Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Kuluneen muutaman viikon aikana Loisto pajan nuoret ovat toteuttaneet yhteisöllistä taideprojektia, ”Karanteenipäiväkirjat”, joka kokoaa yhteen ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisesta tilanteesta. Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Nuorten taideprojekti on tällä hetkellä yksityinen, mutta olemme saaneet luvan julkaista osan tuotoksista myös blogissamme. Tähän blogitekstiin on koottu kokoelma nuorten tuottamia tekstejä ja kirjoituksia, runoja, kuvia ja piirustuksia.”Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?”
”Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää, kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.”
”On kuitenkin tärkeää yrittää. Pukea sanoiksi se, miltä tuntuu. Yrittää täyttää hiljaisuutta vähän kerrallaan. Aloittaa pienistä asioista; kuuntelee yhden biisin, syö leivän, avaa ikkunan hetkeksi, muistaa ottaa lääkkeet ja juoda vettä. Ehkä sitten jaksaa tehdä vähän kerrallaan muuta, piirtää, ehkä sirkustella. Toivon, että se tästä vielä helpottaa.”
”Sielunlintujen eetos
Taivas taitoa täynnä.
Hän maastoja halkaisee, äänet lintujen tuo toivon airuen:
Tuiverrus lupaa vapautuksen, soittaa kieltä kauneuden,
antaa hetken olla, vaikka pudota meinasikin liplatukseen.
Pilvistä aistia voi muodostelmia.
Aurinko ojentaa kulkijansa.
Älä hyppää.
Onhan meillä vielä elämää.”
”Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.
Ehkä ihmiset ovat vihdoin tajunneet elämän haurauden ja kuinka jokaisen meistä aika koittaa jonain päivänä. Ehkä jo jopa huomenna. Ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kuka nyt ei pelkäisi omien lastensa, vanhempiensa tai isovanhempiensa puolesta? Ihmiset ovat kuitenkin laumaeläimiä. Jostain syystä minä en erityisemmin pelkää. Ehkä olen vuosien saatossa ajatellut kuolemaa niin paljon, että nykyään se ei ole minulle enää vieras asia. Tai ehkä en ole vielä vain sisäistänyt tätä kaikkea. Oli miten oli, loppujen lopuksi kuolemaa ei voi välttää.”
”Oli kiva jutustella kuulumisia, nähdä ja lukea mitä kenenkin karanteeniarkeen kuului. Omat kuulumiseni olivat/ovat aika vaihtelevia (ehkä fyysisen oloni takia). Olin saanut itseni kuitenkin ulos kävelylle useampana päivänä, neulonut ”toukkakotelon” vauvalle valmiiksi, laittanut auringonkukan siemenistä versoja kasvamaan, valmistanut ruokaa ja toki myös vähän ahdistunut koronasta ja tästä koko tilanteesta.. Ahdistus siitä, ettei saa mennä ja tulla kuin huvittaa.
Ahdistukseeni olen tietoisesti ruvennut kuuntelemaan rento synnytys-rentoutusta joka ilta ennen nukkumaan menoa. Välillä pääni jatkaa höpöttelyä yllättävänkin pitkään rentoutuksen aikana. Annan itselleni luvan höpötellä ja pyrin olemaan itselleni super armollinen ja lempeä <3 Se on auttanut minua paljon. Nukun todella hyvin.. Paitsi silloin kun naapuri alkaa aamusta poraamaan ja remontoimaan. Ehkä tämän karanteeniajan tosiaan oisi käyttää niinkin hyödyksi.
Niin ja melkein tärkein meinasi ihan unohtua! Siskoni soitti aamulla silmät loistaen. Mietin mitä kummaa nyt on tapahtunut?? Hän oli ostanut todella söpön valkoisen pupun <3 Oi kerta kaikkiaan kuinka suloinen hän on! Nimeksi ilmeisesti Koronna <3”
—
Loisto paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin ja vaalitaan hyvinvointia, oman tulevaisuuden suunnittelua unohtamatta. Loisto pajan toimintaa voit seurata mm. Instagramissa.