Blogisarja sosiaalisesta nuorisotyöstä poikkeusoloissa jatkuu ja tänään saamme kuulla tunnelmia Espoon Tyttöjen Talolta. Seuraavassa tekstissä on kuulumisia sekä Tyttöjen Talon työntekijältä, että siellä käyvältä nuorelta. Miltä nuoresta tuntuu, kun kouluun ei voi mennä, ja miten tilanne on vaikuttanut Tyttöjen Talon työntekijöiden arkeen?

Espoon Tyttöjen Talon kävijän tuntemuksia Koronatilanteesta:

Harmittaa, kun ei voi mennä kouluun ja pitää olla vain kotona ja opiskella. Toisaalta kuitenkin on hyvä, että on koulutehtäviä, jotta kotona on jotakin tekemistä. Kotona pystyy onneksi hyvin keskittymään, kun on oma huone, niin saa olla yksin. Aamulla ennen koulutehtävien aloittamista usein venyttelen. Tehtäviä ei ole ollut onneksi liikaa, enemmänkin voisi olla, niin olisi tekemistä! Vapaa-aika kotona kuluu elokuvia katsellessa ja opiskellessa. Serkun kanssa soitellaan ja pelaillaan erilaisia pelejä netissä, se on kivaa. Tykkään käydä kävelyillä ja siihen on myös koulusta kannustettu. Ensi viikon keskiviikkona meillä on köksää ja siinä opettaja lähettää reseptin kauraleivästä, joka sitten leivotaan kotona.

Koronatilanne yleisesti ärsyttää, mutta on tärkeää kuitenkin olla kotona. Kävelyt ja ulkoilu on tärkeitä tässä tilanteessa. Koronatartunta hieman pelottaa, mutta pesen ahkerasti käsiä ja pidän huolen muutenkin hygieniasta.

Espoon Tyttöjen Talon työntekijän ajatuksia:

Muuttunut arki on vaatinut uudenlaisen asennoitumisen ja uudet rutiinit töiden tekoon. Luovia ratkaisuja on hyödynnetty ja työtietokoneen alle on laitettu milloin mitäkin työergonomian säilyttämiseksi. Koronatilanne on tuonut myös uudet haasteet työhön: miten tavoitamme kävijämme verkossa ja miten nuoret löytäisivät mahdollisimman helposti Zoom-ryhmiin ja Dsicord-serverille. Näitä asioita olemme kovasti pohtineet tiimin kanssa. Jokapäiväiset Teams-hetket ovat olleet pieni arjen piristys, yhteisiä lounaita on kuitenkin jo ikävä.

Mielenkiintoista on ollut uusien alustojen käyttöönottaminen. Zoom, Discord ja jopa Teams ovat olleet itselle hieman vieraita, ellei jopa aivan tuntemattomia. Nyt Teamsin käyttö on sujuvaa ja myös Zoom ja Discord ovat tutumpia kuin aiemmin.

Vapaa-aikaan on myös tullut selvästi uudenlaiset rutiinit, ja ne ovat myös vaatineet hieman totuttelua. Elixian onlineryhmäliikunnat ja paikalliset lenkkipolut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Tänään kävin ensimmäistä kertaa kuukauteen Espoon Tyttöjen Talolla ja se tuntui ihan uudenlaiselle luksukselle, kun oman kotialueen maisemat alkavat jo hieman kyllästyttää. Lisääntynyt valo tuo kuitenkin uutta energiaa!

—
Espoon Tyttöjen Talon toiminta on tarkoitettu kaikille 10-29-vuotiaile tytöksi tai naiseksi identifioituville tai tyttöyttä itsessään pohtiville. Kevään 2020 ajan toimintaa toteutetaan poikkeustilan vuoksi etäyhteydellä, ja yksilöllistä tukea sekä avoimia ja suljettuja ryhmiä järjestetään erilaisilla alustoilla verkossa.

Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Kuluneen muutaman viikon aikana Loisto pajan nuoret ovat toteuttaneet yhteisöllistä taideprojektia, ”Karanteenipäiväkirjat”, joka kokoaa yhteen ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisesta tilanteesta. Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Nuorten taideprojekti on tällä hetkellä yksityinen, mutta olemme saaneet luvan julkaista osan tuotoksista myös blogissamme. Tähän blogitekstiin on koottu kokoelma nuorten tuottamia tekstejä ja kirjoituksia, runoja, kuvia ja piirustuksia.”Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?”

”Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää, kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.”

