Siirry sisältöön

Pitkäjänteisellä sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisellä nuorisotyöllä voidaan ehkäistä nuorten äärikäyttäytymistä

 

Viime päivinä mediassa ja julkisessa keskustelussa on ollut vahvasti esillä pääkaupunkiseudulla väkivaltaisella käytöksellä oireilevat nuoret. Kyse on vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka uutisoinnin seurauksena on saanut hieman kohtuuttomat mittasuhteet erityisesti liittyen nuorten taustoihin. Aiheeseen ovat ottaneet kantaa monet päättäjät, vaikuttajat sekä järjestöt muistuttaen, että nuorten väkivallan teot ovat kuitenkin vähentyneet huomattavasti 2000-luvun aikana.

Tapahtumien käyttäminen uhkakuvia maalailevan narratiivin vipuvartena on huolestuttavaa. Tämä luo kuvaa osasta nuoria joukkona, joka on kategorisesti uhka yhteiskunnalle. Poikatutkimuksessa yhtenä erityisen haavoittuvassa asemassa olevana poikakategoriana on nostettu esille ”epäilyksen alaiset pojat”, ketkä lähtökohtaisesti koetaan uhkana. Yksilön identiteetin kehittymisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden kannalta on erittäin tuhoisaa, jos sinua katsotaan jatkuvasti epäilevällä katseella. Kun sinut nähdään jatkuvasti ainoastaan uhkana, on olemassa suuri riski, että alat myös toistamaan sitä omalla käytökselläsi.

Vilkkaassa keskustelussa on jäänyt hieman syrjään ne keinot, joilla vahvistaa nuorten osallisuutta ja ehkäistä sosiaalisia ongelmia yhteiskunnassamme. HS:n kommenttipuheenvuorossa Lari Malmberg toivoi keskusteluun enemmän näkökulmaa, kuinka nuoria voisi auttaa ja tukea. Loisto setlementissä uskomme vahvasti, että tarvitsimme lisää sensitiivisyyttä niin nuorten kohtaamiseen kuin myös tapaan, jolla käymme keskustelua nuorista. Sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisen työotteen avulla voimme kohdata nuoren yksilönä, tukea sosiaalisessa vahvistumisessa, tarjota kokemuksia kuuluvuudesta turvallisempiin, moninaisiin ja ennen kaikkea positiivisiin yhteisöihin sekä vahvistaa osallisuutta yhteiskuntaan.

Loisto setlementin Itä-Pasilan sosiaalisen nuorisotyön yksikössä on työskennelty jo 13 vuoden ajan nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi. Toimintaa toteutetaan paikallisesti nuorten lähellä osana sitä arkitodellisuutta, jossa he elävät. Monet nuorista tulevat mukaan toimintaan noin 10-vuotiaana ja ovat mukana aina siihen asti, kun he tulevat täysikäisiksi ja tarvittaessa vähän sen jälkeenkin. Yhteistyö alueen leikkipuiston ja Itä-Pasilan asukastalon kanssa luo ainutlaatuiset puitteet tukea alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Toiminnan ytimessä on viikoittainen pienryhmätoiminta, jonka lisäksi retket ja leirit, yksilöllinen tuki, läksykerho, mahdollisuudet osallistua kansainvälisiin nuorisovaihtoihin sekä kesätyökokemusten tarjoaminen tukevat hyvin monipuolisesti nuoria. Tärkeän osan toiminnan tarjoamasta tuesta mahdollistavat turvalliset aikuiset, jotka ovat läsnä parhaimmillaan vuosia nuorten ja perheiden elämässä. Tämä on tekijä, jota tulisi huomioida vahvemmin erityisesti lyhytkestoisten interventioiden ja projektien sävyttämässä järjestötyössä. Nuorten parissa tehtävän työn tulokset eivät ole nähtävissä pikavoittoina.

Samanaikaisesti kun nuorten väkivallan teot ovat vähentyneet ja nuoret voivat entistä paremmin, järjestelmämme jättää osan nuorista yhteiskunnan ulkokehälle. Tällä hetkellä vallitsevassa poikkeustilanteessa perheiden voimavarat voivat olla koetuksella. Yhteiskunnallisissa rakenteissa kasvavien negatiivisten lieveilmiöiden ratkaisemiseksi tarvitsemme entistä vahvempaa systeemistä muutosta ja yhteistyötä, jotta tulevaisuudessa kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi hyvä elää suomalaisessa yhteiskunnassa. Satsaamalla pitkäjänteiseen ongelmia ehkäisevään nuorisotyöhön ja perheiden tukeen rakennamme toivoa tulevaisuuteen. Uusia ratkaisuja hakiessa ja malleja luodessa, suosittelen kaikille tutustumista Itä-Pasilassa tehtävään sosiaaliseen nuorisotyöhön.

