Miten palautetaan häpeä sinne, minne se kuuluu
Seksuaaliväkivalta, olipa se käytännössä mitä vaan toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden sivuuttavaa toimintaa, on häpeällistä. Arkijärjen mukaan häpeä, tai oikeammin häpeän välttely, ohjaa ihmisten moraalista päätöksen tekoa ja käytöstä. Mutkia oikoen, emme halua toimia moraaliamme ja yhteiskunnan normeja vastaan, koska se olisi väärin ja aiheuttaisi häpeää. Häpeä on kohdalle osuessaan niin syvällisen tuskallista, että toimimme mieluusti niin, ettemme joutuisi sitä kokemaan.
Olen kuullut kerrottavan, että vankiloissa seksuaalirikoksista tuomitut asettuvat muurien sisällä vallitsevan hierarkian pohjalle rikoksen luonteesta johtuen. Seksuaaliväkivalta on yhteiskunnassa tuomittavaa, moraalin vastaista ja häpeällistä! Miksi siis kukaan käyttäisi seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan ja antautuisi viiltävän häpeän armoille? Näin ollen on hyvin luontevaa ajatella, että olemme turvassa seksuaaliväkivallalta.
Uskomatonta kyllä, eri muotoista seksuaaliväkivaltaa tapahtuu kuitenkin paljon. Se on vakava ihmisoikeusloukkaus ja suurelta osin piilorikollisuutta, joten rikosilmoituksien määrää katsomalla emme näe totuutta ilmiön laajuudesta. Kenties vain jäävuoren huipun. Vaikuttaakin siltä, ettei häpeän pelko sittenkään suojele meitä seksuaaliväkivallalta, vaan näitä häpeällisiä tekoja, rikoksia, tehdään kumma kyllä täysin häpeämättömästi.
Mikä sitten saa seksuaalirikoksen uhrin kokemaan häpeää? Häpeä syntyy, kun ihmisten välisessä kontaktissa menee jotain pahasti pieleen. Meistä jokainen kysyy toiselta ihmiseltä joko ääneen, hiljaa, tai tietoisuuden takana ”Näetkö minut? Olenko arvokas? Ansaitsenko hyvää?” Seksuaaliväkivalta on piittaamatonta, itsekästä ja hajottavaa. Se viestii uhrille: ”Olet arvoton, käytettävä, objekti vailla omaa tahtoa”. Seksuaaliväkivallan tekijä sivuuttaa toisen henkilön toimijuuden ja itsemääräämisoikeuden kaikin tavoin.
Meillä on lupa odottaa muilta ihmisiltä hyvää. Siksi näin syvälle ytimeen kohdistettu julmuus on niin käsittämätöntä, ettei mikään tunnu selittävän tekoa. Jäljelle jää etsiä syytä itsestä ja vetää häpeän raskas viitta ylleen. ”Se johtui jotenkin minusta.” Saman häpeän värittämän virhepäätelmän tekee maailma uhrin ympärillä: ”En ymmärrä tätä, olen neuvoton. Olikohan hän humalassa tai jotenkin liian hyvännäköinen tai liian ystävällinen? Ehkä se tekijäkin oli humalassa eikä siksi tajunnut..”
Amnesty on raportoinut, että vuonna 2017 tehdyistä seksuaalirikosilmoituksista vain 17 % johti tuomioon. Rikosten käsittelyssä oikeussaleissa ja yhteiskunnassa laajemminkin olemme tottuneet kuulemaan uhrien tarinat siitä, miten kaikki kävi. Ne ovat oikeussaleissa väitteitä, joiden puolesta ja joita vastaan etsitään todisteita. Syytetyt, kuten oikeusvaltiossa heidän oikeutensa on, puolustautuvat, eivätkä kerro syyllistyneensä seksuaaliväkivaltaan. Uhri joko valehtelee tai ei ole ilmaissut haluttomuuttaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, he sanovat.
