Siirry sisältöön

Loisto pajalla luovuuden kukat ponnistavat poikkeusoloistakin

 

Loisto pajan toimintaan kuulu olennaisena osana tapahtumatuotanto, jossa nuoret ovat pääosassa. Tapahtuman sisällöksi syntyy ”esityksellinen tulostus” nuoria kiinnostavista yhteiskunnallisista aiheista. Jo ennen poikkeustilan alkamista nuoret olivat tehneet tekstimateriaalia ja päättäneet tärkeimmiksi teemoiksi yksinäisyyden, erilaisuuden ja epäonnistumisen pelon. Näitä teemoja nuoret halusivat käsitellä ja tuoda esille.

Etäpajan aikana kuvattiin paljon materiaalia, joissa nämä teemat tulivat esille. Syntyi muun muassa piirrettyjä ja animoituja hahmoja, Spoken Word -videoita ja aiemmin tehtyyn biisiin kuvattiin musiikkivideo – jokainen omalla puhelimellaan kuvaten.

Lopuksi näistä tuotoksista yhdisteltiin tarina, jossa seikkailevat hahmot sijoittuvat Loistolan kylään ja vieraiksi yhdessä taiteilijoiden kanssa Loistolan kylän ajankohtaisohjelmaan Loistola Studio. Loistolan Studio on pienen Loistolan -kylän ajankohtaisohjelma, jossa käsitellään kyläläisten asioita, paikallisuutisia sekä muita ajankohtaisia tapahtumia. Kyläläisiä puhuttavat yksinäisyys, erilaisuus ja epäonnistumisen pelko, toisaalta kyläläiset ovat myös huumori-tyyppejä! Studio-ohjelmaan kuuluu kyläläisten sekä asiantuntijoiden haastatteluja, paikallisradio Höyryn kuulumiset sekä paikallisten taiteilijoiden kannanotot.Videoteos Loistolan Studio esitettiin torstaina 11.6. kutsuvieraille kulttuurikeskus Caisassa. 

Suurempaa yleisöä varten Loisto pajan nuoret ovat tuottaneet musiikkivideon, jossa kevään teemat tuodaan esiin musiikin ja spoken wordin kautta.

Loistolan Studio on toteutettu yhteistyössä:
Kuvaus ja käsikirjoitus: Pajalaiset + ohjaajat
Ohjaus: Maria Karppinen ja Kaisa Tabell
Leikkaus: Lauri Lehtipuu
Musiikkivideon leikkaus: Henri Näre

——–

Haku syksyn Loisto paja jaksolle on myös alkanut! Loisto pajan uusi ryhmä käynnistyy tiistaina 1.9. ja toiminnasta kiinnostuneet nuoret voivat jo nyt hakea mukaan ottamalla yhteyttä Loisto pajan ohjaajaan Maria Karppiseen, maria.karppinen@loistosetlementti.fi,  puh. 050 449 3006.
Pajaan mukaan hakevat nuoret haastatellaan viikolla 33.

 

Karanteenipäiväkirjat

Karanteenipäiväkirjat on Loisto pajan nuorten 17.3.- 29.5.2020 välillä toteutettu taideprojekti, joka kokoaa ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisessa tilanteessa, koronavirusepidemian lamaannutettua suuren osa yhteiskunnan normaaleista toiminnoista.

Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan.

Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Myös me toivomme, että taiteen ja luovuuden avulla emme vaipuisi synkkyyteen vaan pysymme aktiivisina ja toiveikkaina tekijöinä.

Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?

Blogi löytyy osoitteesta: https://karanteenipaivakirjat.wordpress.com/


Otteita Karanteenipäiväkirjoista

Ensimmäinen tiistai 17.3.

“Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkeillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.”

“I imagine historians in the future will talk of this time. And I’m here watching live streams, making food. I read that in Ancient Greece the phrase ‘May you live in interesting times.’ Was considered a curse. I guess the greeks were right.”

