskalla. Valolla ja pimeydellä. Tanssi ja liikkuminen toimivat eheytyvänä voimana, ja lopulta murtunut Pilvi nostetaan ylös tyhjyydestä, samalla kun näyttelijät laulavat Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en -kappaletta.
Kunnianhimoinen produktio
Teatteriesitys toteutettiin osana Diakin koordinoimaa Osallistava ja liikunnallinen teatteri -hanketta, jota rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Mukana olivat osatoteuttajista WAU ry (Maria Myllykangas), Loisto setlementti (Leila Hellman-Eronen) sekä Q-teatteri ry (Jaana Taskinen, Tomi Flyckt ja Jani Orbinski).
RYHMÄ ALOITTI TAPAAMALLA kymmenen kertaa. Tämän jälkeen osa ryhmäläisistä päätti, että he haluavat osallistua esitykseen tähtäävään jatkoprojektiin. Syntyi Reikä kuplassa -esitys, joka sai ensi-iltansa Q-teatterissa.
– Esitykseen johtavan produktion järjestäminen vaati enemmän sitoutumista, mutta nuoret ottivat tämän haasteena. Aiheet nousivat nuorten omista teemoista, joista työstimme yhdessä käsikirjoituksen, kertoo projektikoordinaattori ja näyttelijänä toiminut Leila Hellman-Eronen Loisto setlementistä.
REIKÄ KUPLASSA KÄSITTELI muun muassa sitä, että asioista on tärkeää puhua ääneen, vaikkei se aina olisikaan helppoa. Nuoret – ja mikseivät aikuisetkin – joutuvat jatkuvasti kiusan ja piikikkään arvostelun kohteeksi.
– Yksi näytelmän teemoista oli negatiivinen ilmapiiri, joka jää pään sisälle asumaan. Käsittelimme paljon näitä aiheita hankkeen aikana. Tekoprosessin aikana opimme kaikki uutta itsestämme, kertoo teatteriohjaaja Q-teatterin Nuorten Teatterin ohjaaja Jaana Taskinen, joka toimii myös Q-teatterin Nuorten Teatterin vakituisena ohjaajana.
Vaikka esitykset ovat saatettu kunnialla loppuun, nuoret eivät halua jättää taiteen tekemistä tähän. Kaikissa esityksen valmistaneissa nuorissa heräsi halu jatkaa taiteen tekoa myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella.
Ville Jaako, Diakonia ammattikorkeakoulun viestinnän harjoittelija (Julkaistu ensimäisen kerran 27.4.2018 Ilmaise itseäsi -hankkeen blogissa)
Kuva: Kimmo Turtiainen
—
Loisto setlementti ry on mukana Osallistava ja liikunnallinen teatteri- hankkeessa (marraskuu 2016-2019 maaliskuu). Hankkeessa toteutetaan 15–25-vuotiaille nuorille ryhmä- ja työpajatoimintaa niin kouluissa kuin vapaa- ajalla, jossa yhdistetään esittävän taiteen ja liikunnan menetelmiä. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan ryhmälähtöisesti, teatterin ja liikunnan ammattilaiset yhdessä nuorten kanssa. Tavoitteena on onnistumisen ilon, itseilmaisun ja luovuuden ruokkiminen sekä osallisuuden kokemuksen vahvistuminen myös haastavassa elämäntilanteessa oleville nuorille sekä nuorille, joilla on syystä tai toisesta muodostunut iso kynnys lähteä harrastamaan. Parivuotinen hanke on valtakunnallinen ja Esr – rahoitteinen. Hanketta sitä hallinnoin Diakonia- ammattikorkeakoulu. Loisto setlementin lisäksi pääkaupunkiseudulta mukana on Wau ry ja Q- teatteri