Vieraskynä: ”Mitä sulle kuuluu?” #KallisLaina

Kuinka paljon tuo lyhyt lause lausuttuna juuri minulle, sinulle tai hänelle voikaan merkitä. Ihminen on tullut huomatuksi ja nähdyksi. Kun kysyjä vielä kuuntelee vastauksen tarkasti, on ihminen tullut myös kuulluksi. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on meidän perustarpeitamme ihmisenä ja vahvasti myös mielenterveyttämme vahvistava elementti. Sen toteutumiseen me voimme kaikki vaikuttaa omalla käyttäytymisellämme arjessa. Pysähdy hetkeksi […]
Mistä on pienet sukupuolet tehty? | Poikien Talo 10 vuotta

Kerroin tässä samassa blogissa opinnäytetyöstäni Poikien Talolla suoritettavan työharjoittelujakson alkaessa helmikuussa. Opinnäytetyöni raportti on nyt julkaistu ja luettavissa Theseus-tietokannassa. Tarkastelen työssäni varhaiskasvatusalalla käytettävän kielen ja oppimisympäristöjen sukupuolisensitiivisiä työkäytäntöjä erityisesti sukupuolen moninaisuus huomioiden. Olen huomannut, että teemassa on paljon yhteisiä piirteitä esimerkiksi Poikien Talon toiminnan kanssa huolimatta siitä, että opinnäytetyöni kontekstina ja tutkimusympäristönä on varhaiskasvatus. On […]
Mitä miehen mallilla tarkoitetaan? | Poikien Talo 10 vuotta

Mitä miehen mallilla tarkoitetaan? Miehen mallista puhuminen on useimmiten arvokasta ja hienoa. Mutta. Epäselvien oletusten tiivistyminen miehen malli -käsitteeseen saattaa olla myös ongelmallista, sillä siitä keskusteltaessa ohitetaan useimmiten poikien ja miesten moninaisuus. Miehen mallia käytettäessä jää nimittäin usein täsmentymättä, sopivatko vain tietynlaiset miehet mallin tarjoajiksi vai käykö kaikki. Lisäksi miehen mallin peräänkuuluttaminen saattaa sisältää […]
Pojat on poikia | Poikien Talo 10 vuotta

Pojat on poikia Pojat on poikia -sanonta pitää sisällään oletuksen, että pojat ja miehet ovat sisäsyntyisesti aggressiivisia ja tunnesäätelyltään heikkoja. Tämä sananlasku juontaa juurensa jopa 2500 vuoden takaiseen antiikin Rooman sanontaan ”Sunt pueri pueri, pueri puerilia tracant”, joka voidaan suomentaa karkeasti ”Pojat ovat poikia, ja pojat toimivat kuin pojat”. Vaikka ajat ovatkin olennaisesti muuttuneet, tämä […]
Sukupuolisensitiivisyydestä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijan silmin | Poikien Talo 10 vuotta

Sukupuolisensitiivisyydestä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijan silmin Olen aloittanut työharjoittelujakson Poikien Talolla helmikuun alussa. Opiskelen sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa, josta valmistun näillä näkymin tänä keväänä. Olen suuntautunut opinnoissani siten, että olen viimeisiä ammattikorkeakouluopiskelijoita, jotka saavat kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajaksi. Tosin nähtäväksi jää, päädynkö lopulta työskentelemään päiväkodissa. Olen nimittäin opintojeni myötä kiinnostunut yhä enemmän sosiaalityön tarjoamista tavoista edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. […]
Pitkäjänteisellä sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisellä nuorisotyöllä voidaan ehkäistä nuorten äärikäyttäytymistä

Pitkäjänteisellä sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisellä nuorisotyöllä voidaan ehkäistä nuorten äärikäyttäytymistä Viime päivinä mediassa ja julkisessa keskustelussa on ollut vahvasti esillä pääkaupunkiseudulla väkivaltaisella käytöksellä oireilevat nuoret. Kyse on vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka uutisoinnin seurauksena on saanut hieman kohtuuttomat mittasuhteet erityisesti liittyen nuorten taustoihin. Aiheeseen ovat ottaneet kantaa monet päättäjät, vaikuttajat sekä järjestöt muistuttaen, että nuorten väkivallan […]