Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Kuluneen muutaman viikon aikana Loisto pajan nuoret ovat toteuttaneet yhteisöllistä taideprojektia, ”Karanteenipäiväkirjat”, joka kokoaa yhteen ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisesta tilanteesta. Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Nuorten taideprojekti on tällä hetkellä yksityinen, mutta olemme saaneet luvan julkaista osan tuotoksista myös blogissamme. Tähän blogitekstiin on koottu kokoelma nuorten tuottamia tekstejä ja kirjoituksia, runoja, kuvia ja piirustuksia.”Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?”
”Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää, kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.”
”On kuitenkin tärkeää yrittää. Pukea sanoiksi se, miltä tuntuu. Yrittää täyttää hiljaisuutta vähän kerrallaan. Aloittaa pienistä asioista; kuuntelee yhden biisin, syö leivän, avaa ikkunan hetkeksi, muistaa ottaa lääkkeet ja juoda vettä. Ehkä sitten jaksaa tehdä vähän kerrallaan muuta, piirtää, ehkä sirkustella. Toivon, että se tästä vielä helpottaa.”
”Sielunlintujen eetos
Taivas taitoa täynnä.
Hän maastoja halkaisee, äänet lintujen tuo toivon airuen:
Tuiverrus lupaa vapautuksen, soittaa kieltä kauneuden,
antaa hetken olla, vaikka pudota meinasikin liplatukseen.
Pilvistä aistia voi muodostelmia.
Aurinko ojentaa kulkijansa.
Älä hyppää.
Onhan meillä vielä elämää.”
”Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin
keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkillä ilman
minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen
lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana
ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin
vaikeammaksi.
Ehkä ihmiset ovat vihdoin tajunneet elämän haurauden ja
kuinka jokaisen meistä aika koittaa jonain päivänä. Ehkä jo jopa huomenna. Ihmiset
pelkäävät kuolemaa. Kuka nyt ei pelkäisi omien lastensa, vanhempiensa tai
isovanhempiensa puolesta? Ihmiset ovat kuitenkin laumaeläimiä. Jostain syystä
minä en erityisemmin pelkää. Ehkä olen vuosien saatossa ajatellut kuolemaa niin
paljon, että nykyään se ei ole minulle enää vieras asia. Tai ehkä en ole vielä
vain sisäistänyt tätä kaikkea. Oli miten oli, loppujen lopuksi kuolemaa ei voi
välttää.”
”Oli kiva jutustella kuulumisia, nähdä ja lukea mitä
kenenkin karanteeniarkeen kuului. Omat kuulumiseni olivat/ovat aika vaihtelevia
(ehkä fyysisen oloni takia). Olin saanut itseni kuitenkin ulos kävelylle
useampana päivänä, neulonut ”toukkakotelon” vauvalle valmiiksi, laittanut
auringonkukan siemenistä versoja kasvamaan, valmistanut ruokaa ja toki myös vähän
ahdistunut koronasta ja tästä koko tilanteesta.. Ahdistus siitä, ettei saa mennä
ja tulla kuin huvittaa.
Ahdistukseeni olen tietoisesti ruvennut kuuntelemaan rento
synnytys-rentoutusta joka ilta ennen nukkumaan menoa. Välillä pääni jatkaa
höpöttelyä yllättävänkin pitkään rentoutuksen aikana. Annan itselleni luvan
höpötellä ja pyrin olemaan itselleni super armollinen ja lempeä <3 Se on
auttanut minua paljon. Nukun todella hyvin.. Paitsi silloin kun naapuri alkaa
aamusta poraamaan ja remontoimaan. Ehkä tämän karanteeniajan tosiaan oisi
käyttää niinkin hyödyksi.
Niin ja melkein tärkein meinasi ihan unohtua! Siskoni soitti aamulla silmät loistaen. Mietin mitä kummaa nyt on tapahtunut?? Hän oli ostanut todella söpön valkoisen pupun <3 Oi kerta kaikkiaan kuinka suloinen hän on! Nimeksi ilmeisesti Koronna <3”
—
Loisto paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin ja vaalitaan hyvinvointia, oman tulevaisuuden suunnittelua unohtamatta. Loisto pajan toimintaa voit seurata mm. Instagramissa.
Duuni Ryhmä is a group employed by Poikien Talo that is responsible to clean our space. Each year three young men are employed while one member of the previous team is hired to train the new members. The aims of the Duuni Ryhmä are to offer a supported work experience for those looking to enter or re-enter working life. Support is offered through monthly meetings, individual discussions, and educational opportunities that are hosted and provided by Poikien Talo. However, the most important element of support comes within the group as each group member supports the other.
The cornerstone of Duuni Ryhmä is the creation of a safe working culture where members can express themselves freely. Part of the way we attempt to achieve this is through sensitive leadership. Below Brandon, who has been a Duuni Ryhmä member and tutor shares his thoughts on how he sees leadership:
Brandon:
Howdy, I’m that Brandon guy who worked for Duuni ryhmä as a member and tutor. Looking out for people and their feelings has been a passion of sorts, and I’m a patient easy-going guy who likes to do my best and keeps promises and all. It’s not too hard to get into the swing of things. In Duuni ryhmä all got pretty focused on our tasks, and I made sure my fellow co-workers were doing alright and helped anywhere I could.
This made me appreciate teamwork and how it made me feel less pressure. I felt like things got done nicely.
Attributes of a Good Leader
An important part of good leadership is about being yourself and also being confident. This leads to something called genuine communication. Genuine communication allows team members to know that its okay to be yourself and that you can ask any question. It makes it easy for everyone to develop and grow their skills. When a leader expresses things in a genuine way team members feel they can share new ideas. Also, everyone gets a clearer picture of each other’s character.
