Muistatteko vanhan korttipelin, jossa oli tarkoituksena kerätä saman perheen jäsenet omaan käteen, ja eniten perheitä muodostanut oli pelin voittaja? Joskus peli juolahtaa mieleeni, kun meno oman perheeni kesken on tavalla tai toisella hullunkurista. Yksi juoksee vaippahattu päässään naurattamassa meitä muita. Tai toinen kertoo polveilevaa, päättymätöntä tarinaa mielikuvituskissoistaan. Tämä on juuri minun perheeni, ja meidän hullutuksemme ovat meidän ikiomia. Muut eivät hullutuksillemme välttämättä nauraisi, eikä tarvitsekaan.

Hullunkuriset perheet –peliä on pelattu jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Sittemmin siitä on kehitetty paremmin nykypäivään sopivia versioita, kuten “Tavalliset perheet”, jossa mukana pelissä on moninaisia perheitä. Tänä päivänä alkuperäisen pelin perhekokoelma näyttääkin  auttamattoman ohuelta, vanhanaikaiselta ja yksinkertaiselta. Perheet eivät todellakaan koostu aina neljästä henkilöstä, joita ovat äiti, isä, tyttö ja poika. Tapoja olla perhe on niin monta kuin on perheitäkin. Iästä, sukupuolesta ja perhemuodosta riippumatta jokaisen kokemus perheestä on uniikki.

Täällä Loisto setlementin Silmu-toiminnassa tehdään töitä nuorten perheiden kanssa ja pyritään tukemaan perheitä yksilöllisesti. Perhe on parhaimmillaan turvasatama, jossa jokainen perheenjäsen saa olla oma itsensä ja kokee tulevansa rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Aina tämä ei toteudu. Monet meistä kantavat mukanaan ehkä kipeääkin muistoa lapsuudenperheestä, jossa ei saanut olla oma itsensä tai olo ei ollut turvallinen. Aikuisena jokaisella on kuitenkin uusi mahdollisuus kokea ja tuntea se, mitä perhe voi tarjota.  Kuului perheeseesi keitä vain, anna perheesi olla rohkeasti juuri teidän näköinen hullunkurinen perhe, jossa jokaisella on turvallinen olo!

Anna Weckström

—

Kirjoittaja tekee kevään ajan viimeistä sosionomiopintoihinsa liittyvää harjoittelua Loisto setlementin Silmu-toiminnassa ja on tänä perheiden päivänä erityisen onnellinen myös Silmu-perheestään.