Kirjoittaja Kalle Laanterä työskentelee Loisto setlementissä Poikien Talon yksikön johtajana

Olen ollut Loisto setlementissä reilun vuoden järjestöassistenttina. Nyt kun työsuhteeni on tulossa päätökseen, halusin kirjoittaa vielä yhden blogitekstin, ja pohtia kuluneen vuoden sisältöä ja tapahtumia. Valmistuin yhteisöpedagogiksi kesäkuussa 2018, ja heti työnhaun aloittaessani huomasin järjestöalalla olevan paljon kilpailua työpaikoista. Samoista työpaikoista saattaa helposti kilpailla usean eri alan korkeakoulutetut, niin ammattikorkeakouluista kuin yliopistoistakin valmistuneet, ja jo vuosia alalla työskennelleet. Valmistuessani oma työkokemukseni järjestöalalta oli aika pieni. Olin viimeisenä opiskeluvuotenani tehnyt yhden pidemmän työharjoittelun ja opinnäytetyön eräälle nuorisojärjestölle, minkä lisäksi pari lyhyttä ohjausharjoittelua nuorisotilalla ja alakoululla. Olin päättänyt käyttää opiskeluajastani aikaa seikkailukasvatuksen opintoihin, minkä lisäksi vietin puoli vuotta vaihto-opiskelemassa ulkomailla. Samaan aikaan osa opiskelutovereistani suoritti isomman osan opinnoistaan työharjoitteluina, ja työllistyivät alalle jo ennen valmistumistaan. Sain työn Loisto setlementissä Paikka auki-ohjelman kautta keväällä 2019. Tiesin monien tuttujeni ensimmäisten valmistumisen jälkeisten työsuhteiden olleen hyvin lyhyitä, joten olin iloinen saadessani vuoden mittaisen työpaikan mielenkiintoisesta järjestöstä. Loistolla ei ollut aikaisemmin ollut järjestöassistenttia, joten työtehtäviäni ja paikkaani järjestössä alettiin etsimään ja rakentamaan yhdessä. Sain jonkin verran vaikuttaa omiin työtehtäviini, ja panostaa sellaisiin teemoihin, joissa halusin kehittää itseäni ja osaamistani. Vuoden aikana olen pääasiassa ollut mukana viestinnän tehtävissä. Olen osallistunut viestinnän kehittämiseen ja toteuttamiseen, sekä suunnitellutja tuottanut sisältöä järjestön somekanaviin, nettisivuille ja blogiin. Pääsin osallistumaan ja esittelemään Loisto setlementtiä erilaisiin tapahtumiin, esimerkiksi Maailma kylässä-festivaaleille ja Pride-kulkueeseen, sekä näkemään miten järjestöissä toteutetaan omia tapahtumia, kuten avoimien ovien päiviä ja erilaisia seminaareja. Loisto setlementin työyhteisö on ollut alusta lähtien hyvin vastaanottavainen, ja siihen oli helppo päästä mukaan. Heti ensimmäisellä työviikollani järjestettiin kehittämispäivät, joissa pääsin tutustumaan kaikkiin eri toimintoihin ja työntekijöihin. Vaikka Loiston toiminnot sijaitsevat fyysisesti eri paikoissa, olen vuoden aikana päässyt näkemään ja tutustumaan kaikkiin eri toimintoihin. Olen vieraillut lähes kaikissa toimipisteissä, ja päässyt näkemään minkälaista toimintaa missäkin järjestetään. Tämän lisäksi kuukausittaisissa perjantaiporinoissa, joissa on kokoonnuttu yhteen keskustelemaan ajankohtaisista teemoista, on päässyt vaihtamaan kuulumisiaan kaikkien työntekijöiden kanssa. Nyt työsuhdettani on jäljellä enää pari viikkoa. Vuosi järjestössä on mennyt nopeasti. Tuntuu, että on juuri päässyt sisälle järjestöön, saanut omista työtehtävistään kiinni, ja tutustunut työyhteisöön, kun täytyykin jo jatkaa eteenpäin. Varsinkin viimeiset kuukaudet ovat menneet yllättävän nopeasti poikkeusoloissa työskennellessä. Tuntuu erikoiselta lähteä pois työpaikasta, kun normaalia arkea koko työyhteisön kanssa ei ole ollut pariin kuukauteen, vaan kaikki ovat tehneet töitä etänä kotoa käsin. Vuoden aikana olen saanut paljon kiitosta työstäni eri työntekijöiltä. On ollut mukava kuulla, miten työpanokseni on koettu tarpeelliseksi. Jo alusta lähtien sain kokea olevani tärkeä osa työyhteisöä. Mutta mitä sitten tästä eteenpäin? Koen, että tämän työn kautta olen saanut tarvitsemaani kokemusta, ja voin lähteä hakemaan oman alani töitä itsevarmuudella myös tulevaisuudessa.

Blogisarja sosiaalisesta nuorisotyöstä poikkeusoloissa jatkuu ja tänään saamme kuulla tunnelmia Espoon Tyttöjen Talolta. Seuraavassa tekstissä on kuulumisia sekä Tyttöjen Talon työntekijältä, että siellä käyvältä nuorelta. Miltä nuoresta tuntuu, kun kouluun ei voi mennä, ja miten tilanne on vaikuttanut Tyttöjen Talon työntekijöiden arkeen?