“Tällä hetkellä vaan tilanne on vähän erilainen kuin aiemmin. Nyt haluaisin nähdä ihmisiä, haluaisin pitää päivärytmin ja viikon rutiinit, kun on vihdoin päässyt sellaiseen tilanteeseen, että arki sujuu ja ei tarvitse ajatella liikaa sitä, mitä vois tai pitäis olla tekemässä. Siinä on paljon hyvää, että ei tarvitse itse keksiä kaikkia päivän aktiviteetteja. Tai miettiä muutenkaan päivän sisältöä enempää kuin mitä aikoo syödä lounaaksi tai miten sovittaa aikataulut niin, että ehtii paikasta toiseen.” “Oulussa perjantaina paikallisliikenteen kulkuneuvossa ihmiset ottivat tavallistakin enemmän etäisyyttä toisiinsa: Perjantai 13. päivä ja koronatilanne vaikuttivat ihmisiin, aikalailla sama meno jatkui illalla junassa kohti Ylivieskaa. Suunnitelmissani oli mennä takaisin Helsinkiin maanantaina, mutta ajattelinkin jäädä Sieviin toistaiseksi: En halunnut mennä oleskelemaan asunnolleni yksikseni, kun käytännössä kaikki virikkeet peruttu tai siirretty. Eiköhän kantakaupungin kiviset talot hetken pärjää ilman minuakin.” “Haluaisin sulkea silmäni ja korvani koko aiheelta ja uppoutua omaan ihanan turvalliseen ja iloiseen kotipesääni… Olla vapaana kaikesta huolesta ja murheesta. Havaitsen keittiön ikkunan alla olevan normaalisti vilkkaan autotien liikenteen rauhoittuneen ja naapurista kuulen ihmisten ääniä (joita yleensä päiväsaikaan arkena en ole kuullut). Olen iloinen, että Loisto-pajakin voi hyvin toimia etänä. Tosin jokainen omien seinien sisällä, mutta yhteys kuitenkin säilyy ja koen etten ole vain yksin.” 

Toinen tiistai 24.3.2020

“Herään aamuisin ennen kahdeksaa siihen, että aurinko paistaa ikkunasta sisään. – – Kun pääsee käymään ulkona, ei halua enää tulla takaisin. Tekee koko ajan enemmän mieli lähteä jonnekin kauas kaikesta, jäädä metsän keskelle kuuntelemaan pikkulintujen laulua ja seuraamaan oravan hyppelyä puissa.. Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.” “Liikaa asioita, koska muutto. Haluaisin totella karanteenikehoitusta, mutta kukaan muu ei voi asioitani hoitaa. Vasta ensi viikolla aika lääkärille (puhelinaika, oletan). En aio säästellä sanoja, tarvitsen apua ja paljon! “Karanteeni” tekee minut hulluksi, onneksi pian on oma kotipesä, mihin voi linnoittautua ja voi tehdä etähommia tietokoneella (ah mitä luksusta!).”

Yhdeksäs torstai 14.5. – 2 kuukautta etänä

“Olen oppinut jäsentämään ajatuksiani kirjoittamalla, heittäytymistä esim. kansanradiohahmoksi ja editoimaan vähän videota. Välillä olen kokenut onnistumisen iloa tehdyistä tehtävistä ja toisinaan on ollut aika takkuista ja on tuntunut yksin puurtamiselle. Etänä ilman kasvokkain kohtaamista ja yhdessä tekemistä. Tuntuu sille ettei ole enää normaalia arkea. Ainakaan vähään aikaan. Vaikka pikkuhiljaa rajoituksia puretaan turvavälit ja käsien pesut jatkuvat.”

“Opin kyllä, että maailma odottaa ja voin mennä omassa tahdissani. Ettei ole kiire. Sitä ajatusta on kyllä vaikea saada aivoihin jäämään. Luovuuteni pääsi valloilleen ja jaksoin jatkaa monia maalauksiani ja tehdä myös vähän jotain uutta. Lopulta tajusin meneväni liian kovaa vauhtia ja oli pakko hidastaa. Innostukseni loppui, alkoi stressaamaan, päivät menivät liian nopeasti eikä ollut enää mitään hajua mikä päivä oli ja mitä oli lähipäivinä tehnyt. Koska kaikki päivät tuntuivat täysin samalta. Ihan kun oisin elänyt päivääni yhä uudelleen ja uudelleen. Koska rutiinia ei hirveästi ollut normaalissa arkielämässä muuta kuin pajalla käyminen ja pakolliset menot ajoittain niin ne vähäisetkin rakenteet kaatuivat karanteenin myötä. Se sai minut hieman hämilleen. Vaikeaa on luoda rutiini jos sitä alunperinkään ei ole oikein ollut. Lopulta hyväksyin asian ja annoin elämän vaan mennä. Yritin olla miettimättä. Sain intoa hieman takaisin, jotta pystyin taas luomaan taidetta. Etenin hitaammin.”