”On kuitenkin tärkeää yrittää. Pukea sanoiksi se, miltä tuntuu. Yrittää täyttää hiljaisuutta vähän kerrallaan. Aloittaa pienistä asioista; kuuntelee yhden biisin, syö leivän, avaa ikkunan hetkeksi, muistaa ottaa lääkkeet ja juoda vettä. Ehkä sitten jaksaa tehdä vähän kerrallaan muuta, piirtää, ehkä sirkustella. Toivon, että se tästä vielä helpottaa.”

”Sielunlintujen eetos
Taivas taitoa täynnä.
Hän maastoja halkaisee, äänet lintujen tuo toivon airuen:
Tuiverrus lupaa vapautuksen, soittaa kieltä kauneuden,
antaa hetken olla, vaikka pudota meinasikin liplatukseen.
Pilvistä aistia voi muodostelmia.
Aurinko ojentaa kulkijansa.
Älä hyppää.
Onhan meillä vielä elämää.”

”Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.

Ehkä ihmiset ovat vihdoin tajunneet elämän haurauden ja kuinka jokaisen meistä aika koittaa jonain päivänä. Ehkä jo jopa huomenna. Ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kuka nyt ei pelkäisi omien lastensa, vanhempiensa tai isovanhempiensa puolesta? Ihmiset ovat kuitenkin laumaeläimiä. Jostain syystä minä en erityisemmin pelkää. Ehkä olen vuosien saatossa ajatellut kuolemaa niin paljon, että nykyään se ei ole minulle enää vieras asia. Tai ehkä en ole vielä vain sisäistänyt tätä kaikkea. Oli miten oli, loppujen lopuksi kuolemaa ei voi välttää.”

”Oli kiva jutustella kuulumisia, nähdä ja lukea mitä kenenkin karanteeniarkeen kuului. Omat kuulumiseni olivat/ovat aika vaihtelevia (ehkä fyysisen oloni takia). Olin saanut itseni kuitenkin ulos kävelylle useampana päivänä, neulonut ”toukkakotelon” vauvalle valmiiksi, laittanut auringonkukan siemenistä versoja kasvamaan, valmistanut ruokaa ja toki myös vähän ahdistunut koronasta ja tästä koko tilanteesta.. Ahdistus siitä, ettei saa mennä ja tulla kuin huvittaa.

Ahdistukseeni olen tietoisesti ruvennut kuuntelemaan rento synnytys-rentoutusta joka ilta ennen nukkumaan menoa. Välillä pääni jatkaa höpöttelyä yllättävänkin pitkään rentoutuksen aikana. Annan itselleni luvan höpötellä ja pyrin olemaan itselleni super armollinen ja lempeä <3 Se on auttanut minua paljon. Nukun todella hyvin.. Paitsi silloin kun naapuri alkaa aamusta poraamaan ja remontoimaan. Ehkä tämän karanteeniajan tosiaan oisi käyttää niinkin hyödyksi.

Niin ja melkein tärkein meinasi ihan unohtua! Siskoni soitti aamulla silmät loistaen. Mietin mitä kummaa nyt on tapahtunut?? Hän oli ostanut todella söpön valkoisen pupun <3 Oi kerta kaikkiaan kuinka suloinen hän on! Nimeksi ilmeisesti Koronna <3”

—
Loisto paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin ja vaalitaan hyvinvointia, oman tulevaisuuden suunnittelua unohtamatta. Loisto pajan toimintaa voit seurata mm. Instagramissa.

Yhteiskunta ja osallisuus. Tätä teemaa käsiteltiin Loisto Pajan nuorten kanssa eräänä lokakuisena viikkona. Erilaisten työpajojen, keskustelujen ja askartelun kautta tutustuttiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten etuoikeuksiin ja niiden puutteeseen, sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestötoiminnan ja vastamainosten tekemisen kautta.

Yksi työpajoista oli toimintaterapeuttiopiskelijoiden järjestämä. He tulivat pajalle uutislehtien kanssa, tavoitteenaan saada nuoret tutustumaan erilaisten etuoikeuksien olemassaoloon. Etuoikeuksista keskustelu sai osallistujat ajattelemaan teemaa, ja osa heistä kertoi kokevansa aiheen hieman hämmentäväksi. He pääsivät myös miettimään, mitä etuoikeuksia löytävät ja tunnistavat omasta elämästään. Jotkut nuorista pohtivat, pitäisikö omia etuoikeuksia pyrkiä vähentämään, tai pystyisikö itse jotenkin auttamaan muita ihmisiä saamaan enemmän etuoikeuksia. Hyvän keskustelun jälkeen lähdettiin etsimään sanomalehdistä aiheeseen liittyviä uutisia. Pian seinälle oli kiinnitetty sinitarralla uutisartikkeleita mm. seuraavanlaisilla otsikoilla: ”Pommeja pakoon lasten kanssa”, ”Lapsetkin saavat kirjastosta nyt lukuvalmennusta”, ”Etelä-Amerikkaa vaivaa korruptio”, ”Naisten puute miesvaltaisilla aloilla koetaan pulmana”, ja ”Ovimies sulki pääsyn skeittareilta näyttäviltä”.