Espoon Tyttöjen Talon kävijän tuntemuksia Koronatilanteesta:

Harmittaa, kun ei voi mennä kouluun ja pitää olla vain kotona ja opiskella. Toisaalta kuitenkin on hyvä, että on koulutehtäviä, jotta kotona on jotakin tekemistä. Kotona pystyy onneksi hyvin keskittymään, kun on oma huone, niin saa olla yksin. Aamulla ennen koulutehtävien aloittamista usein venyttelen. Tehtäviä ei ole ollut onneksi liikaa, enemmänkin voisi olla, niin olisi tekemistä! Vapaa-aika kotona kuluu elokuvia katsellessa ja opiskellessa. Serkun kanssa soitellaan ja pelaillaan erilaisia pelejä netissä, se on kivaa. Tykkään käydä kävelyillä ja siihen on myös koulusta kannustettu. Ensi viikon keskiviikkona meillä on köksää ja siinä opettaja lähettää reseptin kauraleivästä, joka sitten leivotaan kotona.

Koronatilanne yleisesti ärsyttää, mutta on tärkeää kuitenkin olla kotona. Kävelyt ja ulkoilu on tärkeitä tässä tilanteessa. Koronatartunta hieman pelottaa, mutta pesen ahkerasti käsiä ja pidän huolen muutenkin hygieniasta.


Espoon Tyttöjen Talon työntekijän ajatuksia:

Muuttunut arki on vaatinut uudenlaisen asennoitumisen ja uudet rutiinit töiden tekoon. Luovia ratkaisuja on hyödynnetty ja työtietokoneen alle on laitettu milloin mitäkin työergonomian säilyttämiseksi. Koronatilanne on tuonut myös uudet haasteet työhön: miten tavoitamme kävijämme verkossa ja miten nuoret löytäisivät mahdollisimman helposti Zoom-ryhmiin ja Dsicord-serverille. Näitä asioita olemme kovasti pohtineet tiimin kanssa. Jokapäiväiset Teams-hetket ovat olleet pieni arjen piristys, yhteisiä lounaita on kuitenkin jo ikävä.

Mielenkiintoista on ollut uusien alustojen käyttöönottaminen. Zoom, Discord ja jopa Teams ovat olleet itselle hieman vieraita, ellei jopa aivan tuntemattomia. Nyt Teamsin käyttö on sujuvaa ja myös Zoom ja Discord ovat tutumpia kuin aiemmin.

Vapaa-aikaan on myös tullut selvästi uudenlaiset rutiinit, ja ne ovat myös vaatineet hieman totuttelua. Elixian onlineryhmäliikunnat ja paikalliset lenkkipolut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Tänään kävin ensimmäistä kertaa kuukauteen Espoon Tyttöjen Talolla ja se tuntui ihan uudenlaiselle luksukselle, kun oman kotialueen maisemat alkavat jo hieman kyllästyttää. Lisääntynyt valo tuo kuitenkin uutta energiaa!


Espoon Tyttöjen Talon toiminta on tarkoitettu kaikille 10-29-vuotiaile tytöksi tai naiseksi identifioituville tai tyttöyttä itsessään pohtiville. Kevään 2020 ajan toimintaa toteutetaan poikkeustilan vuoksi etäyhteydellä, ja yksilöllistä tukea sekä avoimia ja suljettuja ryhmiä järjestetään erilaisilla alustoilla verkossa.

Kautta aikain suurissa maailmanlaajuisissa poikkeustilanteissa taide on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uusia muotoja sekä tuottanut toivoa epätietoisuuden ja hämmennyksen keskelle. Kuluneen muutaman viikon aikana Loisto pajan nuoret ovat toteuttaneet yhteisöllistä taideprojektia, ”Karanteenipäiväkirjat”, joka kokoaa yhteen ajatuksia ja tunnelmia poikkeuksellisesta tilanteesta. Projektin tavoitteena on kuvata tunnelmia neljän seinän sisältä säilyttäen yhteyttä ryhmäläisten välillä ja suhteessa ympäröivään maailmaan. Nuorten taideprojekti on tällä hetkellä yksityinen, mutta olemme saaneet luvan julkaista osan tuotoksista myös blogissamme. Tähän blogitekstiin on koottu kokoelma nuorten tuottamia tekstejä ja kirjoituksia, runoja, kuvia ja piirustuksia.”Mitä tämä tilanne meissä herättää? Miten havaitsemme sen vaikuttavan muihin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan? Mitä uutta tästä voisikaan syntyä?”


”Ajattelin aluksi, että en tulisi pärjäämään. Mutta tässä minä olen. En ole saanut aikaiseksi sen enempää, kuin aikaisemminkaan, mutta en stressaa sitä. Itsestään ja muista huolehtiminen on tärkeämpää kuin tuotteliaisuus.”

”On kuitenkin tärkeää yrittää. Pukea sanoiksi se, miltä tuntuu. Yrittää täyttää hiljaisuutta vähän kerrallaan. Aloittaa pienistä asioista; kuuntelee yhden biisin, syö leivän, avaa ikkunan hetkeksi, muistaa ottaa lääkkeet ja juoda vettä. Ehkä sitten jaksaa tehdä vähän kerrallaan muuta, piirtää, ehkä sirkustella. Toivon, että se tästä vielä helpottaa.”


