Me ollaan sua varten somessa!

Sua varten somessa -hanke pyörähti käyntiin koronan kynnyksellä maaliskuussa 2020. Somehäirintään puuttuvan hankkeen ensimmäinen vuosi oli vähintäänkin vauhdikas. Kohtaamistyötä tehdään Instagramissa, TikTokissa ja Snapchatissa – samoilla somealustoilla, joilla häirintätilanteetkin tapahtuvat. 

Hankkeen ensimmäinen toimintavuosi alkoi vauhdilla: nelihenkinen digitaalisen nuorisotyön somenyrkki, eli tutummin SVS-tiimi, ehti tapaamaan kasvokkain vain kerran ennen etätyöhön siirtymistä ja lähes kaikki toiminta hankkeen käynnistämisestä tähän päivään on tapahtunut etänä. Ensimmäisen hankevuoden aikana luotiin rakenteet someen jalkautuvaan nuorisotyöhön, käytiin yli 1600 yksityiskeskustelua, koulutettiin 400 ammattilaista somehäirinnän ja tuotettiin somesisältöä yli 250 kertaa.

Chat-ikkunan tuolla puolen 

Hankkeen keskiössä on toteuttaa toimintaa nuoret ja nuorten digitaalinen vuorovaikutusympäristö huomioiden. Toimintaa suunnitellessa somessa viehätti sen lähes saumaton yhteys nuorten arkeen ja toisaalta kammotti somen ankeampi puoli: reaalimaailma, jossa törkykommenttien, nudejen ja kiusaamisprofiilien välissä seikkailevat lapset ja nuoret koittavat elää parasta diginatiivielämäänsä.

Somessa ei kukaan tuntunut haluavan ottaa vastuuta. Vallitseva ajatus aikuistenkin keskuudessa usein oli, että jos olet somessa, niin täytyy myös kestää ikävä kommentointi ja muu internetryönä. Monien alustojen K-13 ikäraja ei vaikuttanut rajaavan jopa huomattavasti tätä nuorempia käyttäjiä pois palveluista. Tuntui karulta, että tämän kaiken keskellä lasten ja nuorten pitäisi itsenäisesti osata toimia, puolustautua ja tarvittaessa hakea apua oikealta luukulta. Ei näin! Apujoukkojenkin tulisi uskaltaa chat-ikkunoiden tuolle puolen ja jalkautua syvälle somen syövereihin.

Sun puolella, häirintää vastaan! 

Toiminta-alustoiksi valikoitui aluksi nuorten suosimat Instagram ja TikTok. Alustoilla pystyi jakamaan sisältöjä helposti ja mukaansatempaavalla tavalla, mutta myös viestittelemään yksilötukea tarvitsevien kanssa.

Somehäirintä ja -kiusaaminen nousivat nopeasti keskustelunaiheiden kärkeen. Häirinnän kanssa painiskelevia nuoria oli myös haastavaa ohjata muiden tukipalveluiden pariin, joten SVS-tiimi päätti suunnata ponnistelunsa näihin teemoihin. Huomattavaa oli myös se, miten usein oli kyse paitsi ikävästä jutusta, myös rikoksesta.

Somealustoilla häärää lapsia ja nuoria, mutta myös trolleja, some-etiketin alkeet reputtaneita öyhöjä sekä aikuisia groomaajia, jotka tietoisesti houkuttelevat lapsia seksuaalisiin tekoihin. Tilanteet ovat usein jo pitkällä, ennen kuin nuori edes ymmärtää olevansa häirinnän tai rikoksen kohteena.  TikTok –    videot saivat aikaan keskusteluvyöryn: lähes jokainen nuori, jolta asiaa kysyttiin, oli kohdannut somessa kiusaamista, useimmat myös seksuaalista häirintää. Työskentelytavat kehittyivät hankkeen törmätessä uusiin ilmiöihin, ja nuorilta tulleita keskustelunaiheita ja kommentteja nostettiin pienellä kynnyksellä keskiöön. Seuraajajoukko kasvoi aina vain suuremmaksi ja hankkeen alkuperäinen 12–21-vuotiaiden kohderyhmä laajennettiin 8–21-vuotiaisiin. Nuorin viestiä SVS-tiimille laittanut on ollut kuusivuotias.