Seinälle kiinnitetyt uutiset olivat pääpiirteittäin negatiivisia, joten lounastauon jälkeen nuoret pääsivät myös lukemaan ”Maailman parhaita uutisia”. Maailma parhaat uutiset pyrkivät tuomaan ersiin kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa tapahtuu. Nuoret pääsivät myös keksimään omia uutisiaan. Uutiset saattoivat olla oikeita uutisia tästä päivästä, tai vastaavasti toiveikkaita uutisia tulevaisuudesta. Itse tehdyt uutiset koottiin yhteen paperille, ja niistä tehtiin ikään kuin yksi aukeama sanomalehteen. Keksityissä uutisissa iloittiin mm. esteettömistä rakennuksista, mielenterveyden edistämisestä, maailmanrauhasta, syövän voittamisesta, sosiaalisesta koodinmurtamisesta, ekologisuudesta, ja siitä, että ovimies oli päästänyt sisään ainoastaan skeittareilta näyttäviä.

Viikon aikana Loisto Paja kävi myös vierailemassa Oranssi ry:n ”Vaikuttava nuori: vastamainokset”- työpajassa Helsingin Suvilahdessa. Työpajaa olivat ohjaamassa globaalikasvattaja Eeva Kemppainen ja Häiriköt-päämajan pääjohtaja ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen. Työpajassa päästiin ensin tutustumaan Häiriköt-päämajan tuottamiin vastamainoksiin ja kuulemaan tarinoita niiden taustalta. Tarkoituksena oli tutustua siihen, mitä vastamainoksella tarkoitetaan, sillä osa osallistujista tutustui aiheeseen ensimmäistä kertaa työpajan aikana.

Työpajassa saatiin mm. kuulla, miten vastamainokset ovat taiteen ja kansalaisaktivismin rajalla, ja kuinka jokaisella on mahdollisuus osallistua sellaisen tekemiseen. Vastamainoksen tekoon ei tarvitse käyttää useita tunteja tietokoneella kuvia käsitellen, vaan sellaisen voi tehdä itsekin esimerkiksi liimaamalla, leikkaamalla ja kirjoittamalla suoraan olemassa olevan lehtimainoksen päälle. Työpajan aikana päästiinkin tekemään vastamainoksia juuri tällä tavalla. Jokainen sai valita mainoksen, joka puhutteli itseään, ja tehdä sen päälle oman vastamainoksensa. Nuoret piirsivät, kirjoittivat, leikkasivat, teippasivat ja värittivät. Lopputuloksena mainoksissa kritisoitiin mm. liian pieniä eläkkeitä, kotikäyttöistä jätepuristinta, yksityislentokoneiden päästöjä, työnvälitysfirmojen matalaa palkkausta, lihatuotantoa, ja luonnon ja merien roskaamista. Työpajassa sai päästää oman luovuutensa valloilleen, ja sai tehdä juuri sellaisen vastamainoksen, mikä tuntui itsestä oikealta. Työpajan jälkeen jopa hieman mietittiin, miten tätä työskentelytapaa voisi käyttää myös tulevaisuudessa ryhmän ohjelmassa.

Miten Loisto Pajan syksy jatkuu tästä eteenpäin? Nuoret ovat alkaneet suunnittelemaan syyskauden päätöstapahtumaa. He ovat ideoineet, suunnitelleet, ja järjestäneet tapahtuman itse, ohjaajien opastuksella. Tulevan tapahtuman teemana on ystävyys, ja se on syntynyt nuorten halusta tulla kuulluiksi ja nähdyiksi sekä löytää uusia ystäviä ja yhteisöjä elämäänsä. Lisää tietoa tapahtumasta tulee ilmestymään mm. Loisto Pajan Instagramiin, joka kannattaa tietysti laittaa seurantaan!

