Siirry sisältöön

Työharjoittelussa Silmu-toiminnassa

 

Helmikuun alussa aloitin työharjoitteluni Loisto setlementin Silmu-toiminnassa. Opiskelen Laurean ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja tämä on viimeinen harjoitteluni. Työharjoitteluni aikana kirjoitin myös opinnäytetyöni liittyen Silmussa tehtävään työhön.

Ehdin tutustua 1,5 kuukautta Silmun normaaliin arkeen. Silmussa on ihana tiivis työporukka, ja koin alusta asti oloni tervetulleeksi, niin Silmuun kuin Loistoonkin. Normaali arki Silmussa oli mukavaa ja mielenkiintoista. Paljon ehdin nähdä ja kokea. Ehdin tutustua Silmun kävijöihin, mukaviin vanhempiin ja ihaniin lapsiin.

Mieleenpainuvimpina kokemuksina harjoittelun alkupuolesta jäivät muun muassa talvilomaretki Annantaloon, Silmun laskiaisjuhlat, osallistuminen Loiston ammattilaisten avoimiin oviin sekä mielenkiintoinen koulutus digitaalisesta nuorisotyöstä.

Maaliskuun puolessa välissä elämä mullistui ja hallituksen rajoitukset määräsivätkin kaikki kotiin etätöihin. Työharjoitteluni oli sovittu kestävän toukokuun loppuun saakka, jotta saisin kaikki tarvittavat tunnit täyteen. Olin suorittanut jo kaikki muut opinnot, joten valmistumiseni oli kiinni juuri tästä harjoittelusta.

Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että Silmun tiimi kyllä pitäisi minut mukana harjoittelijana, vaikka kaikki pitikin miettiä uusiksi. Kuulin monista sosionomiopiskelijoista, joiden harjoittelut jouduttiin keskeyttämään koronatilanteen takia. Tämä on tietenkin ymmärrettävää erilaisten tilanteiden vuoksi, mutta olen todella kiitollinen Silmulaisille, kun sain jatkaa harjoitteluni loppuun asti.

Silmun ryhmät päättyivät fyysisesti, mutta jatkuivat osittain virtuaalisina. Oman työharjoitteluni teema oli työn kehittämisen harjoittelu, joten työharjoitteluuni kuuluikin muutakin, kuin vain asiakastyötä.

Sanomattakin lienee selvää, että olisin saanut harjoittelusta enemmän irti, jos olisin päässyt tekemään, kokemaan ja näkemään. Olen valinnut sosiaalialan, enkä välitä istua tietokoneella montaa tuntia päivässä. Mutta, vaikka kotona työharjoittelun tekeminen on ollut aika ajoin raskasta, on tässä ollut omat hyvätkin puolensa. Ajan, jonka normaalisti viettäisin bussissa, olen voinut nyt käyttää omien lasteni kanssa. Ja ulkoiltu on, paljon, kun minnekään muuallekaan ei ole voinut mennä.

pöytä, jonka päällä on erilaisia värikkäitä kortteja

Opiskelija Anniina tuotti työharjoittelujakson aikana yhdessä toisen opiskelijan kanssa kiintymyssuhdekortit Silmu-toimintaan

Etätyöt tulevat varmasti lisääntymään lähes joka alalla jossain määrin koronan jälkeenkin. Nyt valmistuessani, koen olevani ajan tasalla etätöiden mahdollisuuksista sosiaalialallakin.

Silmussa työharjoittelussa tuntui, että olin osa tiimiä. Ilmapiiri oli hyväksyvä, avoin ja kannustava koko ajan. Tuntui, että kaikenlaista voisi keksiä, tehdä ja toteuttaa. Vaikka olen tehnyt töitä kotona yksin, olen silti ollut tiiviisti yhteydessä Silmulaisiin, ja tiennyt, että saan apua ja tukea, jos tarve vaatii.

 

Kiitos Silmu ja Loisto setlementti loistavasta harjoittelupaikasta!

Anniina Jauhiainen
Kirjoittaja valmistui sosionomiksi työharjoittelun jälkeen

 

 

Haluaisitko suorittaa opintojasi Loisto setlementissä?


Loisto setlementin toiminnot tarjoavat mielellään mahdollisuuden opintojen suorittamiseen esimerkiksi työharjoittelujaksona tai opinnäyte-tai tutkimustyönä. Tarjoamme harjoittelujaksoja ensisijaisesti opintojensa loppuvaiheessa oleville opiskelijoille, jotka suorittavat vähintään AMK-tasoista tutkintoa. Meille on tärkeää, että opiskelijat pääsevät osaksi työyhteisöämme ja saavat kattavan käsityksen Loistossa tehtävästä sosiaalisesta nuorisotyöstä ja tästä syystä suosimme harjoittelujaksoja, joiden kesto on vähintään kymmenen viikkoa. Myös erilaiset projektiluontoiset harjoittelujaksot, kuten ryhmänohjaus, tapahtumien järjestäminen tai muut lyhytkestoiset työelämään sijoittuvat toiminnalliset opinnot ovat mahdollisia. Jos olet kiinnostunut harjoittelusta tai tutkimustyön tekemisestä Loisto setlementissä, voit ottaa yhteyttää suoraan toimintoihimme.