“Joskus aika käynyt pitkäksi tosin kävelyllä käyminen ja luovien asioiden tekeminen on ollu isossa osassa. Kitaran soitto, laulaminen ja tanssi ja ulko-salilla käynti, pelailu, dokumenttien/leffojen katselu tässä ajassa. Olen oppinut sen itsestäni, että tarvitsen ihmisiä ympärilleni enemmän. Opin paljon paremmin ryhmässä missä kaikki on yhdessä. Sielunelämääni olen päässyt myöskin tutkimaan runojen muodossa ja itsetutkinnassa ottanut selvää mikä on mulle kaikista luonnollisinta. Spoken word oli avaava kokemus, haluan jatkossakin tehdä. Maailma pyörii vielä entisellään.”

“Uusiin tilanteisiin tottuu yllättävän sujuvasti, niihin sopeutuu ja lopulta ei enää edes muista, minkä vuoksi ajatteli, että ei tulisi pärjäämään. Rutiinien tilalle on tullut uusia, ihmiskontaktit on säilyneet aivan hyvin myös netin välityksellä. Ja kun aikaa päivästä ei kulu niin paljoa siihen, että matkustaa paikasta toiseen, se aika tulee käytettyä muilla tavoin. Voisin sanoa maaliskuiselle itselleni, että on ihan hyvä uskoa siihen, että kyllä se siitä ja että kaikki tulee menemään ihan hyvin. Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä ja ahdistuksista ja epävarmuuden tunteista aika kuluu ja nyt on ainakin aikaa keskittyä sellaisiin asioihin, joista tulee hyvä olo.”

Päiväkirjamerkintöjen lisäksi blogi sisältää erilaisten harjoitusten teon yhteydessä syntyneitä muita luovia tuotoksia, tanssivideosta maalauksiin ja spoken word teoksiin. https://karanteenipaivakirjat.wordpress.com/

Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Kuluneen muutaman viikon aikana Loisto pajan nuoret ovat toteuttaneet yhteisöllistä taideprojektia, ”Karanteenipäiväkirjat”, joka kokoaa yhteen ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisesta tilanteesta. Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Nuorten taideprojekti on tällä hetkellä yksityinen, mutta olemme saaneet luvan julkaista osan tuotoksista myös blogissamme. Tähän blogitekstiin on koottu kokoelma nuorten tuottamia tekstejä ja kirjoituksia, runoja, kuvia ja piirustuksia.”Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?”


”Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää, kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.”

”On kuitenkin tärkeää yrittää. Pukea sanoiksi se, miltä tuntuu. Yrittää täyttää hiljaisuutta vähän kerrallaan. Aloittaa pienistä asioista; kuuntelee yhden biisin, syö leivän, avaa ikkunan hetkeksi, muistaa ottaa lääkkeet ja juoda vettä. Ehkä sitten jaksaa tehdä vähän kerrallaan muuta, piirtää, ehkä sirkustella. Toivon, että se tästä vielä helpottaa.”


”Sielunlintujen eetos
Taivas taitoa täynnä.
Hän maastoja halkaisee, äänet lintujen tuo toivon airuen:
Tuiverrus lupaa vapautuksen, soittaa kieltä kauneuden,
antaa hetken olla, vaikka pudota meinasikin liplatukseen.
Pilvistä aistia voi muodostelmia.
Aurinko ojentaa kulkijansa.
Älä hyppää.
Onhan meillä vielä elämää.”

”Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.

Ehkä ihmiset ovat vihdoin tajunneet elämän haurauden ja kuinka jokaisen meistä aika koittaa jonain päivänä. Ehkä jo jopa huomenna. Ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kuka nyt ei pelkäisi omien lastensa, vanhempiensa tai isovanhempiensa puolesta? Ihmiset ovat kuitenkin laumaeläimiä. Jostain syystä minä en erityisemmin pelkää. Ehkä olen vuosien saatossa ajatellut kuolemaa niin paljon, että nykyään se ei ole minulle enää vieras asia. Tai ehkä en ole vielä vain sisäistänyt tätä kaikkea. Oli miten oli, loppujen lopuksi kuolemaa ei voi välttää.”