Jasmin Levander, Loisto Setlementti

–

Loisto Paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin. Toiminnan ytimenä on oman hyvinvoinnin ja arjenhallinnan tukeminen, itseilmaisu ja ryhmässä toimiminen sekä tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen ja jatkopolun löytyminen. Pajalla tavoitteena on, että nuori oppii tunnistamaan ja tunnustamaan omia vahvuuksiaan, rohkaistuu innostumaan itselle mielenkiintoisista aiheista, saa vahvistusta osallisuuden kokemukselleen aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä sekä varmuutta ja suuntaa oman elämän jatkopoluille. Osalliseksi Loisto Pajaan pääsee joko työkokeilun kautta, kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella tai vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella.

”Saanko olla oma itseni?” “Olenko normaali?” “Mistä löytäisin ystävän?”

Chat työmuotona saattaa kuulostaa etäiseltä ja pinnalliselta, mutta kysymykset, joita chatissa pohditaan ovat monimuotoisia ja syviä. Keskustelut kipuavat monille tasoille ja vievät myös työntekijän matkassaan.

Muistan ensimmäisen kerran, kun tein chat työtä. Käteni tärisivät näppäimistöllä ja olin huolissani siitä, etten ole ikinä ollut kovin haka oikeinkirjoituksessa. Graduni piti korjata kahdeksan kertaa ensin ystävieni ja sitten kielenhuollon ammattilaisten toimesta ja silti lauserakenteet halkeilivat ja sanoissa oli aivan liikaa kirjaimia. Onnekseni sain chatata turvallisessa ympäristössä ja kokeneiden chattaajien kanssa. Minua neuvottiin useaan otteeseen hengittämään ja olemaan liikaa stressaamatta. Tämä ei ollut pikakirjoituskilpailu.

Vihreä pallo hypähti ruutuuni ja noukin ensimmäisen nuoren keskustelujonosta linjoilleni. Ehdin hetken jännittää, oliko aloitukseni hymiö liikaa vai olisiko ”Moi” ollutkin ”Moikkaa” parempi aloitus. Tässä ajassa nuori olikin ehtinyt kirjoittaa neljän rivin kuvauksen tilanteestaan. Hänen pulmansa oli useille meistä tuttu: kuinka lähestyä ihastusta. Keskustelu eteni todella mukavasti ja lopulta olimme molemmat todella kiitollisia toisillemme. Olimme löytäneet hänelle sopivia tapoja lähestyä ihastusta ja chattaaja oli todella ilahtunut siitä, että oli uskaltanut kertoa jollekin ihastuksestaan. Minä puolestani olin selviytynyt ensimmäisestä chatistä hengissä ja keskustelun lopussa seisoi kiitos ja sydän. Siinä hetkessä myös tajusin, että pystyn olemaan aivan yhtä lämpöinen, välittävä ja ammatillinen chatin välityksellä kuin livenäkin tapahtuvissa kohtaamisissa.

Tämän jälkeen minulle on kertynyt tunti tolkulla chat-työtä. Osa chateistä on kulunut samassa hengessä ensimmäisen tapaan, joskus chattaajat ovat tulleet mielessään vain yksi selkeä kysymys ja ovat olleet tyytyväisiä saadessaan siihen vastauksen. Toisinaan chattien sävyt ovat olleet todella tummia ja on ollut tärkeää löytää omat rajansa myös työntekijänä. Osa chateista on päättynyt siihen, että chattaaja on poistunut kesken keskustelun. Useimmiten kuitenkin keskustelu viedään hyvässä yhteisymmärryksessä loppuun saakka. Chattaaja on saattanut saada kannustusta puhua asioistaan turvalliselle aikuiselle, tietoa siitä mistä hän löytää tarvitsemansa palvelun tai ohjausta esim. Poikien Talon palveluiden pariin. Toisinaan nuorelle riittää kokemus siitä, että hän on päässyt kertomaan itselleen tärkeistä asioista, hänet on kuultu ja hänelle on annettu tilaa olla oma itsensä ja hyvä juuri sellaisena.