Alun kaaoksesta uuteen viikkorytmiin

Nuorille vanhemmille tukea tarjoava Silmu-toiminta siirtyi maaliskuun puolivälissä etäyhteyksin toteutettavaksi, kuten kaikki muukin Loisto setlementin toiminta. Nopeat koronatilanteen käänteet tulivat meille kaikille varsin yllättäen. Loistossa, kuten kaikkialla muuallakin, jouduttiin tekemään nopeita päätöksiä uuden edessä. Tieto etätyöhön siirtymisestä tuli päivänä, jolloin useimmilla osa-aikatyötä tekevistä silmulaisista sattui olemaan vapaapäivä. Niinpä Silmun porukka siirtyikin etäyhteyksien välityksellä ohjeistettuna etätyöhön, samalla kun asiakkaille tiedotettiin toimintojen keskeytyksestä.

Sen lisäksi, että lähes kaikki olemassa oleva ja keväälle suunniteltu toiminta piti sellaisenaan peruuttaa, alettiin välittömästi luoda tilalle uutta. Loistossa järjestettiin nopealla aikataululla useita koulutuksia, joissa silmulaisetkin pääsivät käsiksi erilaisiin etätyön välineisiin. Uusia työtapoja otettiin vauhdilla haltuun, mikä ei ollut pelkästään helppoa. Silmu-tiimin etäkokouksissa ja Loiston yhteisissä virtuaalisissa hetkissä jaettiin uuden äärellä olemisen kokemuksia, purettiin tunteita, tsempattiin ja kannustettiin toisiamme. Joskus teki mieli päästä ruudun läpi taputtelemaan olalle turhautunutta kollegaa, toisinaan taas kapsahtaa kaulaan onnittelemaan upeista uusista innovaatioista ja aluevaltauksista. Nämäkin asiat on nyt opeteltu toteuttamaan etänä.

Työntekijät joutuivat yhtäkkiä keskelle tilannetta, jolloin mahdollisesti koko perhe siirtyi kotiin. Oman työn lisäksi paikalla oli hämmentyneitä kotikoululaisia, joiden opetus ei vielä ollut löytänyt muotoaan, huomiota vaativia päiväkotilaisia, nuoria ja aikuisia opiskelijoita sekä muita etätyöläisiä. Tiloja ja välineitä ja sitä kullan arvoista nettiyhteyttä jaettiin ja päivärytmejä soviteltiin. Oman työn asettuminen kotiin oli monella varsin kaoottistakin. Rauhallista kokouspaikkaa piti etsiä sekä kameran suuntaa, mikrofonia ja kuulokkeita etätapaamisissa viritellä. Selät jumittuivat ja päät suhisivat intensiivisestä ruutuajasta. Kokouksissa piipahteli toisinaan vanhempaa tarvitseva lapsi, taustalla haukkui koira tai huuteli apua tarvitseva teini. Työn keskeytykset olivat arkipäivää. Käväisipä mielessä myös, kuinka edustavana tai epäedustavana oma koti videokokouksissa näyttäytyy.  Koska videoyhteys on aavistuksen lähempänä todellista kasvotusten kohtaamista ja siksi olemme sitä halunneet usein käyttää, olemme näin myös päässeet toistemme kotinurkkiin vierailemaan.

Kaikesta alun kaoottisuudesta kuitenkin selvittiin ja samaan aikaan, kun loimme Silmuun uuden viikkorytmin uusine toimintoineen, jokaisen työntekijän arki työssä ja perhekuvioissa asettui hiljalleen uomiinsa. Työnurkkaukset kodeissa löytyivät -välillä toimivat työtilat löytyvät varsin kummallisistakin paikoista. Työergonomia parani jumppapalloin ja työasentoja vaihdellen. Muiden perheenjäsentenkin arkirytmi on löytynyt etäkouluineen ja töineen. Kokousrakenteet ja ryhmät saatiin viikkolukujärjestykseen siten, ettei ruudun kautta tehtävä työ kuormita kerralla liikaa. Tällä hetkellä silmulaisten arki sujuu hyvin tahoillaan, vaikka kovasti kaipaamme ja arvostamme perusarkeamme Silmussa. Toki monta opittua asiaa kulkee varmasti mukaan myös siihen arkeen, mihin jonain päivänä palaamme. Mutta mikään ei korvaa niitä toistemme ja asiakkaiden kanssa kaikilla aisteilla koettuja yhteisiä kokemuksia, kuten yhteisen, juuri keitetyn kahvin tuoksua, lapsen haparoivien ensiaskelten tepsutusta ja yhdessä ihastelua, lounaan nauttimista saman pöydän ääressä kuulumisia rupatellen ja monia, monia muita kohtaamisia.