”Oli kiva jutustella kuulumisia, nähdä ja lukea mitä kenenkin karanteeniarkeen kuului. Omat kuulumiseni olivat/ovat aika vaihtelevia (ehkä fyysisen oloni takia). Olin saanut itseni kuitenkin ulos kävelylle useampana päivänä, neulonut ”toukkakotelon” vauvalle valmiiksi, laittanut auringonkukan siemenistä versoja kasvamaan, valmistanut ruokaa ja toki myös vähän ahdistunut koronasta ja tästä koko tilanteesta.. Ahdistus siitä, ettei saa mennä ja tulla kuin huvittaa.

Ahdistukseeni olen tietoisesti ruvennut kuuntelemaan rento synnytys-rentoutusta joka ilta ennen nukkumaan menoa. Välillä pääni jatkaa höpöttelyä yllättävänkin pitkään rentoutuksen aikana. Annan itselleni luvan höpötellä ja pyrin olemaan itselleni super armollinen ja lempeä <3 Se on auttanut minua paljon. Nukun todella hyvin.. Paitsi silloin kun naapuri alkaa aamusta poraamaan ja remontoimaan. Ehkä tämän karanteeniajan tosiaan oisi käyttää niinkin hyödyksi.

Niin ja melkein tärkein meinasi ihan unohtua! Siskoni soitti aamulla silmät loistaen. Mietin mitä kummaa nyt on tapahtunut?? Hän oli ostanut todella söpön valkoisen pupun <3 Oi kerta kaikkiaan kuinka suloinen hän on! Nimeksi ilmeisesti Koronna <3”



Loisto paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin ja vaalitaan hyvinvointia, oman tulevaisuuden suunnittelua unohtamatta.
Loisto pajan toimintaa voit seurata mm. Instagramissa.

Kukapa olisi vielä hetki sitten osannut aavistaa, että olemme aivan uudenlaisessa tilanteessa, jota kukaan meistä ole tähän päivään mennessä kohdannut. Organisaatiomme ydinviesti ”kohtaaminen muuttaa maailmaa” sai taas täysin uudenlaisen ulottuvuuden. Kohtaaminen tilanteessa, jossa emme voi olla fyysisesti samassa tilassa, toisiamme varten läsnä, vaatii kohtaamiseen osallistujilta aivan erilaista herkkyyttä: miten tulla nähdyksi ja kuulluksi kun ilmaisuvoimaa rajoittaa sillä hetkellä käytössä olevat tekniset kohtaamisen välineet. 

Kuluneen viikon aikana olemme Loisto setlementissä lyöneet etäyhteydellä viisaat päämme yhteen ja lähteneet ratkaisemaan sitä, miten voisimme olla läsnä nuoria varten poikkeusoloissa. Loisto on olemassa nuoria varten, ja tilanne vaatii nyt uudenlaisia tapoja tehdä kohtaamistyötä. Moni yhteistyökumppanimme ja alan toimija on kanssamme samassa tilanteessa. 

Olemme tehneet verkossa sosiaalista nuorisotyötä ennenkin. Digitaalisten ympäristöjen käyttöönotto on ollut välillä hidasta, sillä teemme monessa toiminnossamme työtä, jossa toiminta perustuu läsnäolemiseen ja yhteisöllisyyteen tiloissa, joissa toteutuu turvallisen tilan periaatteet. Nyt olemme rakentamassa verkkoon turvallisia tiloja, joissa nuoret voivat tulla kohdatuksi omana itsenään. 

Ensimmäinen etäviikko on ollut kiireinen. Työntekijämme ovat kontaktoineet niitä nuoria, jotka ovat jo säännöllisesti mukana toiminnassamme, järjestäneet ensimmäisiä ryhmätapaamisia digitaalisilla alustoilla ja aktivoituneet somekanavissamme palolla, josta organisaation viestintävastaava ei voi kuin ylpeydellä iloita. Ideoita toteuttaa työtämme on pursunnut niiltäkin, joille digitaaliset alustat ovat olleet tähän mennessä vieraampia. Se, että kriisin keskellä on tilaa luovuudelle, on jotain mikä kertoo työntekijöidemme valtavasta intohimosta työtään kohtaan – olla tukena nuoria varten tavalla, joka palvelee juuri nyt nuorten tarpeita. Työntekijämme ovat jo ensimmäisellä viikolla raportoineet onnistumisen kokemuksista: pystymme tekemään sensitiivistä ja kohtaavaa nuorisotyötä myös ilman lähikontaktia. 