Verkko ympäristönä on nuorille luonnollinen ja helppo. Näin “ei diginatiiville” se saattaa alkuun tuntua vieraalta ja kaukaiselta toimintaympäristöltä, johon on hankala päästä sisälle. Verkkoauttamistyössä on kuitenkin tärkeää muistaa, että siellä koneen, padin tai puhelimen toisessa päässä istuu aivan samanmoinen pulliainen kuin täälläkin. Kohtaamisessa tärkeätä ovat samat asiat kuin kasvokkainkin tehtävässä työssä: kuunteleminen, tilan anto ja toisen arvostaminen. Kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen työote saattaa olla jopa helpompi toteuttaa anonyymisti chatissa. Chattaaja saa kertoa itsestään sellaisella tavalla ja sanoilla, jotka ovat hänelle oikeita. Hän pystyy määrittämään itsensä haluamallaan tavalla ilman ulkoisia ennakko-olettamuksia. Chatin avulla on myös mahdollista kulkea nuoren matkassa tilanteissa, joihin muiden työmuotojen on hankala seurata.Olen ollut chattaajan matkassa junassa, odottanut vuoroa päivystyksessä sekä ollut matkalla jännittävään kesätyöhaastatteluun. Verkossa tehtävän auttamistyön mahdollisuudet ovat äärettömän suuret. Olen todella otettu ja iloinen siitä, että pääsen olemaan osa tätä tärkeää ja jatkuvasti kehittyvää työmuotoa.

Ps. Eikä yksikään keskustelu ole vielä päättynyt siihen, että lauserakenteeni halkeilisi tai sanoissa oli pari kirjainta liikaa tai liian vähän.

Reetta Hänninen
Digitaalisen nuorisotyön koordinaattori, Loisto Setlementti

—
Loisto Chat palaa takaisin kesälomalta keskiviikkona 11.9. klo 17-19. Olet tervetullut keskustelemaan mieltä painavista asioista nuorisotyön ammattilaisen tai koulutetun vapaaehtoisen kanssa. Kuuntelemme huolesi ja pohdimme kanssasi vaihtoehtoja, jotta tilanteesi helpottuisi.

”You never have to accept racism, but you can try to understand what is behind it.”

Viime viikolla Itä-Pasilan sosiaalisen nuorisotyön yksikkö isännöi ”World Against Racism”-nimistä Erasmus+ nuorisovaihtoa. Projekti toteutettiin yhteistyössä Kroatialaisen Kreaktiva nuorisojärjestön kanssa, joka toimii Osijekissa yhteisön nuorten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksi. Tämä nuorisovaihto oli osa kaksiosaista projektia. Viime syksynä Itä-Pasilan nuoret olivat Kroatiassa keskustelemassa sukupuolirooleista ja sukupuolten tasa-arvosta, ja nyt vuorostaan kroatialaiset tulivat Helsinkiin työskentelemään rasismiin liittyvien teemojen parissa. Nuorisovaihto järjestettiin luonnon keskellä, Uutelassa Meriharjun luontotalolla, jossa nuoret ja ohjaajat saivat toimia rauhassa keskenään.

Nuorisovaihdossa tarkoituksena on, että osallistujat saavat itse suunnitella ja toteuttaa projektin ohjelmaa ja työpajoja. Itse suunnittelemalla nuoret oppivat valitsemastaan aiheesta ja pääsevät vertailemaan näkökulmia aiheisiin oman kulttuurinsa kautta. Aikuisten ja ohjaajien tehtävänä on tukea nuoria tarpeen mukaan. Näin toimittiin myös tässä nuorisovaihdossa. Suurin osa työpajojen ja muun ohjelman sisällöstä oli osallistujien itsensä suunnittelemaa ja toteuttamaa. Osalla nuorista oli omakohtaista kokemusta arkipäiväisestä rasismista, jolloin he pääsivät pohtimaan omia arvojaan ja asenteitaan ohjelmaa suunnitellessaan. Toiset nuoret olivat taas nähneet ja kokeneet vähemmän rasismia, minkä takia he pääsivät perehtymään aihepiiriin osana suunnitteluprosessia.

”Siellä Kroatiassa noi kroatialaiset nuoret järjesti aika paljon työpajoja, ja meidän nuoret sillon mietti, et miten ne uskalsi tälläselle porukalle järjestää. Mut siitä sit meidän nuoret sai kanssa itsevarmuutta, ja uskalsi tällä kertaa myös ite järjestää työpajoja. Nuoret oli innoissaan ja hoiti vastuunsa tosi hyvin, oon kyllä tosi ylpee siitä miten hyvin ne suoriutu!” – Johanna, Itä-Pasilan ohjaaja