Apua auttajille 

Puolen vuoden jälkeen olimme kohdanneet lähes 1000 nuorta ja hanke oli saanut myös ammattilaisten huomion. Somehäirintään puuttumisen keinot eivät suinkaan olleet kovin tuttuja monelle nuorisotyön toimijalle ja kun mahdollisuus aukesi kouluttaa ammattilaisia ilmiöstä Pelastakaa lapset ry:n kanssa, hyppäsimme tähänkin innolla mukaan. Suosittu koulutuskokonaisuus saa jatkoa keväällä 2021.

Yksi merkittävimmistä yhteistyökumppaneista on Keskusrikospoliisin Child Sexual Exploitation -tiimi, jonka asiantuntemusta ja näkemystä hyödynnämme viikottain: rikosilmoituksia tehdään paljon. Tämä työn ikävämpi puoli on kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja auttaa myös rakentamaan kokonaiskuvaa ilmiön laajuudesta.

Rikos- ja lastensuojeluilmoitukset ovat koetinkivi myös nuoren kanssa rakennetulle luottamukselle. Vanhemmalle kertominen poliisijuttuun johtaneesta viestittelystä voi tuntua maailman kamalimmalta asialta. Yksityiskeskusteluissa tilanteet etenevätkin usein verkkaisesti kuulostellen ja turvallisuudentunnetta luoden.

Sua varten somessa-tiimin viesti on, että täällä ollaan sua varten, sun puolella, sut nähden. Tapahtui yhteydenotto yksityisviestillä, kommenttikentässä tai tägäämällä SVS kiusaamiskommenttiin. Toistaiseksi olemme kohdanneet jokaisen nuoren tavalla tai toisella. Saatu palaute on ollut aivan ihanaa ja monesti nuori palaa vielä myöhemmin kertomaan miten menee. Lue vaikka itse!

KUVAT: nuorilta tulleita palaute-screenshotteja

Miten palautetaan häpeä sinne, minne se kuuluu

Seksuaaliväkivalta, olipa se käytännössä mitä vaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sivuuttavaa toimintaa, on häpeällistä. Arkijärjen mukaan häpeä, tai oikeammin häpeän välttely, ohjaa ihmisten moraalista päätöksen tekoa ja käytöstä. Mutkia oikoen, emme halua toimia moraaliamme ja yhteiskunnan normeja vastaan, koska se olisi väärin ja aiheuttaisi häpeää. Häpeä on kohdalle osuessaan niin syvällisen tuskallista, että toimimme mieluusti niin, ettemme joutuisi sitä kokemaan.

Olen kuullut kerrottavan, että vankiloissa seksuaalirikoksista tuomitut asettuvat muurien sisällä vallitsevan hierarkian pohjalle rikoksen luonteesta johtuen. Seksuaaliväkivalta on yhteiskunnassa tuomittavaa, moraalin vastaista ja häpeällistä! Miksi siis kukaan käyttäisi seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan ja antautuisi viiltävän häpeän armoille? Näin ollen on hyvin luontevaa ajatella, että olemme turvassa seksuaaliväkivallalta.

Uskomatonta kyllä, eri muotoista seksuaaliväkivaltaa tapahtuu kuitenkin paljon. Se on vakava ihmisoikeusloukkaus ja suurelta osin piilorikollisuutta, joten rikosilmoituksien määrää katsomalla emme näe totuutta ilmiön laajuudesta. Kenties vain jäävuoren huipun. Vaikuttaakin siltä, ettei häpeän pelko sittenkään suojele meitä seksuaaliväkivallalta, vaan näitä häpeällisiä tekoja, rikoksia, tehdään kumma kyllä täysin häpeämättömästi.