”Sielunlintujen eetos
Taivas taitoa täynnä.
Hän maastoja halkaisee, äänet lintujen tuo toivon airuen:
Tuiverrus lupaa vapautuksen, soittaa kieltä kauneuden,
antaa hetken olla, vaikka pudota meinasikin liplatukseen.
Pilvistä aistia voi muodostelmia.
Aurinko ojentaa kulkijansa.
Älä hyppää.
Onhan meillä vielä elämää.”

”Kadut ovat tyhjiä. Minä saan vihdoin rauhan. Voin keskittyä taiteeseeni, tehdä musiikkia ja käydä metsälenkillä ilman minkäänlaisen paineen tunnetta siitä, että pitäisi lähteä himasta tai sen lähialueilta. Jatkan elämääni niin kuin ennenkin. Kääntöpuolena toki on vaarana ahdistuksen lisääntyminen ja himasta lähtemisen muuttuminen entistäkin vaikeammaksi.

Ehkä ihmiset ovat vihdoin tajunneet elämän haurauden ja kuinka jokaisen meistä aika koittaa jonain päivänä. Ehkä jo jopa huomenna. Ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kuka nyt ei pelkäisi omien lastensa, vanhempiensa tai isovanhempiensa puolesta? Ihmiset ovat kuitenkin laumaeläimiä. Jostain syystä minä en erityisemmin pelkää. Ehkä olen vuosien saatossa ajatellut kuolemaa niin paljon, että nykyään se ei ole minulle enää vieras asia. Tai ehkä en ole vielä vain sisäistänyt tätä kaikkea. Oli miten oli, loppujen lopuksi kuolemaa ei voi välttää.”

”Oli kiva jutustella kuulumisia, nähdä ja lukea mitä kenenkin karanteeniarkeen kuului. Omat kuulumiseni olivat/ovat aika vaihtelevia (ehkä fyysisen oloni takia). Olin saanut itseni kuitenkin ulos kävelylle useampana päivänä, neulonut ”toukkakotelon” vauvalle valmiiksi, laittanut auringonkukan siemenistä versoja kasvamaan, valmistanut ruokaa ja toki myös vähän ahdistunut koronasta ja tästä koko tilanteesta.. Ahdistus siitä, ettei saa mennä ja tulla kuin huvittaa.

Ahdistukseeni olen tietoisesti ruvennut kuuntelemaan rento synnytys-rentoutusta joka ilta ennen nukkumaan menoa. Välillä pääni jatkaa höpöttelyä yllättävänkin pitkään rentoutuksen aikana. Annan itselleni luvan höpötellä ja pyrin olemaan itselleni super armollinen ja lempeä <3 Se on auttanut minua paljon. Nukun todella hyvin.. Paitsi silloin kun naapuri alkaa aamusta poraamaan ja remontoimaan. Ehkä tämän karanteeniajan tosiaan oisi käyttää niinkin hyödyksi.

Niin ja melkein tärkein meinasi ihan unohtua! Siskoni soitti aamulla silmät loistaen. Mietin mitä kummaa nyt on tapahtunut?? Hän oli ostanut todella söpön valkoisen pupun <3 Oi kerta kaikkiaan kuinka suloinen hän on! Nimeksi ilmeisesti Koronna <3”



Loisto paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin ja vaalitaan hyvinvointia, oman tulevaisuuden suunnittelua unohtamatta.
Loisto pajan toimintaa voit seurata mm. Instagramissa.

Tupa oli täpösen täynnä, kun viisi sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön asiantuntijaa jakoi osaamistaan Kurkistuksia sosiaalisen nuorisotyön käytäntöihin –dialogihetkessä torstaina 16.1.2020 Nuori2020 -tapahtumassa Tampereella. Mitä kysyttiin? Mistä puhuttiin? Mihin kutsuttiin mukaan? Tässä työpajamme vetäjien merkintöjä intensiivisistä hetkistä tärkeiden aiheiden äärellä.

Sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön lähtökohtia, Tatu Tossavainen, 
Loisto setlementti ry
 

”Jokaisella nuorella olisi sukupuolesta ja muista ihmisyyden piirteistä riippumatta aito mahdollisuus tulla hyväksytyksi omana itsenään ja elää elämäänsä täydesti koko potentiaalillaan.” 

Sukupuolisuus vaikuttaa voimallisella tavalla siihen, miten nuoret tulevat kohdatuiksi ja kohdelluiksi, millaisia mahdollisuuksia heille avautuu ja millaisista mahdollisuuksista nuoret tulevat poissuljetuiksi. Esimerkiksi kulttuurissamme vallitsevat stereotyyppiset käsitykset sukupuolisuudesta vaikuttavat monin tavoin siihen, mitä nuoret ajattelevat itsestään, kyvyistään ja omista mahdollisuuksistaan elämässä sekä paikastaan maailmassa.  

Sukupuolisensitiivisyydessä ei ole kyse poisottamisesta, häivyttämisestä, kapeuttamisesta tai autoritäärisestä kasvun ja kehityksen ohjaamisesta. Sukupuolisensitiivisyys on mahdollisuuksien rikastuttamista täydempään elämään.  