Pääsin osallistumaan työpajoihin ja muuhun ohjelmaan kahden päivän ajan, ja samalla sain nähdä, minkälaista toimintaa nuoret olivat suunnitelleet. Ensimmäisenä sain seurata kroatialaisen nuoren toteuttamaa videotyöpajaa, joka muistutti youtubesta löytyvää ”Middle Ground” videosarjaa. Työpajassa nuoret jakautuivat ryhmiin oman kulttuurinsa mukaan ja vastasivat järjestäjän esittämiin väitteisiin. Tarkoituksena oli löytää kahden eri ryhmän välille niin sanottu ”middle ground” eli yhteinen ymmärrys. Väittämät käsittelivät parisuhteita eri kulttuurien välillä, uskonnon merkitystä elämässä, koettuja etuoikeuksia ja erilaisia sukupuolirooleja. Pohjimmiltaan työpajan tarkoituksena oli herätellä nuoria ajattelemaan omia arvojaan ja keskustelemaan niistä yhdessä muun ryhmän kanssa.

Toisena päivänä seurasin rasismityöpajaa, jossa pyrittiin löytämään yhteistä määritelmää rasismin ja käänteisen rasismin termeille. Kahdella eri ryhmällä oli selkeästi eriävät mielipiteet termeistä ja keskustelu oli hetkittäin hyvinkin kiivasta. Tärkeimpänä pointtina yritettiin pitää sitä, että kukaan osallistujista ei ole rasismin ammattilainen, vaan tarkoituksena on etsiä yhteistä ymmärrystä aiheeseen. Molemmat ryhmät olivat samaa mieltä siitä, että rasismi on väärin ja että yhteiskunnan rasistiseen ilmapiiriin on saatava muutos. Paljon keskustelua herätti kuitenkin nimenomaan rasismi-termin määrittely, eikä siitä tunnuttu pääsevän yhteisymmärrykseen.

”If someone calls you bad names on a bus, it is not racism, it is just bad behaviour. Racism is the bigger picture that makes the person feel that they can call you bad names because of your race.”

Keskustelu jatkui vielä lounastauolla, mutta se ei ollut enää yhtä kiivasta. Nuoret pääsivät keskustelemaan pienemmissä ryhmissä, ja saivat helpommin tuotua omia mielipiteitään esiin. He pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen siitä, että he ovat termeistä eri mieltä. Nuoret muistuttivat, että on turha alkaa riitelemään, eikä toisen mielipidettä kannata yrittää enää muuttaa. He kertoivat kehittyneensä keskustelijoina edelliseen nuorisovaihtoon verrattuna. Viime syksynä keskustelu oli mennyt niin kiivaaksi, että huutaminen ja riitely oli mennyt turhan henkilökohtaiseksi ja jatkunut vielä työpajaa seuranneella ruokatauolla. Nyt nuoret osasivat kunnioittaa toisen mielipidettä, ja tiesivät milloin väittely kannattaa lopettaa. Vaikka osallistujat itse saattoivat kokea tärkeämmäksi oppia lisää rasismin termeistä ja kuulla erilaisia esimerkkejä rasismista, koin itse keskustelujen ja toisten kunnioittamisen oppimisen olleen tärkeämmässä roolissa. Nuoret pääsivät pohtimaan omia arvojaan, peilaamaan niitä omaan kulttuuriinsa, ja keskustelemaan niistä ihmisten kanssa, joilla on täysin erilainen kulttuuri ja erilaisia mielipiteitä. Tärkeintä oli kulttuurien kohtaaminen ja arvojen jakaminen, ei niinkään täydellisen rasismi-termin määritteleminen.

”We don’t want to hurt anyone, we just want to ask, learn, and understand. When I go back to my village with ten thousand people, I’m not gonna meet on the street fifteen youngsters from western country with Somalian background, so I want to use the opportunity to ask and learn from them.” – Kroatialainen nuori rasismityöpajassa.

Osallistujat kokivat nuorisovaihdossa tärkeimmäksi sen, että he pääsivät miettimään omia ajatuksiaan ja arvojaan, sekä näkemään oman kuplansa ulkopuolelle työpajojen kautta. Eräs Itä-Pasilan nuori kertoi, että hänen lähipiirinsä koostuu suurimmaksi osaksi muista somalitaustaisista aikuisista ja nuorista. Tämän nuorisovaihdon aikana hän pääsi tutustumaan myös muunlaisen taustan ja kulttuurin omaaviin nuoriin, ja keskustelemaan sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa hän ei omassa arjessaan pääse keskustelemaan. Kroatialaisille nuorille taas rasismista puhuminen tuntui hieman haastavalta, koska he näkevät ja kokevat sitä hyvin vähän omassa arjessaan. Kroatialaiset kertoivat, että suurin osa maan kansalaisista on joko kroatialaisia, tai kotoisin jostain naapurimaasta. Heidän kotikaupungissaan ei ole esimerkiksi tummaihoisia lainkaan, ja suurin osa rasismista suuntautuu maan romaneja kohtaan. Muutama kroatialainen nuori sanoi, että heidän on haastava kysyä toisilta nuorilta kysymyksiä, koska eivät tienneet mitkä asiat ovat liian henkilökohtaisia tai loukkaavia. He kokivat kuitenkin oppineensa nuorisovaihdon aikana paljon sensitiivisyydestä ja toisen kunnioittamisesta.