Tarinat, joita emme kuule missään, ovat tekijöiden tarinoita siitä, ”Miten päädyin käyttämään seksuaaliväkivaltaa toista ihmistä kohtaan? Millä sen itselleni perustelin? Mitä tietoa tai ymmärrystä vaille olen jäänyt, kun en ymmärtänyt, kuinka valtavaa vahinkoa tein?” Ehkä seksuaaliväkivaltaa tehneen, tai raiskaajan, leima on niin pelätty, pysyvä ja sanonpa vain, häpeällinen, että se estää väkivaltaa käyttänyttä tutkimasta itseään, käytöstään ja käytöksensä perusteita rehellisin silmin. Uskon myös, että näihin kysymyksiin vastauksia etsimällä, voimme palauttaa vastuuta ja häpeää sinne, minne se kuuluu. Häpeä on terve reaktio väärään tekoon. Häpeän ja syyllisyyden kautta voi tapahtua ratkaisevan tärkeää vastuun ottoa siitä, mitä teki väärin. Ehkä tekijän mielen pohjalla polttaa kysymys, ”Voiko kukaan ymmärtää raiskaajaa ja hyväksyä ihmisen teosta huolimatta?”
Seksiä on kaikkialla. Seksuaalikasvatusta taas vain tietyille ikäluokille, vähäisissä määrin ja laadullisesti vaihdellen. Meistä kaikki haparoi seksuaalisuuden äärellä. Moni toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan olemattomin tai vahingollisin opein, koska muutakaan ei ole ollut tarjolla. Minun on vaikea uskoa, että seksuaaliväkivaltaa tapahtuu vain siksi, että ihminen on pohjimmiltaan piittaamaton ja paha. Jotta voimme oppia ymmärtämään seksuaaliväkivaltaa ja vapauttaa uhrin häpeästä, meillä on oltava edellytyksiä kuulla seksuaaliväkivaltaa käyttäneiden tarinat, oppia niistä ja sillä tiedolla rakentaa meille kaikille turvallisempaa maailmaa.
Kirjoittaja Jonna Saxberg on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja työskentelee seksuaaliväkivaltatyöntekijänä Loisto setlementissä
Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.
Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.
Häpeä ei kuulu meille.
Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti
#eimeidänhäpeä
Men and boys can be victims of sexual violence
In this blog post I want to share thoughts related to sexual violence from the perspective of men who have been targets of sexual assaults. In our work at Sopu, unit of Loisto setlementti, we have worked with several male clients who have faced sexual violence.
Sexual abuse of men or boys can happen in different places and in various circumstances. Some of them face this situation inside their families, so that the abusive person is a member of the family or a close relative. Others have encountered sexual abuse in another country, where they have been living in the middle of a war or a conflict zone. Some others have faced abuse and violence at the reception centers or in other places. Most of these victims think that the aim of sexual violence is to show the perpetrator’s power over the victims, and to dominate and control them.
One common consequence of sexual violence and sexual abuse is the feeling of shame and culpability. Most of the people I have met share this feeling. Many of them have been thinking that they were victims of sexual abuse because they didn’t look manly enough, or they weren’t strong enough to protect themselves, or because they belong to a gender or sexual minority. Also, this feeling of shame can be stronger when the perpetrator is female.
In the context of shame, stigma, and silence surrounding sexual violence against men and boys, acknowledging this phenomenon is a condition to provide adequate services and care. It is also important to challenge the social and cultural assumption that men are not vulnerable, along all the other stereotypes about boys and men.
Shame is one of the reasons that can make the recovery of a survivor take a long time. Shame can affect the way people see themselves, also in the eyes of others, and it can make them question whether they can trust their feelings and experiences. This feeling can also affect their relations with their families or/and their communities. This is why many of the survivors of sexual violence/abuse are also victims of honour related violence.