Pelkistetyimmillään sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön voisi kuvata näin:  

1) Pyritään tiedostamaan ja tunnistamaan, miten sukupuolisuus elämän eri osa-alueilla vaikuttaa   

2) Pohditaan kriittisesti havaittuja sukupuolisuuden vaikutuksia ja luodaan yhdessä inhimillisesti kestävämpiä vaihtoehtoja   

3) Toimitaan dialogisesti toivotun tulevaisuuden rakentamiseksi yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla.  

Ajanhenkeä ajatellen, tarvitsemme yhä enemmän rohkeaa ja jokaisen ihmisen keskeneräisyyksiä ja haavoittuvuuksia kunnioittavampaa dialogia rakkaudellisessa hengessä. 

Miten sukupuolisuus yhdessä muiden ihmisyyden piirteiden kanssa huomioidaan kasvatus- ja nuorisoalalla niin, että inhimillisempi, tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi nuoruus tulisi todeksi?  

Tyhjä pöytä, Matti Virtasalo, Luotolan Nuoret ry

Itse asiassa pöytäähän ei ollut meidänkään ryhmässämme ollenkaan. Dialogin helpottamiseksi istuimme muiden piirien tapaan ilman objekteja välillämme. Tarkoituksena oli houkutella esiin porukasta juuri sillä hetkellä puhututtavia ja mietityttäviä asioita sosiaalisesta ja sukupuolisensitiivisestä nuorisotyöstä. Menetelmänä ei-tietäminen ja olettamattomuus toimivat niin ammattilaisten kuin nuortenkin kanssa tuloksellisesti.  

Lähdimme liikkeelle herkullisen kutkuttavasta tilanteesta, kun kukaan ei luonnollisesti tiennyt, mitä tuleman pitää. Keskustelu soljui kunnioittavassa yhdessä ihmettelyn hengessä. Käsiteltyjä teemoja olivat e-pelaaminen, sukupuolisensitiivinen tyttötyö, sosiaalinen vahvistaminen, tunnetaitotyö ja yhdessä työskenteleminen.  

Monipuolista asiantuntijajoukkoa puhututti useat eri työmuodot, joita kentällä on; Yhtäältä on halua saada vinkkejä, täytettä työkalupakkiin ja toisaalta ideoita menetelmäosaamisensa kehittämiseen. Joka tapauksessa laajaa osaamista tunnistettiin jo eri puolilla Suomea olevan. Kuulimme esimerkkejä yhdessä työskentelystä, joka oli puheissa #nuori2020 -päivillä muutenkin. Työpari toisesta organisaatiosta ja ristiin vaihdellen, auttaa sekä levittämään osaamista että luomaan uusia yhteyksiä organisaatioiden välille. Sektorirajoja kaadetaan jo aivan käytännössä.  

Kuten toki jo etukäteen arveltiin, aika kului pikaisesti. Keskustelua olisi voitu jatkaa pitkäänkin. Toisaalta on lohdullista ja hedelmällistä, että pohdittavaa jäi myös jatkoon. Aivan loppupuolella dialogia keskusteluun otettiin mukaan vaikuttavuuden aspekti. Sen syventämiseen monella keskustelijalla oli suurta kiinnostusta. 

Iloa ikä kaikki, Tiina Lappalainen, Rovalan Nuoret ry 

Keskustelun tavoitteena oli jakaa ideoita ja kokemuksia eri ikäryhmien yhteen saattamisesta ja sukupolvien onnistuneen kohtaamisen vaikutuksista nuoren elämässä, jakaa epäilyksiä ja kannustaa rohkeisiin kokeiluihin. 

Piirissä oli jo paljon kokemuksia eri ikäryhmien yhteen saattamisesta erilaisissa toimintaympäristöissä. Suomen pohjoisimmassa Tyttöjen Talossa Rovaniemellä sukupolvien kohtaamiseen kutsuivat sodasta säästyneet hirsiseinät, niiden herättämät keskustelut historiasta sekä iältäänkin moninainen vapaaehtoisten aikuisten joukko. Keskustelussa esille tulleita herätteitä kohtaamiseen ja yhteistyöhön olivat esimerkiksi samojen toimitilojen tai mielenkiinnon kohteiden jakaminen.  

Sukupolvien kohtaaminen liitettiin laajempaan toimintakulttuurin murrokseen, jossa resurssien kapeneminen ja monikäyttöisiin tiloihin palaaminen uudistilojen rakentamisessa vaatii työntekijältä, kumppaneilta ja osallistujilta ikäkausisiiloista luopumista omassa ajattelussa. Yhteistä meille kaikille iästä ja muista taustatekijöistä riippumatta on halu tulla kuulluksi ja nähdyksi, olla osa jotain itseä suurempaa ja kokea merkityksellisyyttä suhteessa toisiin ihmisiin. 

Onnistuneen kohtaamisen elementteinä pidimme osallistujien osallisuutta ja sen kautta sitoutumista, sekä jonkin yhteisen toiminnallisuuden ympärille rakentumista, oli se sitten vaikkapa ruokaa, musiikkia, tarinoita tai korjattava auto. Toteutuakseen nämä vaativat taustalle myös kyvykkyyksien tunnistamista, demokraattisia rakenteita ja kunnioittavan kohtaamisen kulttuuria. 