Yhteiskunnan arjen rajoittaminen ei kosketa vain meitä, jotka voimme siirtyä koteihimme tekemään kohtaamistyötä vaikkapa chatin kautta. Monelle nuorelle tilanne, jossa kotoa ei voi poistua turvallisten ja läsnä olevien aikuisten seuraan, on todella raskas. Niillekin, joilla kotona on hyvä olla, voi sosiaalisten kontaktien rajoittaminen olla todella raastavaa. On myös nuoria, joille toisten kanssa oleminen digitaalisilla alustoilla on luontevaa, ja jopa tärkein kontakti kodin ulkopuolelle. Meidän tehtävämme on olla nyt kekseliäitä, ja tukea nuoria kaikin mahdollisin tavoin. Se vaatii luovuuden lisäksi uudenlaista järjestäytymistä ja sitoutumista. 

Loisto setlementin toiminnoissa on siirrytty nyt täysin verkkoon. Ensimmäisen viikon aikana olemme keksineet tapoja luoda turvallisia tiloja erilaisille alustoille ja harjoitelleet nuorten kanssa toisenlaista tapaa kohdata toisiamme. Seuraavaksi jalkaudumme sinne, missä voimme mahdollistaa osallisuuden kokemuksia ja yhteisöllisyyttä. Jotta kukaan ei olisi yksin. 

Pauliina
Kirjoittaja työskentelee Loisto setlementin viestintävastaavana

Nuorelle: olemme täällä sinua varten. Voit ottaa yhteyttä työntekijöihimme monella tavalla: soittaen, viestillä tai vaikka somekanavan kautta. Pystymme järjestämään myös turvallisen videoyhteyden, jos haluat tavata meitä kasvotusten. Sinä olet meille tärkeä, juuri sellaisena kuin olet. 

Tulevien viikkojen aikana julkaisemme Loiston blogissa tunnelmia sosiaalisesta nuorisotyöstä poikkeusoloissa. Voit seurata meitä myös somekanavissa: 

FB: loistosetlementti
Instagram: loistosetlementti 

Toiminnot Instagramissa: 
Tyttöjen Talo Helsinki
Espoon Tyttöjen Talo 
Poikien Talo 
Soputyö
Silmu-toiminta
Loisto paja

Yhteiskunta ja osallisuus. Tätä teemaa käsiteltiin Loisto Pajan nuorten kanssa eräänä lokakuisena viikkona. Erilaisten työpajojen, keskustelujen ja askartelun kautta tutustuttiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten etuoikeuksiin ja niiden puutteeseen, sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestötoiminnan ja vastamainosten tekemisen kautta.

Yksi työpajoista oli toimintaterapeuttiopiskelijoiden järjestämä. He tulivat pajalle uutislehtien kanssa, tavoitteenaan saada nuoret tutustumaan erilaisten etuoikeuksien olemassaoloon. Etuoikeuksista keskustelu sai osallistujat ajattelemaan teemaa, ja osa heistä kertoi kokevansa aiheen hieman hämmentäväksi. He pääsivät myös miettimään, mitä etuoikeuksia löytävät ja tunnistavat omasta elämästään. Jotkut nuorista pohtivat, pitäisikö omia etuoikeuksia pyrkiä vähentämään, tai pystyisikö itse jotenkin auttamaan muita ihmisiä saamaan enemmän etuoikeuksia. Hyvän keskustelun jälkeen lähdettiin etsimään sanomalehdistä aiheeseen liittyviä uutisia. Pian seinälle oli kiinnitetty sinitarralla uutisartikkeleita mm. seuraavanlaisilla otsikoilla: ”Pommeja pakoon lasten kanssa”, ”Lapsetkin saavat kirjastosta nyt lukuvalmennusta”, ”Etelä-Amerikkaa vaivaa korruptio”, ”Naisten puute miesvaltaisilla aloilla koetaan pulmana”, ja ”Ovimies sulki pääsyn skeittareilta näyttäviltä”.

