Tunnelmia ensimmäiseltä etäkohtaamisten viikolta
Kukapa olisi vielä hetki sitten osannut aavistaa, että olemme aivan uudenlaisessa tilanteessa, jota kukaan meistä ole tähän päivään mennessä kohdannut. Organisaatiomme ydinviesti ”kohtaaminen muuttaa maailmaa” sai taas täysin uudenlaisen ulottuvuuden. Kohtaaminen tilanteessa, jossa emme voi olla fyysisesti samassa tilassa, toisiamme varten läsnä, vaatii kohtaamiseen osallistujilta aivan erilaista herkkyyttä: miten tulla nähdyksi ja kuulluksi kun ilmaisuvoimaa […]
Vapaaehtoisena Loistossa
Vapaaehtoisena Loistossa Aloitin vapaaehtoisena Espoon Tyttöjen Talolla alkukeväästä 2018. Olin päässyt Tyttöjen Talolle opiskeluihin kuuluvaan harjoitteluun, ja vapaaehtoiskoulutus tuli sopivasti harjoittelujaksoni loppupuolella. Myöhemmin keväällä valmistuin sosionomiksi. Vapaaehtoiskoulutus oli laaja, ja ensimmäisenä koulutuspäivänä pääsin tutustumaan Loisto setlementin kaikkiin toimintoihin. Vapaaehtoistyö toi jatkuvuutta harjoittelujaksooni, koska tuntui, että jakson aikana minusta oli ehtinyt tulla osa Espoon Tyttöjen Talon […]
Merkintöjä Nuori2020-tapahtumasta
Tupa oli täpösen täynnä, kun viisi sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön asiantuntijaa jakoi osaamistaan Kurkistuksia sosiaalisen nuorisotyön käytäntöihin –dialogihetkessä torstaina 16.1.2020 Nuori2020 -tapahtumassa Tampereella. Mitä kysyttiin? Mistä puhuttiin? Mihin kutsuttiin mukaan? Tässä työpajamme vetäjien merkintöjä intensiivisistä hetkistä tärkeiden aiheiden äärellä. Sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön lähtökohtia, Tatu Tossavainen, Loisto setlementti ry ”Jokaisella nuorella olisi sukupuolesta ja muista ihmisyyden piirteistä riippumatta aito mahdollisuus tulla hyväksytyksi […]
Duuni Ryhmä Blog Post: Brandon on Qualities of Leadership
Duuni Ryhmä is a group employed by Poikien Talo that is responsible to clean our space. Each year three young men are employed while one member of the previous team is hired to train the new members. The aims of the Duuni Ryhmä are to offer a supported work experience for those looking to enter […]
Yhteiskunta ja osallisuus teemana nuorten työpajassa
Yhteiskunta ja osallisuus. Tätä teemaa käsiteltiin Loisto Pajan nuorten kanssa eräänä lokakuisena viikkona. Erilaisten työpajojen, keskustelujen ja askartelun kautta tutustuttiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten etuoikeuksiin ja niiden puutteeseen, sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestötoiminnan ja vastamainosten tekemisen kautta. Yksi työpajoista oli toimintaterapeuttiopiskelijoiden järjestämä. He tulivat pajalle uutislehtien kanssa, tavoitteenaan saada nuoret tutustumaan erilaisten etuoikeuksien olemassaoloon. Etuoikeuksista keskustelu sai […]
Nuori vanhemmuus ja vauvan ääni – vuorovaikutus alkaa jo kohdusta
”Tasainen rytmi ympäröi minua. Äidin sydämen jytke kaikuu turvallisena ympärilläni ääntä pehmentävässä vedessä. Kellun kippurassa yhä ahtaammaksi käyvässä kohdussa. Vaihdan asentoa välillä vähän, mutta en enää vähään aikaan ole pyörähdellyt isommin ympäri. Lapsivesi pehmentää myös äidin luita, jotka välillä ottavat vastaan venytellessäni itseäni. Pienillä käsilläni tartun välillä omiin jalkoihini ja käsiini tai ympärilläni kelluvaan napanuoraan. […]