Vaikuttavimpana sukupolvien kohtaamisessa pidimme ennakkoluulojen murtumista, stereotypiauhkan hälvenemistä, elävää historiaa aikalaistarinoissa ja niiden myötä syventyvää historiatietoisuutta ja itsetuntemusta. Selviytymistarinat ruokkivat toiveikkuutta ja vertaisuuden kokemuksia – omasta elämästä puuttuva tai etäiseksi jäänyt sukupolvien ketju voi korvautua muilla vertais- ja sukupolvisuhteilla. Sekä nuorten että muiden sukupolvien edustajien toiveikkuus omaa tulevaisuutta kohtaan vahvistuu ja usein nuori kokee mahdollisuuksiensa avartuvan.  

Let’s talk about boys, Kalle Laanterä, Loisto setlementti ry 

Piiriin osallistui ilahduttavan monipuolinen kattaus nuorisotyötä tekeviä ja poikien kanssa toimivia henkilöitä eri puolilta Suomea, joka takasi erittäin kiinnostavan keskustelun. Lähdimme liikkeelle siitä, mitä pojille kuuluu vuonna 2020 ja tulimme hyvin nopeasti tietoiseksi siitä, että tutkailemalla poikia yhtenäisenä joukkona, emme ymmärrä yhtään mitään siitä, miten pojilla menee. Meillä on poikia, ketkä ovat hyvin aktiivisia ja monessa mukana. Heillä on kunnianhimoa sekä enemmän kuin riittävästi kulttuurista ja sosiaalista pääomaa pärjätäkseen elämässä. Mutta meillä on kasvava joukko poikia, kenellä on suunta hakusessa. Heille ei ole suotu samoja lähtökohtia ja mahdollisuuksia ja pärjätäkseen he tarvitsisivat tukea, joka ei kuitenkaan ole usein kovin lähellä. Meillä on myös monenlaisia poikia siinä välissä, mutta tämä joukko on kenties supistunut tai emme ehkä edes kovin hyvin tiedä miten heillä menee, sillä aikamme poikien parissa kuluu suurelta osin ääripäiden keskuudessa.

Alueellinen eriarvoisuus näyttäytyy monella tasolla poikien elämässä. Siinä missä välillä mahdollisuuksia on niin paljon, ettei niihin osata tarttua, niin meillä on myös kundeja, keitä ei koulu nappaa, koska heillä on selkeä käsitys jatkaa perheen työtä esimerkiksi maatilalla ja tienestit ovat sen verran hyvät, ettei aina edes kauheasti kiinnosta, mitä ympärillä tapahtuu. 

Meillä on myös paljon poikia ammatillisessa koulutuksessa, kenen kanssa tarvitsisi tehdä enemmän sosiaalisesti vahvistavaa työtä. Tämä joukko on mahdollisesti tulevaisuudessa kasvamassa aika suureksi. Ja unohtamatta sitä, että ammatillisessa koulutuksessa tapahtuu todella paljon hyviä asioita, niin nuorisotyölliselle otteelle ja yhteistyölle on tulevaisuudessa suuri tarve toisella asteella. 

Keskeinen jaettu ajatus keskustelussa oli poikien kohtaamiseen liittyen. Miten annamme aikaa ja läsnäoloa pojille, miten näemme heidät yksilöinä? Negatiivisen suhtautumisen sijaan meidän tulisi valaa poikiin uskoa ja nähdä heidät positiivisessa valossa, tarjoten kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Tämä vaatii meiltä aikuisilta aikaa ja kiinnostusta. Keskustelimme myös yksinäisyydestä ja siitä, kuinka tärkeitä nuorille, myös kaikille pojille olisi tärkeätä saada vertaisuuden kokemuksia. Yhteisöllisyys ja kokemus kuuluvuudesta kantaa monessa kohtaa kliinistä auttamisjärjestelmän tarjoamaa interventiota pidemmälle. Huomasimme kuitenkin, että monessa tilanteessa turvallinenkaan vertaisryhmä ei anna pojille tilaa tuoda haavoittuvaisuuttaan esille. 

Poikien ryhmädynamiikassa huomaamme usein negatiivisia asioita sen sijaan, että kiinnittäisimme huomiota pieniin, täynnä välittämistä ja empatiaa oleviin eleisiin ja tekoihin. Kulttuurista kuvaa poikana olemisesta tulee siis yhä laajentaa! 

Keskustelimmekin paljon rooleista ja lokeroista, jotka varsin usein ärsyttävät poikia. Miehuuteen liittyvien kulttuuristen oletusten ristiriita monen pojan omakohtaisten ajatusten kanssa on selkeä ja näistä on tärkeätä puhua poikien kanssa. Poikien kanssa on tarvetta puhua myös seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä, koska näistä eivät aikuiset tarpeeksi puhu poikien kanssa ja esimerkiksi seurustelusuhteisiin liittyvät kysymykset ovat aika kipeitä ja kouriin tuntuvia monien poikien kohdalla. Jos emme pysty näitä asioita poikien kanssa turvallisesti käsittelemään, niin pahimmillaan ne johtavat rajojen ylityksiin ja väkivaltaan sekä lisäävät pahoinvointia yleisesti. 