Mikä sitten saa seksuaalirikoksen uhrin kokemaan häpeää? Häpeä syntyy, kun ihmisten välisessä kontaktissa menee jotain pahasti pieleen. Meistä jokainen kysyy toiselta ihmiseltä joko ääneen, hiljaa, tai tietoisuuden takana ”Näetkö minut? Olenko arvokas? Ansaitsenko hyvää?” Seksuaaliväkivalta on piittaamatonta, itsekästä ja hajottavaa. Se viestii uhrille: ”Olet arvoton, käytettävä, objekti vailla omaa tahtoa”.  Seksuaaliväkivallan tekijä sivuuttaa toisen henkilön toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden kaikin tavoin.

Meillä on lupa odottaa muilta ihmisiltä hyvää. Siksi näin syvälle ytimeen kohdistettu julmuus on niin käsittämätöntä, ettei mikään tunnu selittävän tekoa. Jäljelle jää etsiä syytä itsestä ja vetää häpeän raskas viitta ylleen. ”Se johtui jotenkin minusta.” Saman häpeän värittämän virhepäätelmän tekee maailma uhrin ympärillä: ”En ymmärrä tätä, olen neuvoton. Olikohan hän humalassa tai jotenkin liian hyvännäköinen tai liian ystävällinen? Ehkä se tekijäkin oli humalassa eikä siksi tajunnut..”

Amnesty on raportoinut, että vuonna 2017 tehdyistä seksuaalirikosilmoituksista vain 17 % johti tuomioon. Rikosten käsittelyssä oikeussaleissa ja yhteiskunnassa laajemminkin olemme tottuneet kuulemaan uhrien tarinat siitä, miten kaikki kävi. Ne ovat oikeussaleissa väitteitä, joiden puolesta ja joita vastaan etsitään todisteita. Syytetyt, kuten oikeusvaltiossa heidän oikeutensa on, puolustautuvat, eivätkä kerro syyllistyneensä seksuaaliväkivaltaan. Uhri joko valehtelee tai ei ole ilmaissut haluttomuuttaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, he sanovat.

Tarinat, joita emme kuule missään, ovat tekijöiden tarinoita siitä, ”Miten päädyin käyttämään seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan? Millä sen itselleni perustelin? Mitä tietoa tai ymmärrystä vaille olen jäänyt, kun en ymmärtänyt, kuinka valtavaa vahinkoa tein?” Ehkä seksuaaliväkivaltaa tehneen, tai raiskaajan, leima on niin pelätty, pysyvä ja sanonpa vain, häpeällinen, että se estää väkivaltaa käyttänyttä tutkimasta itseään, käytöstään ja käytöksensä perusteita rehellisin silmin. Uskon myös, että näihin kysymyksiin vastauksia etsimällä, voimme palauttaa vastuuta ja häpeää sinne, minne se kuuluu. Häpeä on terve reaktio väärään tekoon. Häpeän ja syyllisyyden kautta voi tapahtua ratkaisevan tärkeää vastuun ottoa siitä, mitä teki väärin. Ehkä tekijän mielen pohjalla polttaa kysymys, ”Voiko kukaan ymmärtää raiskaajaa ja hyväksyä ihmisen teosta huolimatta?”

Seksiä on kaikkialla. Seksuaalikasvatusta taas vain tietyille ikäluokille, vähäisissä määrin ja laadullisesti vaihdellen. Meistä kaikki haparoi seksuaalisuuden äärellä. Moni toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan olemattomin tai vahingollisin opein, koska muutakaan ei ole ollut tarjolla. Minun on vaikea uskoa, että seksuaaliväkivaltaa tapahtuu vain siksi, että ihminen on pohjimmiltaan piittaamaton ja paha. Jotta voimme oppia ymmärtämään seksuaaliväkivaltaa ja vapauttaa uhrin häpeästä, meillä on oltava edellytyksiä kuulla seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden tarinat, oppia niistä ja sillä tiedolla rakentaa meille kaikille turvallisempaa maailmaa.

Kirjoittaja Jonna Saxberg on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja työskentelee seksuaaliväkivaltatyöntekijänä Loisto setlementissä 

Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.

Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.

Häpeä ei kuulu meille.

Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti

#eimeidänhäpeä