”There is no black people or other races in our town. There is no other cultures. Only Croatians, so we don’t really see racism in everyday life.”

”Ei ne oo pahoja ihmisiä tai mitenkään rasisteja, ne ei vaa tiedä asioista. Ne asenteet tulee tietämättömyydestä. Kroatialaiset tulee pienestä kylästä missä ei oo muita kun Kroatialaisii, eikä ne pysty samaistumaan samalla tavalla meijän ajatuksiin. Tänä päivänä ku on google ja internet, se on musta jokaisen oma tehtävä kouluttaa itteensä ja ettii tietoa asioista.” – Itä-Pasilan nuori

Kaikille kohtaamilleni nuorille oli kuitenkin jäänyt keskusteluista lopulta positiivinen mielikuva. Vaikka ryhmien mielipiteet olivatkin eroavia, oli aiheeseen silti löydetty yhteinen ymmärrys, ja opittu kunnioittamaan toisten mielipiteitä. Nuoret kokivat keskustelun aloittamisen olleen tällä kertaa helpompaa, sillä ryhmä oli jo tuttu ja molemminpuolinen luottamus oli luotu. Myös työpajoja järjestäneet nuoret olivat sitä mieltä, että he olivat kehittyneet toiminnan järjestäjinä. He olivat oppineet, ettei työpajan ole pakko mennä täydellisesti suunnitelman mukaan, vaan tärkeämpää on antaa toisille mahdollisuus keskustella ja tuoda ilmi omia näkemyksiään.

Työpajojen lisäksi osallistujat pääsivät tutustumaan niin suomalaiseen, kroatialaiseen, kuin somalialaiseen kulttuuriin. Ohjelmassa oli muun muassa suomalaisia urheilulajeja, kuten mölkyn pelaamista, minkä lisäksi jokaisella kulttuurilla oli oma iltansa, jolloin sai esitellä omia tapojaan ja ruokiaan. Kroatialaisten nuorten suosikki oli ehdottomasti sauna ja kaikki siihen liittyvät asiat. He innostuivat ensimmäisestä saunakokemuksesta niin paljon, että pyysivät saunaillan järjestämistä uudelleen. Saunassa he pääsivät tietysti oppimaan saunasanastoa ja kokeilemaan löylyn heittämistä ja vihdalla vihtomista. Kroatialaisille tämä oli ensimmäinen kokemus pohjoismaista, joten ylipäätään uuden kulttuurin ja ympäristön kokeminen oli kiehtovaa ja kiinnostavaa. Nuoret kävivät myös tutustumassa Helsingin Tyttöjen Talon ja Silmun toimintaan, ja pääsivät näkemään, minkälaista työtä Loisto Setlementissä tehdään nuorten kanssa.

”Aivan mahtava vaihto!”

Lopuksi osallistujat kertoivat, että kokemus nuorisovaihdosta oli ”aivan mahtava”. Heistä oli hienoa päästä tutustumaan uuteen kulttuuriin ja erilaisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Tunnelma ryhmässä oli hyvin vastaanottavainen ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Nuoret suosittelivat nuorisovaihtoon osallistumista jokaiselle, jolla vaan on siihen mahdollisuus. Uutta tapaamista ja seuraavan yhteisen projektin mahdollisuutta myös pohdittiin ja toivottiin. Vinkkinä nuorisovaihdon järjestämistä suunnitteleville Itä-Pasilan ohjaaja Johanna halusi sanoa, että vaikka järjestelyt vaikuttaisi rankalta kaiken hakemusten ja suunnittelun tuoman stressin takia, on se aina lopulta sen arvoista!

What do you wish for the future?
”That we me again.” – ”and less racism in the world.”