Seinälle kiinnitetyt uutiset olivat pääpiirteittäin negatiivisia, joten lounastauon jälkeen nuoret pääsivät myös lukemaan ”Maailman parhaita uutisia”. Maailma parhaat uutiset pyrkivät tuomaan ersiin kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa tapahtuu. Nuoret pääsivät myös keksimään omia uutisiaan. Uutiset saattoivat olla oikeita uutisia tästä päivästä, tai vastaavasti toiveikkaita uutisia tulevaisuudesta. Itse tehdyt uutiset koottiin yhteen paperille, ja niistä tehtiin ikään kuin yksi aukeama sanomalehteen. Keksityissä uutisissa iloittiin mm. esteettömistä rakennuksista, mielenterveyden edistämisestä, maailmanrauhasta, syövän voittamisesta, sosiaalisesta koodinmurtamisesta, ekologisuudesta, ja siitä, että ovimies oli päästänyt sisään ainoastaan skeittareilta näyttäviä.

Viikon aikana Loisto Paja kävi myös vierailemassa Oranssi ry:n ”Vaikuttava nuori: vastamainokset”- työpajassa Helsingin Suvilahdessa. Työpajaa olivat ohjaamassa globaalikasvattaja Eeva Kemppainen ja Häiriköt-päämajan pääjohtaja ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen. Työpajassa päästiin ensin tutustumaan Häiriköt-päämajan tuottamiin vastamainoksiin ja kuulemaan tarinoita niiden taustalta. Tarkoituksena oli tutustua siihen, mitä vastamainoksella tarkoitetaan, sillä osa osallistujista tutustui aiheeseen ensimmäistä kertaa työpajan aikana.

Työpajassa saatiin mm. kuulla, miten vastamainokset ovat taiteen ja kansalaisaktivismin rajalla, ja kuinka jokaisella on mahdollisuus osallistua sellaisen tekemiseen. Vastamainoksen tekoon ei tarvitse käyttää useita tunteja tietokoneella kuvia käsitellen, vaan sellaisen voi tehdä itsekin esimerkiksi liimaamalla, leikkaamalla ja kirjoittamalla suoraan olemassa olevan lehtimainoksen päälle. Työpajan aikana päästiinkin tekemään vastamainoksia juuri tällä tavalla. Jokainen sai valita mainoksen, joka puhutteli itseään, ja tehdä sen päälle oman vastamainoksensa. Nuoret piirsivät, kirjoittivat, leikkasivat, teippasivat ja värittivät. Lopputuloksena mainoksissa kritisoitiin mm. liian pieniä eläkkeitä, kotikäyttöistä jätepuristinta, yksityislentokoneiden päästöjä, työnvälitysfirmojen matalaa palkkausta, lihatuotantoa, ja luonnon ja merien roskaamista. Työpajassa sai päästää oman luovuutensa valloilleen, ja sai tehdä juuri sellaisen vastamainoksen, mikä tuntui itsestä oikealta. Työpajan jälkeen jopa hieman mietittiin, miten tätä työskentelytapaa voisi käyttää myös tulevaisuudessa ryhmän ohjelmassa.

Miten Loisto Pajan syksy jatkuu tästä eteenpäin? Nuoret ovat alkaneet suunnittelemaan syyskauden päätöstapahtumaa. He ovat ideoineet, suunnitelleet, ja järjestäneet tapahtuman itse, ohjaajien opastuksella. Tulevan tapahtuman teemana on ystävyys, ja se on syntynyt nuorten halusta tulla kuulluiksi ja nähdyiksi sekä löytää uusia ystäviä ja yhteisöjä elämäänsä. Lisää tietoa tapahtumasta tulee ilmestymään mm. Loisto Pajan Instagramiin, joka kannattaa tietysti laittaa seurantaan!

Jasmin Levander, Loisto Setlementti

Loisto Paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin. Toiminnan ytimenä on oman hyvinvoinnin ja arjenhallinnan tukeminen, itseilmaisu ja ryhmässä toimiminen sekä tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen ja jatkopolun löytyminen. Pajalla tavoitteena on, että nuori oppii tunnistamaan ja tunnustamaan omia vahvuuksiaan, rohkaistuu innostumaan itselle mielenkiintoisista aiheista, saa vahvistusta osallisuuden kokemukselleen aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä sekä varmuutta ja suuntaa oman elämän jatkopoluille. Osalliseksi Loisto Pajaan pääsee joko työkokeilun kautta, kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella tai vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella.