From the point of view of family or community of the victims, the victim has brought disgrace for the whole family, and caused a public humiliation for other family members/community. Those thoughts come from the social roles and norms of men and boys, and all the stereotypes related to manhood. Therefore, they can abandon the victims and punish them to clean the shame that was caused, in their eyes, by the victim’s action.
I think no one should live in this feeling of shame or feel dishonorable. The great responsibility is in the hands of the society, by questioning the definition of men/boy in different social contexts, also by questioning the expectations towards men and boys. I believe that it’s important for all the families to teach our kids that it’s “ok” to cry and feel vulnerable, no matter what your gender is. No one should have a need to be strong all the time,if you don’t feel so.
Kirjoittaja Hassen työskentelee Kunniakäsityksiin ja -konflikteihin liittyvän työn yksikössä Loisto setlementissä
Liitä äänesi seksuaalista väkivaltaa ja häirintää vastaan.
Seuraa kampanjaa tilillä @eimeidanhapea.
Kampanjassa mukana: @eimeidanhapea @neaelviira ja tiimi @suavarten_official @naistenlinja @mandag @loistosetlementti @vantaantyttojentila @puijolasetlementti
#eimeidänhäpeä
Hyvää kesän alkua täältä Loisto Setlementin keskustoimistolta! Loiston toiminnot ovat siirtyneet kesäaikatauluihin, mikä tarkoittaa sitä, että toiminta jatkuu hieman suppeampana kesän ajan. Heinä- ja elokuussa on kuitenkin vielä luvassa retkiä, juhlia, ja muuta hengailua! Ajankohtaisen kesäkauden ohjelman voit nähdä:
– Helsingin tyttöjen talon nettisivuilta tai instagramista
– Poikien Talon nettisivuilta tai instagramista
– Espoon Tyttöjen Talon nettisivuilta tai instagramista
– Silmun (nuoret perheet) instagramista tai facebookista.
Heinäkuun tiistait ja torstait vietämme Kalliolan Kesäkodilla Laajasalossa (Mankelipolku 8). Kesäkodin toiminta on tarkoitettu 10-29 -vuotiaille nuorille. Vietämme Laajasalossa kesäpäiviä saunoen, grillaten ja oleskellen turvallisten aikuisten kanssa. Kesäkotitoiminnasta saat lisää tietoa Loisto Setlementin instagramin kautta tai viestillä puh. 040 3716994.
Loisto Setlementti osallistuu myös Pride-kulkueeseen lauantaina 29.6. Jos haluat liittyä seuraamme, tule paikalle Helsingin Tyttöjen Talolle klo. 11! Lähdemme kulkueeseen yhdessä ja osallistumme sen jälkeen picnicille kaivopuistossa.
Kesän viimeinen Loisto Chat pidettiin tällä viikolla. Chatit jatkuvat osaltamme taas syyskauden käynnistyessä. Jos kaipaat kesän aikana juttuseuraa, näet avoinna olevat chatit Netarin chat-kalenterista.
Pop In seksuaalineuvonta jatkuu kesätauon jälkeen Helsingin Tyttöjen Talolla 12.8. (maanantaisin klo 15-17) ja Espoon Tyttöjen Talolla 7.8. (keskiviikkoisin klo 15-17).
Tyttöjen Talojen seksuaaliväkivaltatyö jatkuu myös kesätauon jälkeen elokuun alussa (4.8.).