Kulttuurisensitiivisyys nuorisotyössä ja turvallisempi tila, Saana Hannonen, 
Loisto setlementti ry 
 

Piiriin oli kokoontunut yli kaksikymmentä nuorisotyön ammattilaista ympäri Suomen, jotka työskentelivät niin kunnilla, seurakunnilla kuin järjestöissäkin. Yhteisessä keskustelussa pohdimme miten kulttuurin, uskonnon, etnisyyden, kielen ja historian merkitys otetaan huomioon nuorisotyön kentällä sekä miten työssä huomioidaan rasisminvastaisuus ja kaikille turvallisempi tila.  

Noin puolet keskusteluun osallistuneista vahvisti olevansa jokseenkin uuden asian äärellä, ja moni kertoi kaipaavansa lisää rohkeutta ja konkreettisia välineitä nuoren kohtaamiseen kulttuuritaustaa kunnioittaen, rasismiin puuttumiseen ja sen kokemusten käsittelyyn sekä konflikti- ja ristiriitatilanteiden selvittelyyn.  

Lähestyimme teemaa seuraavien kysymysten kautta:   

-Miten kulttuurisensitiivisyys (KST) ymmärretään ja miten se on huomioitu eri toiminnoissa? Sana ei ole vielä yleisesti käytössä ja monesti kuulee puhuttavan esimerkiksi monikulttuurisesta työstä tai maahanmuuttajatyöstä. KST voi olla monikulttuurista (ja onkin) tai eriytyä maahanmuuttajatyöksi, mutta pelkkä monikulttuurisuus ei tee työstä kulttuurisensitiivistä.    

-Miten työntekijä voi vaikuttaa turvallisemman tilan ylläpidossa? Miten voidaan vastuuttaa nuoria ja millaisia toimivia käytäntöjä eri paikoissa on psyykkisesti ja fyysisesti turvallisesta tilasta? Monessa paikassa nuoret oli otettu yhdessä mukaan luomaan turvallisemman tilan sääntöjä ja annettu vastuuta esimerkiksi isostoiminnan muodossa. Poikkeuksetta nuorten osallistaminen ja vastuuttaminen toiminnassa ja avoin keskustelu nähtiin konflikteja, kiusaamista, syrjintää ja rasismia vähentävänä.  

Osasta puheenvuoroja kävi ilmi, että kulttuuristen tekijöiden huomiointia ja eri taustaisten nuorten kohtaamista ei olla aina osattu huomioida ennakkoon. Niissä paikoissa, joissa konflikteja ja vahvoja ennakkoluuloja oli puolin ja toisin paljon, toivat työntekijät esiin tietynlaista turtumista, joka vaikutti tilanteisiin ja esimerkiksi rasistiseen puheeseen puuttumiseen. Keskustelua käytiin vakavista ja ongelmallisista teemoista kuitenkin kehittävässä ja dialogisessa hengessä. Yhteiseksi kysymykseksi nousi keskustelun lopussa se, milloin käsitämme rasismin ja syrjinnän nuorisotyössä poikkeuksetta puuttumisen arvoisena ilmiönä ja miten työntekijöiden valmiuksia teemojen käsittelyyn voitaisiin lisätä? 

Mikäli hyvän puolesta toimiminen kanssamme kiinnostaa, olethan yhteydessä ystävä!

Rakkaudellisesti, 

Sukupuolisensitiivisen sosiaalisen nuorisotyön asiantuntijayhteisö 

www.sukupuolisensitiivisyys.fi

Yhteiskunta ja osallisuus. Tätä teemaa käsiteltiin Loisto Pajan nuorten kanssa eräänä lokakuisena viikkona. Erilaisten työpajojen, keskustelujen ja askartelun kautta tutustuttiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten etuoikeuksiin ja niiden puutteeseen, sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestötoiminnan ja vastamainosten tekemisen kautta.

Yksi työpajoista oli toimintaterapeuttiopiskelijoiden järjestämä. He tulivat pajalle uutislehtien kanssa, tavoitteenaan saada nuoret tutustumaan erilaisten etuoikeuksien olemassaoloon. Etuoikeuksista keskustelu sai osallistujat ajattelemaan teemaa, ja osa heistä kertoi kokevansa aiheen hieman hämmentäväksi. He pääsivät myös miettimään, mitä etuoikeuksia löytävät ja tunnistavat omasta elämästään. Jotkut nuorista pohtivat, pitäisikö omia etuoikeuksia pyrkiä vähentämään, tai pystyisikö itse jotenkin auttamaan muita ihmisiä saamaan enemmän etuoikeuksia. Hyvän keskustelun jälkeen lähdettiin etsimään sanomalehdistä aiheeseen liittyviä uutisia. Pian seinälle oli kiinnitetty sinitarralla uutisartikkeleita mm. seuraavanlaisilla otsikoilla: ”Pommeja pakoon lasten kanssa”, ”Lapsetkin saavat kirjastosta nyt lukuvalmennusta”, ”Etelä-Amerikkaa vaivaa korruptio”, ”Naisten puute miesvaltaisilla aloilla koetaan pulmana”, ja ”Ovimies sulki pääsyn skeittareilta näyttäviltä”.