As a leader, its important to keep learning. A leader should gain as much knowledge and experience as they can so they can give everyone the best information and advice. As a leader it’s also important to be open about new ideas and give them the space they need to learn and experience things in a focused manner. Related to this, remember as a leader you must be humble and acknowledge your own shortcomings. Its important to keep in mind that you can still improve. This makes you fit in with the team better.
Another important point is sensitive communication which is a way of being polite, friendly, being open minded and having patience. No one should feel threatened or uncomfortable especially due to being too strict, too blunt or just negative in the way you communicate. Sensitive communication achieves avoiding these things and instead solutions are found in a calm manner.
Listening and observing are skills that are essential for giving feedback honestly. Giving honest feedback, both positive and negative, is important to lead your team in the right direction. Giving negative feedback should be done carefully.
Remember to really listen, and to also take a moment to breath. Also take a moment for a break with the whole team, because it helps process information and creates cohesion and synergy in the group. This is really important. Leadership to me also means someone who works with the group, instead of someone who gives orders willy-nilly. It’s about getting to know everyone, understanding their way of working and knowing what their specific needs are.
Finally, and maybe most importantly one of the best things that you can do as a leader is understand the strength’s and interests of your team and team members and foster that passion. You can achieve this by having the attributes mentioned before and showing care, effort and expressing that you believe in each and everyone. You’ll start to notice an interest that may resonate with someone in the team. If you foster that interest that skill will boom for them!
And that’s my thoughts behind a good leader, Thanks for reading.
Brandon,
Duuni Ryhmä Member and Tutor.
Hei,
Minun nimeni on Tuomo. Olin Poikien Talolla kesätöissä kaksi viikkoa. Kahden viikon aikana pesin ikkunoita, järjestelin kaappeja sekä autoin kesätoiminnassa ja olin mukana retkillä.
Työnteko oli rentoa ja mukavaa. Kahden viikon aikana Poikien Talo teki kaksi retkeä. Ensimmäinen retki oli pyöräretki, jossa pyöräilimme Poikien Talolta Seurasaareen ja takaisin. Pyöräileminen sujui leppoisasti ja mukavasti. Toinen retki oli Fallkullan eläintilalle. Siellä oli maatilan eläimiä. Minun suosikkini niistä oli lehmä. Ensimmäisellä viikolla
pesin ikkunoita. Se ei ollut niin kamalaa kuin luulin sen olevan. Itse asiassa
se oli ihan mukavaa, kun sen sai tehdä rauhassa. Sen lisäksi olen ollut mukana
tekemässä animaatiota, jossa on pohdittu sanontoja ja mietitty, mitä ne
tarkoittavat. Se on ollut mukavaa.
Olen käynyt kolme vuotta Poikien Talolla, kun kaverini kysyi, haluaisinko tulla sinne katsomaan mitä siellä tehdään. Tulin hänen kanssaan Poikien Talolle ja silloin täällä oli mukavaa (ja on edelleen), joten päätin tulla toisenkin kerran. Sen jälkeen aloin käydä melkein joka viikko yhteisötoiminnassa. Parasta Poikien Talon toiminnassa on yhteisötoiminta. Yhteisötoiminnassa on mukavaa pelata lautapelejä sekä keskustella muiden kävijöiden kanssa.
Poikien Talo tarjoaa apua pojille ja nuorille miehille, joilla on esim. vaikeuksia saada ystäviä tai jotain muita ongelmia. Itse vietän paljon aikaa netissä, kun pelaan kaverien kanssa netin välityksellä, joten tapaan ”oikeita ihmisiä” vain koulussa ja täällä Poikien Talolla. Pojat ja nuoret miehet voivat tarvita apua, jos heidän läheinen tai lemmikki kuolee. He voivat myös tarvita apua parisuhteessa tai tunteiden näyttämisessä tai jossain muussa ongelmassa. Poikien Talo tarjoaa tähän apua.
Loppukesälle minulla on jonkin verran suunnitelmia. Juhannuksena lähden mökille, jonka jälkeen on muutama viikko ennen kuin lähden Italiaan. Elokuun alussa menen Messukeskukseen Assembly-pelitapahtumaan kaverien kanssa lanittamaan. Sen jälkeen kesälomaa on vain muutama viikko jäljellä ennen kuin aloitan lukion.
Hyvää kesää!
Tuomo
—
Poikien Talo on Loisto Setlementti ry:n toimintayksikkö, joka on turvallinen, syrjinnästä ja kiusaamisesta vapaa, avoin yhteisö 10-28 -vuotiaille pojille, miehille ja poikana olemista pohtiville. Poikien Talon tarkoituksena on tukea nuoria tavalla, jonka he itse kokevat parhaaksi, voidakseen elää elämäänsä omana itsenään kohti omia haaveitaan.
Nuoren kirjoitus: Halkeama
Finthin kotiin ilmestyy muistinsa menettänyt tuntematon mies, jota nuori nainen päättää alkaa auttaa. Pian hän kuitenkin huomaa miehessä jotain kummallista ja saa tietää mitä uskomattomampia asioita hänestä.
Lue Mari J. Johannan kirjoittama Novelli kokonaisuudessaan klikkaamalla kirjan kansikuvaa
—
Loisto Setlementti julkaisee säännöllisesti blogissaan myös nuorten kirjoituksia ja ajatuksia. Mikäli tahdot ehdottaa omaa kirjoitustasi blogiimme tai tiedät jonkun jolla voisi olla sanottavaa, voit olla yhteydessä loisto@loistosetlementti.fi