Kerroin tässä samassa blogissa opinnäytetyöstäni Poikien Talolla suoritettavan työharjoittelujakson alkaessa helmikuussa. Opinnäytetyöni raportti on nyt julkaistu ja luettavissa Theseus-tietokannassa.

Tarkastelen työssäni varhaiskasvatusalalla käytettävän kielen ja oppimisympäristöjen sukupuolisensitiivisiä työkäytäntöjä erityisesti sukupuolen moninaisuus huomioiden. Olen huomannut, että teemassa on paljon yhteisiä piirteitä esimerkiksi Poikien Talon toiminnan kanssa huolimatta siitä, että opinnäytetyöni kontekstina ja tutkimusympäristönä on varhaiskasvatus.

On oleellista luoda hienojen teorioiden rinnalle ja niiden lisäksi käytäntöjä, joissa sukupuolisensitiivisyys toteutuu toimintana. Tähän perustui myös opinnäytetyöprosessin käytännön työskentely, joka auttoi yhteistyökumppanina toiminutta varhaiskasvatusyksikköä luomaan yhteisiä, sukupuolisensitiivisiä pelisääntöjä kielen ja oppimisympäristöjen suhteen.

On aikuisena käänteentekevää kuvitella edes hetken, millainen kokemus omasta itsestä syntyy lapselle, jolla on harvinaisempi sukupuoli-identiteetti, jos ympäristö toistuvasti (ja usein tiedostamattaan julmalla tavalla) haluaa asettaa hänet sukupuolirooliin, johon hän ei koe samaistuvansa. Todellisuutta rakentava kieli on voimakas vallankäytön mekanismi ja vaatii rinnalle empatiaa ollakseen vastuullista.

Yksi suurimmista opinnäytetyön kirjoittamisen aikaisista ahaa-elämyksistä oli itselleni se, ettei käsite sukupuolen moninaisuus ole kattokäsite kaikille sukupuolivähemmistöille. Sen sijaan käsite henkii aitoa yhdenvertaisuutta: sukupuolen moninaisuus sisältää myös sen kaikkein yleisimmän cis-sukupuolisuuden, mutta ymmärtää samalla tämän enemmistön armollisen mahdollisuuden olla myös jotain muuta. Sitä paitsi, kun me kaikki edustamme sukupuolen moninaisuutta, olemme tällöin samaan aikaan sekä enemmistö että vähemmistö.

Jyrki Karttunen
sosionomi-opiskelija, koreografi
harjoittelija@poikientalo.fi

#tunnekundi

Sukupuolisensitiivisyydestä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijan silmin

Olen aloittanut työharjoittelujakson Poikien Talolla helmikuun alussa. Opiskelen sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa, josta valmistun näillä näkymin tänä keväänä. Olen suuntautunut opinnoissani siten, että olen viimeisiä ammattikorkeakouluopiskelijoita, jotka saavat kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tosin nähtäväksi jää, päädynkö lopulta työskentelemään päiväkodissa. Olen nimittäin opintojeni myötä kiinnostunut yhä enemmän sosiaalityön tarjoamista tavoista edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Nyt odottelen mielenkiinnolla, millaisia uusia näkökulmia näihin mahdollisuuksiin avautuu Poikien Talon kautta.   

Yksi minua erityisesti kiinnostava aihe – arvona ja keinona – on sukupuolisensitiivisyys. Toteutin tähän liittyen myös opinnäytetyöni, jonka olettaisin tulevan julkiseksi huhtikuun alussa, kun työ käy vielä läpi viimeisen julkaisuvaiheen. Opinnäytteessäni kehitin erään varhaiskasvatusyksikön kasvattajahenkilökunnan kanssa sukupuolisensitiivisyyttä edistäviä työkäytäntöjä ja tarkastelin sukupuolen moninaisuuden teemaa varhaiskasvatustyössä. Aiheeni syntyi sellaiseen käytännön havaintoon perustuen, että vaikka sukupuolisensitiivisyys onkin varhaiskasvatuksessa lainsäädännön edellyttämää, ovat sitä toteuttavat työkäytännöt vielä varsin hahmottumattomia.  

Tutkimukset sukupuolittuneiden, stereotyyppisten kasvatuskäytäntöjen rajoittavista vaikutuksista puhuvat vahvasti sukupuolisensitiivisyyden puolesta tulevien aikuisten kasvatuskäytäntönä. Brittiläisen Fawcett Societyn tekemän tutkimuksen (2020) mukaan varhaiskasvatusikäisiin lapsiin kohdistuvat stereotyyppiset sukupuolinormit varjostavat lasten tulevaisuutta muun muassa poikien huonona lukutaitona ja tyttöjen itsetunto-ongelmina, mutta myöhemmällä iällä myös esimerkiksi kapeutuneina uramahdollisuuksina, mielenterveyden ongelmina, miesten korkeina itsemurhalukuina sekä naisiin kohdistuvana väkivaltana.  Tutkimus löytyy täältä.

Sukupuolisensitiivisyys herätti aiheena mielenkiintoni, kun sain tutustua muutamiin lapsiin, joiden kokemus sukupuolesta ei asettunut binäärisen sukupuolijaon piiriin. Näiden lasten kautta tulin itse tietoiseksi esimerkiksi työssä käyttämääni kieleen sisältyvistä sukupuolittuneista käsitteistä tai oletuksista. Ymmärsin myös, miten suuri hyvinvointivaikutus sillä on, että lapsi tulee – tai jos ei tule – kohdatuksi omana erityislaatuisena ja ainutlaatuisena itsenään. Näiden kahden havainnon perusteella tunnen, että opinnäytetyön prosessi avasi minulle sellaisen aihekokonaisuuden, joka tuntuu itselle merkitykselliseltä ja johon haluan edelleen syventyä. 

Jyrki Karttunen
sosionomiopiskelija
koreografi