Jos tarvitset kesällä kriisiapua tai kaipaat toimintaa silloin kun me emme ole tavoitettavissa, voit olla yhteydessä seuraaviin tahoihin:
Helsingin kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystys:
– Puh. 09 3104 4111, joka päivä ympäri vuorokauden
– Akuuttia kriisiapua äkillisissä kriisitilanteissa
Länsi-uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys (Espoo):
– Puh. 09 816 42439, joka päivä ympäri vuorokauden
– Akuuttia kriisiapua äkillisissä kriisitilanteissa
Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelin:
– Puh. 09 2525 0111
– Arkisin klo 9-7, viikonloppuisin ja pyhinä klo 15-7
Helsinki Mission Nuorten kriisipiste:
– Ti-to klo 9-11, Albertinkatu 33, Helsinki
– Maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua kriisityöntekijän kanssa 10-29 -vuotiaille
Punaisen ristin nuorten turvatalo:
– Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla
– Keskusteluapua hankalaan elämäntilanteeseen ja tilapäistä majoitusta
Nuorisotakuutalo 15-29-vuotiaille:
– Helsingissä Myllypuron ostarilla: retkiä, hengailua, ohjattua toimintaa läpi kesän
– Paikalla ohjaajien lisäksi myös työhönvalmentaja, opo ja psykologi
Avoimet chatit:
– Netarin chat-kalenteri näyttää kesän aikana avoimet chatit.
Tiedote 12.2.2019
Loisto setlementti ry
Julkaisuvapaa heti
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on osoittanut rahoitusta seksuaaliväkivaltatyöhön kaikille seitsemälle Tyttöjen Talolle eri puolella Suomea. Oikeusministeriön rahoittamassa Otava-hankkeessa vuosien 2017-2018 aikana vietiin Loisto setlementti ry:n Helsingin Tyttöjen Talossa kehitetty matalan kynnyksen seksuaaliväkivaltatyön malli neljälle Tyttöjen Talolle Espooseen, Kuopioon, Ouluun ja Rovaniemelle. Asiakkaita tavoitettiin nopeasti ja yhteistyöverkostot lähtivät muotoutumaan paikkakuntakohtaisesti tehokkaasti. Hankekauden päättyessä STEA myönsi rahoituksen Helsingin, Espoon, Kuopion, Oulun ja Rovaniemen lisäksi Turun ja Tampereen Tyttöjen Taloille.
Hyvinvointi- ja kouluterveyskyselyt ovat osoittaneet viime vuosina seksuaaliväkivallan kasvaneet luvut ja samanaikaisesti #metoo-ilmiö on madaltanut kynnystä hakea apua. Helsingissä Hämeentiellä toimivan Helsingin Tyttöjen Talon seksuaaliväkivaltatyön asiakasmäärät kasvoivat 100%:lla vuoden 2018 aikana. Tuolloin Loisto setlementin Helsingin ja Espoon Tyttöjen Taloilla tuettiin yli kahta sataa 13-29-vuotiasta seksuaaliväkivallan uhria, kaikkinensa yli 400 nuorta tuettiin eri paikkakunnilla viimeisen vuoden aikana. Helsingin Tyttöjen Talossa kehitetty seksuaaliväkivaltatyön malli on Istanbulin sopimuksen mukaista. Sopimus velvoittaa valtioita laittamaan väkivallan uhrien monimuotoiset erityisosaamista vaativat palvelut kuntoon.
Yhteistyötä palvelujen turvaamiseksi tarvitaan
Otava-hankkeen kanssa samanaikaisesti aloittanut Seri-keskus tavoittaa akuutin seksuaaliväkivallan kokemuksen jälkeen yli 16-vuotiaita seksuaaliväkivallan uhreja, joista valtaosa on Tyttöjen Talojen kohderyhmää. Tyttöjen Talo on tarpeellinen erityistukipalvelu ja jatke Seri-palveluille, sillä Tyttöjen Talo on luonteva osa Seri-keskusten hoitopolkua myös THL:n hoitopolkumallissa. Nuorille suunnattu matalankynnyksen palvelu sijoittuu toivottavasti jatkossakin hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen palveluihin sekä järjestöavustuksiin, jotta nuorten erityistarpeet, matala kynnys ja joustavuus säilyy toiminnassa ja tuessa jatkossakin.