Tällä viikolla Loisto setlementin keskustoimiston valtasi nuorten toteuttama pääsiäishuvipuisto. Tiistaina lounasaikaan toimiston seinille nousi värikkäät viirit ja ilmapallot, taustalla soi sirkusmusiikki ja keittiössä tuoksui vasta paistettu popcorn. Mistä oikein oli kyse? Loisto setlementin kulttuurituotantoon ja tapahtumien järjestämiseen keskittyvä nuorten työpaja järjesti Loiston työntekijöille mahdollisuuden joutilaisuuden toteuttamiseen ja töistä irtaantumiseen. Huvipuisto oli toteutettu nopealla aikataululla, sillä sen suunnitelmat aloitettiin vain kaksi viikkoa ennen itse tapahtumaa. Mistä idea pääsiäishuvipuistoon sitten lähti? Loisto pajassa tapahtumien ideat saadaan suoraan nuorilta, ja ideoita työstetään yhdessä koko ryhmän kanssa. Tällä kertaa kaikki olivat tehneet ehdotuksia tulevan tapahtuman teemasta, ja ryhmä sai äänestää suosikkiaan. Hyviä ideoita oli monia, ja lopulta päädyttiinkin yhdistämään pääsiäisteema, sirkus ja huvipuisto.

  • Ajatus huvipuistotapahtumaan lähti siitä, kun me mun poikaystävän kanssa haluttiin kerran lähteä huvipuistoon, mut oli sateinen sää, eikä me sit päästy. Me kuitenki haluttiin pitää hauskaa, niin päätettii tuoda huvipuisto kotiin. Me pyörittiin tuoleilla ympäriinsä ja syötiin popcornia. Sit kun mietittiin pajassa uutta tapahtumaa, nii ajattelin et miks ei voitais tuoda huvipuistoa tänne toimistollekki,kertoo yksi Loisto pajan nuorista. 

Meille Loisto setlementissä on tärkeää huolehtia siitä, että jokaisella työntekijällä on hyvä olla töissä. Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat mielekäs työ, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Meille jokainen työntekijä on arvokas ja tasa-arvoinen ihminen tekemässä tärkeää työtä, jolla on merkitystä. Siksi kaikkien työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää. Yksi tapa, jolla edistämme työntekijöiden ja työyhteisön hyvinvointia, on joutilaisuuden hyveen vaaliminen. Joutilaisuudella tarkoitetaan suorittamisen ja liiallisen tehokkuuden hylkäämistä. Työntekijän tulee pystyä pitämään välillä pieniä taukoja työstään, ja töistä irrottautuessaan pohtia ja tehdä asioita, jotka eroavat mahdollisimman paljon varsinaisesta työstä. Haluamme vaalia joutilaisuuden hyvettä, koska samalla kun tukee inhimillisiä olosuhteita tehdä työtä, se tutkitusti vahvistaa työmme vaikuttavuutta.

Nuorten järjestämässä pääsiäishuvipuistossa työntekijät pääsivät irtaantumaan hetkeksi työstään, eikä varmasti kenelläkään pyörinyt työasiat päässään. Tässä tapahtumassa pyörivät vain lautaset tikun päässä. Lautasen pyörittämisen lisäksi huvipuistossa pääsi muun muassa maistamaan nuorten paistamia vohveleita ja hotdogeja, sekä itse tehtyä hattaraa ja popcornia. Jokainen sai osallistua narunvetoon, jonka pääpalkintona saattoi voittaa ison suklaapupun. Tämän lisäksi työntekijät pääsivät kokemaan myös kauhuhuoneen, ja harjoittelemaan jongleerausta niin palloilla, kuin renkailla. Kaikki tämä oli nuorten itsensä suunnittelemaa ja toteuttamaa. 

  • Täähän auttaa stressiin, ei pysty miettimään mitään muuta kun tätä, kuuluu jostain pyörivien lautasten keskeltä.