Mitä Silmun toiminta on nyt?

Edellä mainittu uuden äärellä oleminen aiheutti vain pienen katkon Silmun toimintoihin, hyvin pian toiminnat löysivät paikkansa ja saatiin viikkorytmi käyntiin. Silmun toiminta toteutuu kokonaan etäyhteyksien niin pitkään, kuin tilanne sitä vaatii. Alkuvuodesta Silmun tiloissa käynnistyneet suljetut ryhmät jatkuvat videoyhteyksin ja avoin nuorten vanhempien pitkä ryhmächat on auki kerran viikossa. Isille on tarjolla myös virtuaalisia aamukahvitapaamisia. Synnytysvalmennukset toteutuvat etäyhteyksin ja uusia lasta odottavia äitejä ja isiä toivotamme tervetulleeksi mukaan. Olemme säännöllisesti yhteydessä toiminnassamme mukana oleviin nuoriin äiteihin ja isiin viestein ja toiminnastamme tiedottaen. Me kaikki työntekijät olemme asiakkaidemme tavoitettavissa ja tarjoamme yksilöllistä keskusteluaikaa puhelimitse, viestitellen, videoyhteyksin tai chattaillen.  

Paljon olemme ikävöineet lapsiasiakkaitamme, joita olemme tottuneet Silmussa säännöllisesti tapaamaan. Kuulimme myös, että jotkut lapset ovat ikävöineet Silmuun, kun viikoittainen ryhmäkäynti siellä on jäänyt arjesta pois. Olemme kovasti miettineet, kuinka voisimme huomioida heidät etäyhteyksin. Niinpä viimein keksimme toteuttaa Live-lähetyksiä lapsille vanhempineen. Viikoittain tarjoamme Instagramissa eläinjoogaa sekä toivelaulumuskarin. On ollut ilo nähdä ja vanhempien kautta kuulla, kuinka lapset ovat nauttineet tuttujen muskarilaulujen kuulemisesta ja siitä, että tutut ohjaajat näkyvät lähetyksissämme. Laulutoiveitakin on ensimmäisiin muskareihin tullut kivasti. Oman toivelaulun kuuleminen ja yhdessä laulaminen tuo edes hieman vuorovaikutteisuutta lastenkin kanssa tähän poikkeukselliseen aikaan. Kiitos kaikille teille vanhemmille, jotka olette välittäneet näitä kuvissakin näkyviä lastenne tunnelmia meille.

Ryhmächatissa on ollut viikoittain puhetta siitä, millaista lapsiperheiden arki on kodeissa nyt, kun ryhmätapaamisia ja ihmisjoukkoja tulee välttää. Lähes jokaiselle tulee vaiheita, kun tilanne väsyttää ja kyllästyttää, vaikka arki pääosin sujuisikin rutiinien mukaan. Me olemme myös pyrkineet somessa, chatissa ja erilaisissa keskusteluissa jakamaan vinkkejä lasten ja vanhempien yhdessä olemiseen niin sisällä kuin ulkonakin ja kannustaneet vanhempia jakamaan näitä keskenään.

Terveiset asiakkaillemme

Toivomme omasta puolestamme, ettei tämän korona-ajan tarvitsisi kenenkään kohdalla olla tauko kohtaamisissamme. Olemme pyrkineet parhaamme mukaan jatkamaan siitä, mihin toiminnassamme jäimme ennen näitä kaikkia rajoituksia. Ajattelemme ihan teitä jokaista, pohdimme tiimin kanssa kuulumisianne ja olemme kiitollisia, kun saamme niitä kuulla. Älkää siis jääkö yksin äitiydessänne tai isyydessänne. Jakakaa tuntojanne meidän kanssamme tai tulkaa toimintoihimme juttelemaan muiden nuorten vanhempien kanssa.