Jasmin Levander, Järjestöassistentti

Viime viikolla vietettiin Suomen suurinta kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaa, eli Helsinki Pride-viikkoa. Tämän vuoden teemana oli Liike, jolla viitattiin aktiiviseen toimintaan ja vastuunottoon. Teeman avulla haluttiin tuoda ilmi, että juhlan lisäksi Pride on myös välittämistä ja rohkeutta toimia tärkean asian puolesta. Pride-viikolla eri toimijat järjestivät yli 90 tapahtumaa ympäri Helsinkiä. Myös Helsingin Tyttöjen talo järjesti nuorille teemaan sopivan rantakassityöpajan. Viikko huipentui lauantaina moninaisuuden juhlaan ja mielenilmaukseen ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, eli Pride-kulkueeseen.

Saimme pitkin kevättä nuorilta pyyntöjä järjestää yhteinen lähtö kulkueeseen ja picnic Kaivopuiston puistojuhlassa. Halusimme kuunnella nuorten toiveita ja järjestimme lauantaina yhteislähdön Helsingin Tyttöjen Talolta. Tapasimme nuorten kanssa aamupäivällä, pakkasimme yhdessä picniceväät osallistujien reppuihin, koristelimme itsemme värikkäillä glittereillä ja lähdimme seuraamaan oranssia Loisto Setlementti-lippua Hämeentieltä kohti Hakaniemen metroasemaa ja Senaatintoria.

Saavuimme Senaatintorille juuri kulkueen käynnistyessä, ja pääsimme liittymään neljännen kulkuerekan perään yhdessä sateenkaariperheet ry:n kanssa. Tapahtumaan osallistuneita ihmisiä oli kuuleman mukaan jopa yli 100 000, ja sen huomasimme myös paikan päällä. Loisto Setlementin iso lippu tuli tarpeeseen, sillä suuressa ihmismassassa jäi helposti hieman jälkeen, tai muutoin eksyi omasta ryhmästä. Kirkkaan värisen lipun näki jo kaukaa, ja sen avulla pystyi helposti suunnistamaan takaisin oman ryhmän luokse.

Kulkueen reitti kiersi läpi Helsingin ja käveltävää matkaa tuli noin kaksi ja puoli kilometriä. Tunnelma kulkueessa oli mahtava. Osallistujat olivat koristautuneet värikkäisiin vaatteisiin, ja osoittivat mieltään erilaisilla sateenkaarilipuilla ja tekstikylteillä. Oli ihana nähdä mukana kaiken ikäisiä osallistujia. Kulkueessa oli niin erilaisia perheitä pienten lasten kanssa, kuin vanhempia senioreitakin juhlimassa. Oli hienoa nähdä myös ihmisiä kadun varsilla, ikkunoissa ja parvekkeilla kannustamassa ja seuraamassa kulkuetta. (Teksti jatkuu kuvien jälkeen.)

Kun pääsimme kulkueen lopuksi Kaivopuistoon, levitimme maahan vilttejä ja pystytimme Loisto Setlementti-lipun merkitsemään picnic-paikkaamme. Kaivoimme laukuistamme esiin eväät: erilaisia hedelmiä ja marjoja, sipsejä, keksejä, patonkia ja hummusta. Joimme yhdessä juhlamaljat rosé pommacilla ja pidimme paikkaa puistojuhlassa vielä muutaman tunnin ajan. Nuoret kävivät välillä seuraamassa lavoilla tapahtuvia esityksiä sekä kuuntelemassa musiikkia, ja palasivat sitten takaisin nauttimaan picnicistä kanssamme.

Picnicin ohessa keskustelimme nuorten kanssa, ja saimme kuulla, miksi heille oli tärkeää lähteä kulkueeseen juuri meidän kanssamme. Suurin osa nuorista oli joko Poikien- tai Tyttöjen Talon vakituisia kävijöitä, ja siksi kokivat helpoksi lähteä tapahtumaan yhdessä tuttujen aikuisten kanssa. Osa nuorista kertoi, ettei heidän omat kaverinsa käy Priden kaltaisissa tapahtumissa, eikä yksin lähteminen tuntunut hyvältä ajatukselta. Osa nuorista taas tuli Helsingin ulkopuolelta, eivätkä he tunteneet paikkoja ennestään. He olivat kuitenkin käyneet Tyttöjen Talolla aikaisemmin, ja siksi kokivat helpommaksi vaihtoehdoksi lähteä kulkueeseen meidän opastuksellamme.

Työntekijän näkökulmasta oli hienoa, että pystyimme järjestämään nuorille tällaisen mahdollisuuden osallistua kulkueeseen, johon he eivät ehkä muuten olisi uskaltaneet lähteä mukaan!

Jasmin Levander, Järjestöassistentti, Loisto Setlementti