Pääsiäishuvipuisto oli avoinna työntekijöille kahden tunnin ajan. Tarkoituksena oli, että työntekijät saisivat mahdollisuuden lyhyeen taukoon töistään, pääsisivät pitämään hauskaa huvipuiston toiminnoissa, ja palaamaan sitten takaisin työnsä pariin rentoutuneena. Huvipuiston kävijän näkökulmasta tapahtuma oli todella onnistunut. Naurua kuului niin nuorten, kuin työntekijöidenkin suusta, eikä kahden tunnin aikana ollut yhtään hiljaista hetkeä. Nuoret pääsivät toteuttamaan itseään, kun pystyivät opettamaan työntekijöille uusia taitoja. Oli mahtavaa nähdä, miten nuoret nauttivat tämän tapahtuman tuottamisesta. Työntekijätkin innostuivat tapahtuman aikana leikkimielisiksi. He harjoittelivat erilaisia sirkustemppuja ja uskalsivat kokeilla, mitä kauhuhuoneen mysteerilaatikoissa oli sisällä. Jotkut innostuivat jopa leikkimään vohvelien päälle tarkoitetuilla täytteillä, ja saimme nähdä klassisesti kasvot kuorrutettuna kermavaahtoon. Tunnelma oli hyvä, hauska ja rento. Pääsiäishuvipuistossa pääsi hetkeksi ajattelemaan muuta kuin töitä, ja pienen tauon jälkeen töiden pariin palaaminen oli mukavaa. Tapahtuman jälkeen kävin kysymässä työpajan ohjaajilta, miten huvipuiston toteuttaminen onnistui heidän ja nuorten mielestä.

  • Nuorethan oli aika uupuneita tapahtumarikkaan päivän jälkeen,kertovat Loisto pajan ohjaajat, – mutta kaikkien mielestä tapahtuma oli kyllä tosi onnistunut!

Jokainen tapahtuma on nuorille uusi kokemus, josta voi oppia jotain uutta. Tapahtumien teemat eroavat toisistaan, ja nuorella on aina erilaisia työtehtäviä toteutettavanaan. Tapahtumatuotannossa nuori pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja kiinnostusten kohteitaan, ja vaikuttamaan siihen, miten toteuttaa oman roolinsa. Onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä, ja jokaisesta onnistuneesta tapahtumasta nuori voi saada lisää itsevarmuutta ja uskoa omiin vahvuuksiinsa. Mitä Loisto pajalla on suunnitelmissa seuraavaksi? Paja tekee oman toimintansa sisällä yhteistyötä myös muiden samankaltaisten toimijoiden kanssa ja seuraavaa projektia on jo alettu miettimään. Kuulenkin yhden nuoren jo suunnittelevan yksisarvisleivosten leipomista tulevaan maanantaikahvilaan, ja saavan suunnitelmalleen heti myönteisen vastaanoton pajan ohjaajilta.

Jasmin Levander, Järjestöassistentti, Loisto setlementti 

Loisto paja on tapahtuman järjestämiseen ja kulttuurituotantoon keskittyvä alle 29-vuotiaiden nuorten työpaja. Loisto paja tutustuu tapahtuman järjestämisen eri osa-alueisiin, hyvinvointiin liittyviin teemoihin ja tulevaisuuden suunnitteluun. Paja tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin urapolkuihin, koulutusmahdollisuuksiin, vapaaehtoistyön muotoihin ja tapahtumakentän toimijoihin. Loisto pajan toiminta perustuu pajalaisten omiin mielenkiinnon kohteisiin: he ideoivat itse millaisia tapahtumia lähdetään suunnittelemaan ja toteuttamaan. Tavoitteena on, että nuori oppii tunnistamaan ja tunnustamaan omia vahvuuksiaan, rohkaistuu innostumaan itselle mielenkiintoisista aiheista ja saa varmuutta sekä suuntaa omalle polulleen.

Loisto pajan tukipiste sijaitsee osoitteessa Hämeentie 13 B, ja toimintaa on kolmena päivänä viikossa keskiviikosta perjantaihin klo. 10-15. Osalliseksi Loisto pajaan pääsee joko työkokeilun kautta tai vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella.

Ajankohtaista

Some

[fts_instagram instagram_id=17841400588828327 access_token=IGQVJYa2FNTnE2S09nZA2ZAfXzMtYmRCZAC1ER3N1bHFqWnVXQ0ZAUU1BvMHc1d3ZATUWNNbjU5a2FmZAnB6NnNnV1ljYmRlTXhlS3lDUzNlaVM1NEgwbFZAxWnlwVXY2cW0zUzRjQVhBelJR pics_count=4 type=basic width=100% super_gallery=yes columns=4 force_columns=no space_between_photos=0 icon_size=65px hide_date_likes_comments=yes]