Toivomme, että sinä nuori vanhempi haluat edelleen olla meihin yhteydessä niin iloisissa asioissa kuin niissäkin, jotka huolestuttavat, surettavat tai mietityttävät. Joissain perheissä elettiin isojen muutosten aikaa toimintamme muuttuessa etätoiminnaksi: lasten syntymiä, muutoksia parisuhdetilanteissa, sairautta, muuttoja tai muuta mietityttävää. Toivomme saavamme jakaa näitä asioita kanssanne edelleen ja kuljemme rinnallanne myös etäyhteyksien kautta. Olemme täällä juuri sinua varten ja juttelemme kanssasi sillä tavoin, kun se sinulle tässä tilanteessa parhaiten sopii, puhelimitse, chatin kautta, videoyhteydellä tai viestitellen. Ilahdumme yhteydenotostasi, eikä tosiaankaan tarvitse ja kannata vain odottaa meidän kyselyitämme. Emmehän aina arvaa, kuka milloinkin eniten keskusteluja kaipaa. Uskokaa pois, me kyllä ajattelemme teitä jokaista täällä tahoillamme ja olemme kiinnostuneita kuulemaan juuri sinusta.

Sinä iältäsi nuori äiti tai isä, jota emme vielä tunne, olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Ota rohkeasti yhteyttä meihin, niin mietitään mitä se juuri sinun kohdallasi tässä vaiheessa olisi. Otamme edelleen vastaan uusia asiakkaita ja suunnittelemme mm. uusia raskaana olevien äitien ryhmiä ja isätoimintaa tarpeen mukaan.

Sitten, kun sen aika on, palaamme taas kasvotusten tapaamisiin ja pääsemme yhdessä kahvittelemaan, rupattelemaan, itkemään, nauramaan, leikkimään ja laulamaan. Ja erityisesti odotamme sitä, että pääsemme taas sylittelemään kaikkia ihania pikkuisianne!

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne! Tästä poikkeustilasta selvitään yhdessä! <3


Lisää tietoa Silmun toiminnasta ja yhteystiedot yhteydenottoja varten löytyy Silmun nettisivuilta. Lisäksi voit seurata Silmun toimintaa ja olla yhteydessä työntekijöihin mm. Instagramissa.

Muistatteko vanhan korttipelin, jossa oli tarkoituksena kerätä saman perheen jäsenet omaan käteen, ja eniten perheitä muodostanut oli pelin voittaja? Joskus peli juolahtaa mieleeni, kun meno oman perheeni kesken on tavalla tai toisella hullunkurista. Yksi juoksee vaippahattu päässään naurattamassa meitä muita. Tai toinen kertoo polveilevaa, päättymätöntä tarinaa mielikuvituskissoistaan. Tämä on juuri minun perheeni, ja meidän hullutuksemme ovat meidän ikiomia. Muut eivät hullutuksillemme välttämättä nauraisi, eikä tarvitsekaan.

Hullunkuriset perheet –peliä on pelattu jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Sittemmin siitä on kehitetty paremmin nykypäivään sopivia versioita, kuten “Tavalliset perheet”, jossa mukana pelissä on moninaisia perheitä. Tänä päivänä alkuperäisen pelin perhekokoelma näyttääkin  auttamattoman ohuelta, vanhanaikaiselta ja yksinkertaiselta. Perheet eivät todellakaan koostu aina neljästä henkilöstä, joita ovat äiti, isä, tyttö ja poika. Tapoja olla perhe on niin monta kuin on perheitäkin. Iästä, sukupuolesta ja perhemuodosta riippumatta jokaisen kokemus perheestä on uniikki.

Täällä Loisto setlementin Silmu-toiminnassa tehdään töitä nuorten perheiden kanssa ja pyritään tukemaan perheitä yksilöllisesti. Perhe on parhaimmillaan turvasatama, jossa jokainen perheenjäsen saa olla oma itsensä ja kokee tulevansa rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Aina tämä ei toteudu. Monet meistä kantavat mukanaan ehkä kipeääkin muistoa lapsuudenperheestä, jossa ei saanut olla oma itsensä tai olo ei ollut turvallinen. Aikuisena jokaisella on kuitenkin uusi mahdollisuus kokea ja tuntea se, mitä perhe voi tarjota.  Kuului perheeseesi keitä vain, anna perheesi olla rohkeasti juuri teidän näköinen hullunkurinen perhe, jossa jokaisella on turvallinen olo!

Anna Weckström

Kirjoittaja tekee kevään ajan viimeistä sosionomiopintoihinsa liittyvää harjoittelua Loisto setlementin Silmu-toiminnassa ja on tänä perheiden päivänä erityisen onnellinen myös Silmu-perheestään.

Ajankohtaista

Some

[fts_instagram instagram_id=17841400588828327 access_token=IGQVJYa2FNTnE2S09nZA2ZAfXzMtYmRCZAC1ER3N1bHFqWnVXQ0ZAUU1BvMHc1d3ZATUWNNbjU5a2FmZAnB6NnNnV1ljYmRlTXhlS3lDUzNlaVM1NEgwbFZAxWnlwVXY2cW0zUzRjQVhBelJR pics_count=4 type=basic width=100% super_gallery=yes columns=4 force_columns=no space_between_photos=0 icon_size=65px hide_date_likes_comments=yes]