Lisätietoja Tyttöjen Talolla tehtävästä seksuaaliväkivaltatyöstä:
Kristiina Hannila, Seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja
Helsingin Tyttöjen Talo
kristiina.hannila@tyttojentalo.fi
Tyttöjen Talo on osa Loisto setlementti ry:n toimintaa. Olemme uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton setlementtiyhdistys, joka tekee sosiaalista nuorisotyötä pääkaupunkiseudulla. Työmme on sukupuolisensitiivistä ja kulttuurisensitiivistä. Rakennamme yhteisöjä, joihin jokainen saa liittyä omana itsenään. #kohtaaminenmuuttaamaailmaa
Lisätietoja toiminnastamme:
Pauliina Sneck, järjestökoordinaattori
Loisto setlementti ry
pauliina.sneck@loistosetlementti.fi
www.loistosetlementti.fi
Julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 9.10.2018
Seksuaalikasvatus on vaikuttavaa ja ennalta ehkäisevää tasa-arvotyötä
Puutteellinen seksuaalikasvatus näkyy kiusaamis- ja häirintäkokemuksina niin yksityisissä kuin julkisissakin tiloissa – verkkoympäristöjä unohtamatta.
Koulumaailmassa tapahtuva seksuaalinen häirintä ja seksuaaliväkivalta ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Ilmiötä ei tiedosteta tai tunnisteta, eikä siihen kyetä puuttumaan riittävästi.
Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselyn mukaan joka kolmas ammattiin opiskeleva nuori on kokenut seksuaalista häirintää. Kaikkein pahimmillaan nuorten kokemuksia vähätellään. Tarve seksuaalikasvatusosaamisen päivitykselle on ilmeinen.
Puutteellinen seksuaalikasvatus näkyy kiusaamis- ja häirintäkokemuksina niin yksityisissä kuin julkisissakin tiloissa – verkkoympäristöjä unohtamatta. Laadukkaan seksuaalikasvatuksen toteutuminen kouluissa on paljon kiinni yksittäisen kasvattajan taidoista ja kiinnostuksesta.
Jokaisen kasvattajan tehtävänä kuitenkin on edistää tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia konkreettisesti omassa arjessaan ja omalla toiminnallaan. He tarvitsevat lisää tukea, rohkaisua ja osaamista, jotta eivät kokisi asiassa voimattomuutta.
Sukupuolisensitiivinen seksuaalikasvatus, jossa keskitytään ihmisyyden ja monimuotoisuuden teemoihin, on vaikuttavaa, ennalta ehkäisevää ja tasa-arvoa edistävää toimintaa. Onnistuakseen se vaatii riittävää ammatillista osaamista. Kasvattajan tietoisuus omasta suhteestaan seksuaalisuuteen, turvallisen tilan luominen, sensitiivisyys ja aiheiden käsittely nuorten maailmasta käsin ovat laadukkaan seksuaalikasvatuksen keskeisiä edellytyksiä.
Helsingin ja Espoon Tyttöjen talot sekä Poikien talo ovat vuosia tehneet seksuaaliterveystyötä nuorten ja ammattilaisten parissa. Nuoret kohdataan pienissä ryhmissä niin, että asioista voi kysyä ja puhua turvallisesti sekä käsitellä vaikeimpiakin aiheita luontevasti ja rauhassa. Yhteistyö järjestösektorin ja kunnan toimijoiden kesken on erittäin tärkeää, jotta voimme kantaa yhdessä vastuuta kasvavista nuoristamme.
Jokaisella vanhemmalla tulisi olla turvallinen olo lähettäessään lapsensa kouluun. Jokaisen lapsen tulisi olla koulussa turvassa.
Näin ei vielä ole. Tarvitaan entistä vahvempaa yhteistyötä nuorten ihmisoikeuksien toteutumiseksi.
Mari Uusitalo-Herttua
sukupuolisensitiivisen tyttötyön työalajohtaja
Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talot
Kristiina Hannila
vastaava seksuaaliväkivaltatyöntekijä
Helsingin Tyttöjen Talo