Seinälle kiinnitetyt uutiset olivat pääpiirteittäin negatiivisia, joten lounastauon jälkeen nuoret pääsivät myös lukemaan ”Maailman parhaita uutisia”. Maailma parhaat uutiset pyrkivät tuomaan ersiin kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa tapahtuu. Nuoret pääsivät myös keksimään omia uutisiaan. Uutiset saattoivat olla oikeita uutisia tästä päivästä, tai vastaavasti toiveikkaita uutisia tulevaisuudesta. Itse tehdyt uutiset koottiin yhteen paperille, ja niistä tehtiin ikään kuin yksi aukeama sanomalehteen. Keksityissä uutisissa iloittiin mm. esteettömistä rakennuksista, mielenterveyden edistämisestä, maailmanrauhasta, syövän voittamisesta, sosiaalisesta koodinmurtamisesta, ekologisuudesta, ja siitä, että ovimies oli päästänyt sisään ainoastaan skeittareilta näyttäviä.

Viikon aikana Loisto Paja kävi myös vierailemassa Oranssi ry:n ”Vaikuttava nuori: vastamainokset”- työpajassa Helsingin Suvilahdessa. Työpajaa olivat ohjaamassa globaalikasvattaja Eeva Kemppainen ja Häiriköt-päämajan pääjohtaja ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen. Työpajassa päästiin ensin tutustumaan Häiriköt-päämajan tuottamiin vastamainoksiin ja kuulemaan tarinoita niiden taustalta. Tarkoituksena oli tutustua siihen, mitä vastamainoksella tarkoitetaan, sillä osa osallistujista tutustui aiheeseen ensimmäistä kertaa työpajan aikana.

Työpajassa saatiin mm. kuulla, miten vastamainokset ovat taiteen ja kansalaisaktivismin rajalla, ja kuinka jokaisella on mahdollisuus osallistua sellaisen tekemiseen. Vastamainoksen tekoon ei tarvitse käyttää useita tunteja tietokoneella kuvia käsitellen, vaan sellaisen voi tehdä itsekin esimerkiksi liimaamalla, leikkaamalla ja kirjoittamalla suoraan olemassa olevan lehtimainoksen päälle. Työpajan aikana päästiinkin tekemään vastamainoksia juuri tällä tavalla. Jokainen sai valita mainoksen, joka puhutteli itseään, ja tehdä sen päälle oman vastamainoksensa. Nuoret piirsivät, kirjoittivat, leikkasivat, teippasivat ja värittivät. Lopputuloksena mainoksissa kritisoitiin mm. liian pieniä eläkkeitä, kotikäyttöistä jätepuristinta, yksityislentokoneiden päästöjä, työnvälitysfirmojen matalaa palkkausta, lihatuotantoa, ja luonnon ja merien roskaamista. Työpajassa sai päästää oman luovuutensa valloilleen, ja sai tehdä juuri sellaisen vastamainoksen, mikä tuntui itsestä oikealta. Työpajan jälkeen jopa hieman mietittiin, miten tätä työskentelytapaa voisi käyttää myös tulevaisuudessa ryhmän ohjelmassa.

Miten Loisto Pajan syksy jatkuu tästä eteenpäin? Nuoret ovat alkaneet suunnittelemaan syyskauden päätöstapahtumaa. He ovat ideoineet, suunnitelleet, ja järjestäneet tapahtuman itse, ohjaajien opastuksella. Tulevan tapahtuman teemana on ystävyys, ja se on syntynyt nuorten halusta tulla kuulluiksi ja nähdyiksi sekä löytää uusia ystäviä ja yhteisöjä elämäänsä. Lisää tietoa tapahtumasta tulee ilmestymään mm. Loisto Pajan Instagramiin, joka kannattaa tietysti laittaa seurantaan!

Jasmin Levander, Loisto Setlementti

Loisto Paja on kulttuurituotantoon ja hyvinvointiin keskittyvä nuorten starttivalmennuspaja. Pajalla harjoitellaan itseilmaisua tutustuen erilaisiin luoviin menetelmiin. Toiminnan ytimenä on oman hyvinvoinnin ja arjenhallinnan tukeminen, itseilmaisu ja ryhmässä toimiminen sekä tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen ja jatkopolun löytyminen. Pajalla tavoitteena on, että nuori oppii tunnistamaan ja tunnustamaan omia vahvuuksiaan, rohkaistuu innostumaan itselle mielenkiintoisista aiheista, saa vahvistusta osallisuuden kokemukselleen aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä sekä varmuutta ja suuntaa oman elämän jatkopoluille. Osalliseksi Loisto Pajaan pääsee joko työkokeilun kautta, kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella tai vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella.

Ajankohtaista

Some

To see the Instagram feed you need to add your own API Token to the Instagram Options page of our plugin.
Oops, something is wrong. Instagram feed not loaded